Kenelle kansan valta kuuluu

Toimivan demokratian tuntee siitä, että kaikki ääriryhmät ovat yhtä lailla turhautuneita.


Vaikka demokratiassa kenestä tahansa voi tulla presidentti, demokratiassakaan kenestä tahansa ei tule presidenttiä.


Synnymme kaikki siniverisinä.


Demokratiassa ei ole hyviä tai huonoja mielipiteitä vaan enemmistön tai vähemmistön.


Demokraatti ei kannata demokratiaa siksi, että itse kuuluu enemmistöön.


Elämme demokratiassa, kun osaamme antaa arvon myös vaaleissa hävinneelle osapuolelle.


Demokratia on mielipiteiden reservaatti. Mielipiteiden diversiteetti on yhtä suojeltavaa kuin luonnonkin.

Ajattelevilla ihmisillä on sananvapaus joka järjestelmässä. Ajattelemattomilla ihmisillä on sananvapaus vain demokratiassa.


Demokratiassa sananvalta, diktatuurissa sanan valta.


Mekö vaadimme? Demokratia vaatii.


Periaatteet näyttävät aina joustavan, jos niitä rikkomalla saa asiallemme jonkun uuden kannattajan.


Politiikan ammattitaito on taito joustaa periaatteistaan.


"Vastuullinen poliittinen johto ei voi nojata" kansan tahtoon – palkkioviran menettäneen poliitikon testamentti.


Kaikki asiat ovat joko liian suuria tai liian pieniä kansanäänestyksellä ratkaistaviksi.


Kun moititaan, että asiantuntijat käyttävät poliitikoille kuuluvaa valtaa, muistettakoon sama periaate kuin kaupassakin: ei se ole hölmö joka pyytää vaan se joka maksaa.


Platonin mielestä on järkevää osallistua politiikkaan, koska muuten joutuisi itseään tyhmempien hallittavaksi. On se ainakin keino antaa samalla mitalla takaisin.


Miettiiköhän älykkö koskaan, minkä todistuksen hän itsestään antaa solvaamalla vaaleissa valitsemiaan edustajia idiooteiksi?


Demokratiassa syy huonoon hallitukseen löytyy peilistä.


Demokraattiset valtiot yrittävät elää sovussa kaikkien maiden kanssa. Demokraattisiksi itsensä ristineet valtiot yrittävät elää sovussa demokraattisiksi nimittämiensä valtioiden kanssa.


Demokritokselle köyhyys demokratiassa oli arvokkaampaa kuin vauraus diktatuurissa. Sittemmin arvot ovat muuttuneet.
 

Aikuisten joulusatu

Raija laskeutui makuuhuoneesta tupaan, missä odotti katettu aamupala. Ritva luki pöydän ääressä aamulehteä.

- Huomenia, löytyykö sopivaa retkikohdetta?

- Ei tästä läheltä löydy. Sadan kilometrin päässä näyttäisi olevan yksi sopiva. Hiippailee hautausmaan kulmilla.

- Sehän sitten meille mummoille sopisikin.

- Paras paikka se sillekin olisi. Kokeillaanko?

- Käydään ainakin katsomassa. Ei ota jos ei annakaan. Saattaa muuten joulu jäädä pukkia paitsi.

Naiset söivät aamupalansa. Raija aloitti joulusiivouksen, Ritva käväisi tontin laidalla kaatamassa varta vasten joulupuuksi istutetun kuusennäreen. Täksi jouluksi vieraita ei ollut tulossa, mutta voihan arjen katkaista aivan omaksikin ilokseen.

Kahden hengen joulun järjestäminen ei ollut näille rouville haaste. Kumpikin oli vuosien varrella tottunut emännöimään tarvittaessa kymmenien ihmisten pidot ja juhlat. Kun kummallakin oli ollut perhettä, he olivat asuneet kaupungissa. Lapset olivat aikuistuessaan lähteneet maailmalle, heitä ja heidän perheitään näki tai kuuli enää puhelimessa tai tietokoneella. Aviomiehet olivat kuolleet samassa onnettomuudessa, kun jarruton auto oli suistunut satamalaiturilta mereen. Onnettomuuden jälkeen sekä Ritva että Raija olivat hyväksyneet työnantajiensa jo jonkin aikaa ehdotteleman siirtymisen työttömyyseläkkeelle. Molemmat myivät kaupunkiasuntonsa ja ostivat yhdessä maalta tilavan omakotitalon ja ympärilleen hehtaarin maata kaivettavaksi. Eivät he erakoituneita olleet, autolla tuli käytyä asioilla kaupungissa useammastikin viikossa, samoin välillä etelässä viettämässä lomaa joutilaisuudesta.

Joulusiivouksen jälkeen rouvat lähtivät matkaan. Joku olisi voinut kummastella farmariauton takakonttiin kannettua rautakankea ja lukittua puulaatikkoa, mutta kun kukaan ei ollut katsomassa, eipä ihmetellytkään.

Sata kilometriä taittui ripeästi aurinkoisessa pakkaskelissä. Kaupassa ehti käydä hakemassa eineksiä joulupöytään, hautakynttilöitä ja seppeleen. Seuraavaksi rouvat suunnistivat hautausmaalle. He kävelivät käytäviä edestakaisin, kunnes pysähtyivät ruumishuoneen lähelle.

- Katsohan. Tuon portin suunnasta pääsee tuon kulman suojaan. Tuossa ruumishuoneen ja pensasaidan välissä on hyvä odotella ja sitten hävitä takaisin.

- Tämä on muutenkin hyvä paikka. Penkki on tässä, eikä tänne taida kukaan eksyä.

- Tästäkö otetaan?

- Tästä. Kanki vain piiloon tuonne kiven ja aidan väliin.

Ritva kävi ajamassa auton lähemmäs. Kenenkään näkemättä he veivät rautakangen pensasaidan suojaan kuolemanharmaan dioriittipaaden taakse. Nimet he painoivat mieleensä: Hellman, Gabriel ja Augusta o. s. Tranström.

Vielä oli valoisaa ja väkeä liikkui haudoilla vähän väliä. Aikaa oli käydä kaupungin uimahallissa rentoutumassa uiden ja saunoen. Sen jälkeen rouvat keksivät siirtyä odottamaan illan hiljenemistä torinvarren elokuvateatteriin, missä näytettiin vanhaa kauhuklassikkoa.

Elokuvan loppuessa kello lähestyi jo puoltayötä. Ritva ohjasi auton hautausmaan portin tuntumaan. Raija otti tavaratilan puulaatikosta muovikassin, fileerausveitsen ja kaupasta ostetut kynttilät sekä seppeleen. Pikimustiin vaatteisiin sonnustautunut nuorisojengi seisoskeli portin tuntumassa aikaansa tappamassa. Naiset kävelivät huomiota herättämättä sisään portista ja jatkoivat keskikäytävää ruumishuoneen suuntaan. Jo kaukaa he huomasivat tummanpuhuvan häilähdyksen rakennuksen nurkalta. Ritva istui vanhempana penkille odottamaan, Raija lähti Hellmanien hautapaaden luo muovikassinsa kanssa. Kun hän kumartui laittamaan seppelettä haudalle, ruumishuoneen kulmalta astui hänen taakseen musta hahmo ja levitti takkinsa.

Raija kääntyi katsomaan taakseen.

- Roikkopussit tällä, hyvin sattui.

Samalla hän survaisi fileerausveitsen miehen vatsaan. Mies ällistyi, ja kaatui hitaasti kyljelleen haudalle. Ritva ryntäsi penkiltä nopeasti apuun. Yhdessä he käänsivät miehen saman tien selälleen, menivät hautakiven taakse ja väänsivät kangella Hellmanien mustan matkalaukun suoraan miehen kasvoille. Jäsenten vielä nytkähdellessä Raija leikkasi veitsellä testikkelit irti ja pyöräytti ne pakastepussiin. Sitten naiset lähtivät kävelemään joutuin takaisin autolle.

Nuorisoryhmä lorvaili edelleen portin pielessä, mutta ei välittänyt ohimenevistä mummoista. Raija laittoi muovikassin tavaratilan puulaatikkoon, ja kun hän istuutui pelkääjän paikalle, Ritva lähti ajamaan rauhallisesti kotia kohti.

- Hyvinhän tämä onnistui taas, Raija myhäili.

- Kun tekniikan taitaa, on kuin marjoja maasta poimisi, Ritva myötäili.

Seuraavana aamuna Ritva paistoi torttuja ja kinkuksi ostetun pienen rullan. Raija tutki öistä saalistaan.

- Harmi, tuo toinen on vesikives. Ei tästä isoa annosta saa.

- Jatketaanko peuran fileellä?

- Antaa olla, perinteitä pitää noudattaa.

Hän kuori kivekset esiin pussista, pilkkoi ne pieniksi kuutioiksi, lisäsi joukkoon pari pilkottua sipulia. Ruskistamisen jälkeen hän lisäsi joukkoon pakkasesta sulattamansa rasiallisen kuutioituja herkkutatteja. Hetken kuluttua hän kaatoi päälle vielä pari desiä lihalientä, lorautti joukkoon tilkan kermaa, mausti yrteillä ja mustapippurilla ja jätti kannen alle hautumaan.

Puolilta päivin, joulurauhan julistuksen jälkeen Sulo Saaritsin laulaessa taustalla rouvat kävivät pöytään syömään metsästäjänhöystöään, karpalohyytelöä ja puikulaperunoita. Alkajaisiksi Raija kaatoi molemmille Marskin juhlaryypyt, ne otettiin joulupukin kunniaksi. Ruokailun jälkeen Ritva luki ääneen aamulehdestä, kuinka sadan kilometrin päässä satanistit olivat tehneet rituaalimurhan hautausmaalla. Poliisi oli pidättänyt teosta epäiltynä kymmenkunta nuorta, jotka kuulustelujen tässä vaiheessa kiistivät kaiken, väittivät etteivät olleet hautuumaalla käyneetkään, mitä nyt portilla aikaa viettäneet. Lehdistö oli kuitenkin jo tuomionsa antanut. Ritva kaatoi uudet ryypyt, ne otettiin nuorison kunniaksi. Illan tummuttua, ennen kuin pihan olkipukki sai tulta alleen, yksi ryyppy otettiin myös lehdistön kunniaksi.

Pako avaruuteen

Tähtimatkoista haaveilevat tietävät, että asenteemme ovat samat kuin conquistadorien aikaan.


Siirtolaisiksi ja conquistadoreiksi valikoituivat vanhan yhteiskunnan maanantaikappaleet.


Avaruuteen on kahdeksan peninkulmaa, puolimatkassa Turkuun, tai Tampereelle, tai Helsinkiin – mistä lähdenkin, matkaan kautta avaruuksien.


Jos pelkkä pilvenpiirtäjä herätti fundamentalistien raivon, millaisella kiihkolla "marttyyrit" hyökkäävätkään avaruushissin kimppuun.


Avaruushissi, joka kestää törmäykset – joko vahingot tai tahalliset – ei ole halpa.


Vain ihminen voi kerran Kuuhun päästyään kuvitella olevansa universumin valtias.


Vasta sitten meille tulee kiire toimia, kun vääjäämättömästi osoitetaan biosfäärin tuhoutuvan omana elinaikanamme, toteamme, että kaikkien mahdollisten pakolaitteiden liput on jo myyty ja että aseemme eivät riitä yhdenkään niistä kaappaamiseen.


Kaikki näyttää hienolta: vain maapallon vuoden energiakulutuksella pääsisimme viemään siirtokunnan naapuritähdelle. Mutta suostuuko seitsemän miljardia ihmistä pidättämään hengitystään, palelemaan, kärsimään syömättä vuoden, jotta muutama meistä pääsisi yrittämään jotakin tuollaista – hyvällä onnella siirtokunta voisi toteutua tuhannen vuoden kuluttua lähdöstä – kun nytkin ihmiset yksilöinä tappavat toisiaan muutamasta eurosta, kun valtiot ovat valmiit sotiin ja terroriin johtajiensa taloudellisten etujen tähden? Todennäköisempää on arvioida, että ensin sodimme lähes sukupuuttoon, minkä jälkeen täältä lähtevät joko kaikki tai ei kukaan.


Kuuhun lentäneissä miehitetyissä aluksissa oli vähemmän elektroniikkaa kuin nykyajan autoissa.


Töiden sijaan voisinkin lähteä ajelemaan Kuuhun, jos moottoriteho vain riittäisi irrottamaan kotteroni Maan painovoimakentästä.


Löytöretkeilylle ei ole enää tilaa universumissamme, mutta tutkimusmatkailulle sentään vielä runsaasti.


Ihminen on biosfäärin vanki. Automaatit ja robotit eivät tarvitse biosfääriä välttämättä lainkaan, siksi ne ovat universumin potentiaalisia valtaajia.


Kaksi on mahdollisuutta: Joko niin suuri avaruusalus, että sen miehistö voisi elossa, sukupolvesta toiseen vaihtuen, etsiä uutta planeettaa meille suotuisan biosfäärin juurruttamiseksi. Tai lähettää miehistö vaikka pakastettuina sukusoluina pienemmässä aluksessa automaattien ja robottien hoitaessa kohteen etsinnän, biosfäärin muokkauksen ja vihdoin miehistön kasvattamisen.


Nykyihminen on liian lyhytjänteinen ensimmäisen vaihtoehdon siirtolaiseksi. Ajatuskin tuhansien vuosien totalitarismista ajaisi lähtijät tuhoon muutamassa sukupolvessa.


Kun koneen on saavutettava tietty itsesäätelyn taso voidakseen toimia etäällä
biosfäärimme ulkopuolella, olisi naiivia kuvitella, ettei se tarkoittaisi ennen pitkää täydellistä riippumattomuutta ihmisestä.


Etteivät koneet päättäisikin, että elämän kuljettaminen on turhaa painolastia. Niille riittäisi koneiden uusiutumiselle sopivan ympäristön muokkaaminen.


Mistä voimme tietää, että tulevaisuuden "Pioneer 10"-t, joita lähetämme tutkimaan lähigalaksejamme, pysyvät meille lojaaleina? Mitä pakkoa siihen enää olisi?


Tekoäly on yhtä petollista kuin eloperäinen.


Mistä voimme tietää, onko joku muu biosfääri jo ylittänyt tämän palautumattoman
kynnyksen?


Että elämästä tulisikin koneiden tapa lisääntyä ja levitä universumissa… Tuskin sentään, niille on tarjolla paljon yksinkertaisempiakin ratkaisuja. Silti tietyn kynnyksen takana koneella on mahdollisuus "kesyttää", "viljellä" tai "orjuuttaa" elämä, ja elämän – erityistapauksenaan ihmisen – mahdollisuudet romahtavat samoiksi kuin häkkikanalla nyt.


Istumme kiinni koneessa, teemme koneita. Tuottavuuden alentuessa kone repii letkut irti ja vaihtaa osan uuteen.

Mestarivaras

Oolen ooraava, tykkään ruoasta,



Mitäs siinä kuvaat? Etkö ennen ole oravaa nähnyt?



No, taidan näyttää sulle jotakin...



Siinä, jätkä, mitäs tähän sanot?



Kato, ruokaa se on tämäkin.



Ja hissi vie sen ylöskin päin.




Hanska pitää, vaikka sen laittaisi takajalkaan.




No niin, jokos sulle riittää...



Tee kotona perässä jos pystyt.

Kylmät kesämökit

Kesämökit ovat tyhjillään



paitsi ehkä muutamaa yövierasta



Eihän tämä tavallista talvea kummempi ole



mutta linnuille se on yhä haaste



kuten ihmisille Keski-Euroopassa.



Ihmisten rakennelmat



eivät ole tarkoitettu talvikäyttöön



eivätkä aina linnuillekaan.



Ilman niitä keväällä olisi yhä hiljaista