Pääkaupunkiseudun kerjäläisistä

Paljon on puhuttu siitä että kaupungilla on pitkään ollut vakava kerjäläisongelma.

Vastaansanomattomasti näin näyttää olevan.

Kerjäläisiä tapaa metsissä,

merellä,

järvillä,

lammilla,

puskissa,

ja ihan muutenkin julkisilla paikoilla

ja vähemmän julkisilla.

Viisi vuosikymmentä sitten XIX

( suokukko kuvattuna takavuosien Halikonlahdella )

Viisi vuosikymmentä sitten oli siis ensimmäinen syksy kun seurasin aktiivisemmin kahlaajien muuttoa Salossa, Halikonlahden altailla joilla siihen aikaan oli laajoja kasvittomia lietealueita. Siihen aikaan en tiennyt näinkö lintuja vähän vai paljon, tähän aikaan verraten kahlaajalajisto ja lintujen määrät ovat hyvin kilpailukykyisiä näihin pääkaupunkiseudun kahlaajapaikkoihin verrattuna. Edes sen ajan helleaalto ei vienyt niitä kokonaan mennessään kuten nykyisin olisi.

20.7.1967 hellekausi päättyi, lämpötila oli kuitenkin edelleen noin kaksikymmentä astetta, tuuli etelän puolelta kohtalaista ja taivas puolipilvinen. Lajisto Halikonlahdella oli edellisten päivien kaltainen, yksittäinen ruokokerttunen lauloi vielä, sorsat piilottelivat altaiden ruoikon ja osmankäämikön seassa. Kahlaajissa ei ollut muutoksia edellisiin päiviin, keskityinkin seurailemaan miten ne keskenään käyttäytyvät. Vihkoihini piirtelin kuvia minkä näköisinä lirot ja suokukot toisia lajikumppaneitaan uhkailivat kun ruokailijoiden kesken tuli kahinoita. Olinhan kovasti lukenut kirjoja lintujen käyttäytymisestä, Leo Lehtosen ja Kalevi Raitasuon Lintujen elämänpiiri oli tullut vuosi sitten omaan kirjahyllyyn kun ensin olin lainannut sitä kai kymmenet kerrat ensin kirjastosta. Samoin raha oli riittänyt Kalevi Raitasuon kirjan Elämää vaistojen varassa hankkimiseen, se alaotsikkonsa mukaan keskittyi kertomaan lintujen psykologiasta lähikuvina. Omissa jutuissakin oli tosiaan tuota psykologisointia ja ylitulkintaa ja tietysti kun aikanaan hankin lintukuvaukseen sopivan kameran, varsinkin tuon jälkimmäisen kirjan kuvat toimivat pitkään oman tuotannon vertailukohtana. Noihin aikoihin ilmestyi myös Göran Bergmanin Lintujen elämä -kirjan toinen painos, sitäkin lainailin ensin ahkerasti kirjastosta kunnes ostin sen myös omaan hyllyyni. Rahaa alkoi riittää kun olin aloittanut aamuiset lehdenjakohommat.

***

( lirokin lietteltä menneiltä vuosikymmeniltä )

Sadepäivän retkeilyä

Eilinen sattui olemaan vapaapäivä myös Seijalla joten kävimme ajelulla ensin Kouvolan suunnalla ja iltasella sitten vielä kävelyllä kotikulmilla Vantaalla.

Kuusiin alkaa kehittyä käpyjä, tosin aika paikoitellen.

Ukkoskuuroja kulki ohi pitkin iltapäivää, ruusupuskat kastuivat Keltin altailla.

Tesmanperhonen etsi suojaa sateelta kuusenhavujen joukosta.

Vesilintuja on niukasti, Keltin altailta etsimme turhaan laulujoutsenten perhettä. Sen sijaan ensi kertaa laulujoutsen pesii onnistuneesti vain puolen kilometrin päässä kotoa, golfkentän vesiesteessä.Tai ainakaan mie en ole tuota pesintää aiemmin huomannut, pariskunta on kyllä viihtynyt paikalla jo useampana keväänä ja kesälläkin.

Linnut ruokailevat rauhassa nurmikolla lammen sillä laidalla mitä väylät eivät käytä.

( harmaat poikaset piilottelevat sisällä kasvustossa, pitäisi olla pelilupa että pääsee katsomaan lähempää... )

Viisi vuosikymmentä sitten XVIII

Maanantaina viisi vuosikymmentä sitten hellekeli jatkui Salossa. Tyyntä, pilvetön taivas ja lämpö keikkui lähellä kolmeakymppiä. Aamupäivällä kävin taas Halikonlahdella, lajisto oli aika lailla sunnuntaisen kaltainen kolmine suosirreineen, valko- ja mustavikloineen. Tuulihaukka, tavit ja lapasorsat olivat myös edelleen paikalla.

Hellepäivä vei iltapäivällä virkistäytymään Lehmijärven uimarannalle, samalla kävin Ilmusmäen maisemissa. Tiltaltteja lauloi tuolla kierroksella vielä kaikkiaan seitsemän, närhiä oli pari Ilmusmäen laidassa, samoin pikkulepinkäisiä. Tien varresta karkasi metsään kanalintupoikue joka taisi olla teeriä. Keväällä niitä oli soidinnellut lähipelloilla.

Kotona olin valmis tekemään johtopäätökset kotona hoidossa olevasta siipirikosta pikkuhaukasta. Kirjojen selailu oli lopulta silmäni avannut, se ei ollut tuulihaukka kuten aluksi olin luullut vaan aikuinen ampuhaukkanaaras.

Kahdeksanneltatoista päivältä ei ole lintumuistiinpanoja, mutta 19.7.1967 olin taas kuuden tunnin metsäretkellä Rankosinmäen maastossa. Joku haukka, ehkä kanahaukka, oli tappanut närhen jonka kirjavat sulat ja höyhenet sieltä löysin. Töyhtötiaisia kierteli poikueparven verran, yksi kuusitiainenkin löytyi. Koppelo löytyi rämeen reunasta ja itse rämeeltä löytyi pedon tappaman teeren jäänteet, kanahaukka varmaankin taas asialla. Helle jatkui neljättä päivää, hyttyset söivät kun tuuli ei niitä häirinnyt.

***

( on se pikkulepinkäinen...)

Viisi vuosikymmentä sitten XVII

( sääksen kalastusta seurasin ensi kerran viisi vuosikymmentä sitten )

Viisi vuosikymmentä sitten heinäkuun puolivälissä aktivoitui retkeilyni taas pienen tauon jälkeen. Halikonlahdelle tein lähes päivittäin kierroksen. Synttärisunnuntai 16.7. oli tuolloin helteinen. Aamun kolmen tunnin retkellä havaitsin 54 lajia. Kalasääski oli ensi kertaa kalassa lahdella, ja lahnan saatuaan lähti lentämään itään. Tuulihaukka oli altailla kuten edellisinäkin päivinä.

Naurulokit olivat jo katoamassa poikasten tultua lentokykyisiksi, mutta niiden joukkoon oli tullut myös nuori pikkulokki. Taveilla ja lapasorsilla oli poikueita altailla. Kahlaajat kiinnostivat jo noihin aikoihin eniten. Muuttajista paikalla oli kolme suosirriä, valkoviklo, tylli, liroja ja mustaviklo, metsäviklokin taisi olla paikalla vaikka olen sen laittanut muistiin kysymysmerkillä varustettuna. Kuovejakin oli vielä kaksi, taivaanvuohia yksi, punajalkavikloja kaksi. Edellisenä päivänä oli paikalla ollut ensimmäinen lapinsirri ja muutama suokukko. Paikalliset pikkutyllit jäivät nyt katsomatta.

Pikkulinnuista yksi ruokokerttunen jaksoi vielä laulaa, kymmenkunta törmäpääskyä saalisteli itikoita vedenpuhdistusaltaiden yllä. Silloin en tiennyt vielä missä ne pesivät, vasta myöhemmin löysin niiden pesäkolot Kärkän hiekkakuopasta.

***

Kalaonni jatkuu

Sadekaan ei estä innokasta kalastajaa yrittämästä.

Vettä tulee taivaalta joten pieni kastuminenkaan ei pelota.

Kalat kuvittelevat olevansa turvassa kun veden pinta rikkoutuu pisaroista ja tuulesta

mutta tarkat silmät näkevät yllättävän hyvin liikkeen pinnan allakin.

Kohde on lukittu ja nyt on tosi kyseessä.

Isku on tehty ja nyt nähdään tuottiko se osuman.

Kala sieltä löytyi

ja vääjäämättä se joutuu lähtemään vedestä ilmaan.

Nyt enää kukaan ei lyö vetoa kalan puolesta.

Sinne se katosi

ja kalastaja käy nappaamaan päälle kaatoryypyn.