20.11.2019

Pitkä marssi







Puhelin tiedotti eilen että olen kävellyt se mukanani yli 10 miljoonaa askelta. Tarkkaan ottaen se raja ylittyi viime sunnuntaina kun lähdimme Suvin kanssa kävelylle Petikon metsään Vantaalla. Nyt laskuri näyttää jo yli 64000 askelta yli tuon rajan. Matkaa on sen mukaan kertynyt yli 7300 kilometriä eli maratonin verran kertyy alle kolmessa päivässä. Kilokaloreita kuluu noin 600 päivässä kävelyyn.

Kohtalaista ja korkeaa rasitusta puhelin on viimeksi kuluneiden täysien 12 kuukauden aikana mitannut yli 18000 minuuttia, päivää kohti keskimäärin 57 minuuttia eli noin 321 päivänä vuodessa. Näin pimeään aikaan kävelyvauhti lisääntyy kun ei ole lintuja liikaa katsottavaksi ja kuluvan marraskuun aikana olenkin kävellyt tehokkaasti yhtä vaille joka päivänä, keskimäärin 112 minuuttia päivässä. Toki päivittäinen kävelylenkki vie selvästi pidempään, nykyisin on aikaa kävellä ulkona kolme, neljä tuntia kun töitäkään ei enää tarvitse tehdä.

Ei tämä mitään poikkeuksellista ole. Miulla on tallella linturetkihavaintoja kohta kuuden vuosikymmenen verran joista näkee että ahkerasti olen ulkona liikkunut. Nykyvauhdilla vuodessa on kertynyt noin 7,5 miljoonaa askelta joten tuo 10 miljoonaa kertyy vuoden ja neljän kuukauden aikana. Jos nyt vähän keventää ja arvioi sen kertymisajaksi puolitoista vuotta, sata miljoonaa kertyy siis viidessätoista vuodessa, kuudessakymmenessä siten neljäsataa miljoonaa. Voi olla ihan käypä arvio kun vauhti on selvästi hidastunut nuoruusvuosista. Matkaa on kertynyt viimeisen täyden vuoden aikana 5500 kilometriä, sillä vauhdilla maapallon kiertäisi selvästi alle 8 vuodessa ja 60 vuodessa siis jo seitsemän ja puoli kierrosta.





Kuvituksena oleva hiiripöllö saalisteli Keimolan golfkentän tuntumassa sunnuntain retkellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.