24.4.2019

Kasvihuonekevään merkkejä



Kyllä tässä muutakin katsellaan kuin lintuja, tosin sattumanvaraisemmin. Ensimmäiset nokkosperhoset näkyivät joskus maaliskuun puolella, sitruunaperhoset huhtikuun alussa. Kun perhosia lentää, on jossakin kukkiakin. Ensimmäisten perhosten aikaan nousevat esiin leskenlehdet. Niitä on näkynyt sopivin paikoin maaliskuun lopulta asti.


( kevättaskuruohojen aikaa )


Nyt niitä on joka puolella tienvarsia ja joutomaita isoin keltaisin kasvustoin. Sinivuokkoja joutuu etsimään metsästä, aurinkoisissa lehtorinteissä niitä on vastaan tullut jo runsaan parin viikon ajan.






Samalla paikalla voi nähdä paitsi ihan perussinisiä vuokkoja, suorastaan ultraviolettiin vivahtavia, ja hyvällä tuurilla melkein punaisenkin yksilön. Sn vieressä huomasin myös valkean kukan jota ensiksi tietysti kaukaa kuvittelin kevään ensi valkovuokoksi mutta sinivuokko se oli, pieni ryhmä albiinoja kasvoi siinä perussinisten seassa.




Oikeitakin valkovuokkoja alkoi tulla vastaan ihan päivän, parin kuluttua ja nyt niitä näke jo kaikkialla. Perhosetkin ovat laventaneet lajikirjoa, on näkynyt suruvaippaa, neitoperhoja ja tuossa sinivuokkojen liepeillä kevään ensimmäinen liuskaperhonenkin.



Sisiliskoja on rapistellut lehtien seassa ja kanotjen tai kivien päällä aurinkoa ottamassa jo parin viikon ajan. Kyykäärmeet tuntuvat heränneen, eilenkin vastaan tuli neljä yksilöä. kääntyivät kyllä pois tieltä kun huomasivat tulijan. Sammakot ovat siirtyneet sulaneisiin lätäköihin ja lampiin, joku päivä sitten vastaan käveli rupikonna ajellessamme hanhia katsomassa Pukkilan ja Orimattilan maisemissa.



Lehdet aukeavat nykyisin nopeasti, puolivälissä huhtikuuta puhkesivat tuomenlehdet, pari päivää myöhemmin taikinamarjan. Pääsiäisenä aukesivat pihan pihlajan silmut ja eilen illalla katsoin että kahdessa koivussa pihan reunalla on jo hiirenkorvat auki.



Pähkinäpensas on ensimmäisenä jo ehtinyt allergikkoja pelotella, sitten oli runsas lepän kukinta. Kun koivu täällä jo lehtii, taitaa olla seuraavaksi edessä kaikkien aikojen siitepölykevät...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.