Kolme vuosikymmentä sitten
10.-12.3.1989 olin perheporukalla viikonloppuretkellä Jurmon
lintuasemalla. Olen sitä varsin seikkaperäisesti kuvannut tässä
blogissa jo kolme vuotta sitten ( 11.-12.3.2016, Menneitä muistellen
XIV-XV ) joten en kertaile kummemmin jo ennen kerrottua.
Vantaalta lähdimme iltapäivällä
ajamaan, kevättä vastaan. Tienvarsilla oli naakkoja ja variksia
jotka kevään tulosta jo jotakin tiesivät. Teerikoiras Muurlan
laskettelurinteen kohdalla ei muuttanut kuin puusta toiseen.
Sulaa oli kun Paraisille asti päästiin,
sen myötä näkyi isokoskeloita, heinäsorsia, kyhmyjoutsenia ja
lokkeja. Menomatkalla kävimme moikkaamassa vanhaa opiskelukaveriani
Vänskän Veijoa Nauvossa Käldingen kämpässään. Siinä samalla
huomasimme parikymmentä kottaraistakin.
Ilmavirtausta voisi sanoa lauhaksi
lounaiseksi, mutta se lounaistuuli oli sitten lopulta saaressa
pitkälti toistakymmentä metriä sekunnissa. Kevään se toi
kuitenkin tullessaan, kiurut, pulmuset, naurulokit, töyhtöhyypät,
sepelkyyhkyt ja niin edespäin, toiveiden peruslistan mukaisesti.
Kolmannentoista päivän aamuna tuuli
oli hiipunut mutta sen sijaan merta peitti sakea sumu, näkyvyyttä
oli satakunta metriä. Senkin seasta löytyi kevätlintuja,
kanadanhanhi, lehtokurppa, uuttukyyhky, räkättirastas, pajusirkku,
pilkkasiipi ja tietysti kun tarpeeksi kauas kärkeen mentiin,
merisirrejäkin jotka varmaan olivat olleet paikalla enemmän tai
vähemmän koko talven.
Paluumatkalla sumu jäi taakse vasta
Paraisilla, Halikonlahdella pienellä koirakävelyllä huomasimme
että kevätlinnut olivat tulleet sinnekin. Vantaalle tullessa
selvisi että sää siellä olisi ollut toisenlainen, uutta lunta oli
satanut räntänä maahan vajaat kymmenen senttiä.
***
( varma kevään merkki, ei talvehdi täällä )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.