Viisi vuosikymmentä sitten joulun alla
alkoi koululta saada aikaa linturetkiin, mutta päivät olivat
lyhimmillään ja muita kiireitä riitti. Kahdeksantenatoista
joulukuuta (1968) kävin runsaan tunnin aamukierroksen
Halikonlahdella päivän valjettua. Neljä astetta pakkasta oli,
taivas pilvien peitossa, tuulta eteläkaakosta kohtalaisesti, joten
kovin valoisaa ei ollut.
Vuohensaarentien varressa oli edelleen
kolmen tunturikiurun talviparvi, altaiden penkalla viherpeippo ja
Vuohensaarentien kaatopaikan ruderaatissa seitsemän tai kahdeksan
cardueliksen porukka jota en ehtinyt nähdä kunnolla, epäilin niitä
siksi vuorihemppoparveksi joka oli ollut samoissa maisemissa muutamaa
päivää aiemmin.
Seuraavana päivänä kävin taas
paikalla, nyt runsaan kahden tunnin kierroksen. Tuuli oli kääntynyt
itää ja satoi kevyesti uutta lunta, muuten sää oli kuin päivää
aiemmin.
Nyt viherpeippoja näkyi kolmentoista
linnun parvi ja niiden joukossa vielä yksi hemppo lietealtaiden
ruderaatissa. Ilmeisesti eilinen carduelisparvi oli yhä eilisellä
paikallaan mutta sen verran kaukana ettei niiden lajista saanut
selvää kuusi kertaa suurentavilla kiikareillani. Edelleen epäilin
niitä vuorihempoiksi. Syyllinen parven liikkeisiin oli varpushaukka
joka kyttäili saalista samoilla tienoilla.
Asemapuistossa oli punatulkku,
Vuohensaarentien varressa yhä kolme tunturikiurua. Halikonjokisuulla
päivysti lapinharakka joten päivän lajimäärä nousi
kuuteentoista.
Seuraavan kerran kävin aamupäivän
mittaisella retkellä Halikonlahdella 21.12. Pakkasta oli enää
asteen verran, taivaan pilvipeite rakoili niin että aurinkokin
vilahti näkyvissä. Tuuli kaakosta.
Mököistenmäessä ja Asemapuistossa
oli viherpeippo. Sama hankala carduelisparvi oli edelleen
Vuohensaarentien kaatopaikan ruderaatilla, liian kaukana taaskin.
Yksi urpiainen lähti lähempää ja lensi tien varteen.
Salonjokisuun metsikössä ja ruoikoissa oli kymmenkunnan sinitiaisen
parvi, Halikonjokisuulla taas lapinharakka. Vuohensaaren pengertien
kolme tunturikiuruakin löytyivät taas. Lajimääräksi sain jälleen
kuusitoista.
Seuraavana päivänä (22.12.1968)
ehdin olla tunnin pidempään retkellä ja jatkoin lahdelta Viurilan
puolelle. Aamulla pakkasta oli kolme astetta, päivällä nollan
tuntumassa. Täyspilvistä oli pääosin ja heikko kaakkoistuuli
hiipui hiljalleen, alkoi sadella luntakin.
Pidempi reitti tuotti enemmän lintuja.
Viherpeippoja laskin yksitoista, punatulkkuja noin 20. Urpiaisia oli
lietealtaiden tuntumassa yksitoista ja toinen parvi kuului Joensuun
kartanon lähellä. Vuorihempotkin olivat nyt lähellä ja tunsin
taas seitsemän linnun parven lajilleen, nekin olivat tulleet
lietealtaiden tuntumaan. Kaatopaikan ruderaatti oli vuorostaan
linnuton. Yksitoista tikliäkin löytyi Halikonjoen sillan luota ja
seitsemän peipon parvi erään talon pihalta lähempänä
Iilikenmäen laitaa.
Tutuista linnuista paikalla olivat
edelleen tunturikiurut, lapinharakka ja sinitiaisiakin oli kahdeksan
parvi nyt kolmosaltaan ruoikossa. Fasaaneja oli pitkin reittiä noin
kuusikymmentä, kartanoiden tuntumassa niistä valtaosa. Viurilan
puistoissa kävely tuotti kahdeksan hippiäistä ja
pohjantikkanaaraan. Kaikkiaan reitillä huomasin 21 lajia ja kotiin
tultuani ikkunasta huomasin vielä kanahaukkakoiraan lentävän
saalista etsien puoli kolmen aikaan.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.