1.10.2018

Neljä vuosikymmentä sitten CXXV


( sotkat tekivät lähtöä etelämmäs )


Syyskuun viimeinen päivä 1978 aukeni Lövön kalliolla pikkupakkasessa. Taivas oli lähes pilvetön, tuuli koillisessa ja näkyvyys horisontissa. Päivän mittaan neljä pakkasastetta nousi viiteen plusasteeseen ja auringon taas laskettua lähelle nollaa. Tuuli oli navakkaa joten pikkulintuja oli muutolla vain aamun alussa eivätkä määrät kohonneet mainittaviksi. Väkeä kalliolle riitti tällä kertaa paljon. Aamua kanssani puoli seitsemän maissa aloitti joku paikallinen lintuharrastaja Taalintehtaalta, nimi on unohtunut, varttia myöhemmin paikalle tuli joukkue Kuusistosta, Gustafsson – Kujanpää – Jauhiainen, ja kahdeksalta turkulainen vanhemman väen kokoelma, Timo Nurmi, Ismo Lahtonen, Esko Tarponen, Rurik Baarman ja Hannu Velmala mukanaan vielä yksi jonka nimeä en enää muista. Viimeksi tulleet poistuivat ensimmäisinä puolilta päivin, sitten kuusistolaiset ja puoli kuuden aikaan Taalintehtaan mies. Mie vetäydyin illanviettoon teltalle puoli seitsemän aikaan, parikymmentä minuuttia auringonlaskun jälkeen.

Peipot, järrit, vihervarpuset ja varikset avasivat aamun muuton, kohta tuli mukaan ensimmäisenä petona varpushaukka ja pari kyyhkyparvea. Lapinharakka lensi loillisen ja vähän ajan kuluttua perässä toinen. Kyyhkyporukoista löytyi muutamia uuttukyyhkyjä, jokunen keltavästäräkki muutti vielä yli ja lähinnä pikkurastaita liikkui jonkin verran. Kallionlaidan metsästä löytyi pari paikallista lehtokurppaa, palokärki huuteli, kivitasku pyöri kalliolla.


( hiljalleen harvenevat kivitaskutkin )

Muutto oli odottamista, ensi kerran puoli kymmenen maissa olen kirjoittanut vihkoon että hiljaista. Petomuutto jäi viiteenkymmeneen yksilöön, runsaimpana tietysti varpushaukka 18 yksilöllä, piekanoita seitsemän, samoin sinisuohaukkoja, kanahaukkoja kuusi ja tuulihaukkoja viisi. Variksia muutti päivän mittaan 317 ja naakkoja 301, aamun reippaasti aloittaneita lapinharakoita meni yhdeksän, lisäksi kalliolla oli kaksi paikallistakin. Muuta erityistä oli kangaskiuru, iltapäivällä ilmaantuneet kurjet joita laskettiin 351, ilmeinen pohjantikka ja lähivesillä pyörineet noin tuhat vesilintua, joista määritettiin parisataa tukkasotkaa. Peukaloinen rätisi teltan luona.

Jäin vielä yöksi odottamaan parempaa huomista...

***



( kanahaukkoja näkee liikkeellä näihin aikoihin, nykyisin vielä lukurengastettuja )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.