23.10.2018

Lintuja vihoistani CXVII






Lokakuun lopulla 1988 oli aika palata perinteisten talvivakioitteni pariin. 21.10. kiersin pitkästä aikaa taas talvivakio ykköseni, sen joka kiersi Vantaankosken kautta. Aikaa käytin kymmenestä kahteentoista. Sää kotiuduttuani oli syksyinen, seitsemän astetta, tuuli kohtalaista luoteesta, pilviä kolmasosan verran taivaasta ja näkyvyys mainio.

Lajisto oli alusta lähtien perinteistä talvireitille, tali- ja sinitiainen, varis, varpunen, viherpeippo, oikeastaan vain tilhi syksystä muistuttamassa. Matkalla Vantaankoskelle tuli vastaan sentään räkättiparvi ja mustarastas. Kosken jälkeen Kuninkaantiellä näkyi närhi, Voutilassa vähän lisää räkättejä ja tilhiä, Perkiössä sentään kahdeksan kottaraisen parvi. Muuten perinnelajisto riitti hyvin maaliin asti.

Kierroksen täytyttyä voin laskea reitillä nähdyn kuusitoista lajia. Talviseen tapaan talitiainen oli ykkönen 65 linnulla, varpusia 30 ja variksia sekä räkättejä 28. Närhi ja fasaani jäivät yhteen yksilöön, kaikkiaan reitillä oli 240 lintua.

Seuraavana päivänä (22.10.) piti kuitenkin käydä katsomassa mikä olisi tilanne Iso-Huopalahden reitillä. Kiersin sen läpi myös parissa tunnissa kello 11-13. Siellä jatkui vielä syksy. Yli muutti hiirihaukka lounaaseen ja toinen länteen. Lahdella oli kaksikymmentä harmaalokkia, joukossa merilokki, vedessä 24 isokoskeloa, neljä heinäsorsaa ja kaksi telkkää. Kumpareellakin viipyi vielä kolmetoista niittykirvistä. Kaikkiaan huomasin 24 eri lajia ja kaiketi joku iso peto jäi vielä Talin puolen puiden katveeseen, sitä härnäili joukko variksia ja harakoita ilman että huomasin mikä siellä oli.

Eniten reitillä oli varpusia, neljäkymmentä. Jo mainittujen harmaalokkien ja isokoskeloiden lisäksi variksia laskin 22 lintua. Yhden yksilön ihmeitä olivat mustarastas, merilokki, viherpeippo ja järripeippo. Sää oli taas napsun verran koleampi, aamulla kolme astetta, tuuli koillisesta, taivas pilvessä ja näkyvyys syksyisen kuulas. Kotipihalla näin lisäksi västäräkin, kaksi kuusitiaista ja käpytikan.

***


( vähän evästä ensin ja sitten matkaan )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.