Viisi vuosikymmentä sitten LXXII

Neljäntenätoista elokuuta vuonna 1968 olin retkellä seitsemästä neljään. Alun ja lopun vietin Halikonlahdella, keskellä päivää kävin Ilmusmäellä katselemassa olisiko kolmiomittaustornin huipusta nähtävissä muuttoa. Sää oli siis aurinkoinen ja lämmin, aamun kahdeksantoista astetta nousi päivän mittaan lähelle kahtakymmentäviittä. Vähän oli ilma painostavan tuntuinen, ehkä edellisten sadepäivien tuoman kosteuden takia.

Halikonlahdella kierteli taas pari ruskosuohaukkaa, koiras ja nuori. Kalasääski kävi ja harmaahaikarakin oli taas Viurilanlahden puolella. Neljän jouhisorsan porukka lähti myös sinne altailta. Nuolihaukka sai saalista altaiden yltä. Lahden ja kaatopaikkojen vaiheilla kierteli lokkien joukossa neljä vanhaa selkälokkia.

Kahlaajista mukavin oli talvipukuinen vesipääsky joka kierteli altailla aamulla ja iltasella. Suosirrit olivat samat kuin eilen paitsi että joukkoon oli tullut yksi nuori lintu. Sipejä oli lahdella neljä, talvipukuinen punajalkaviklo oli tullut altaille neljän mustaviklon ja yhdeksän valkoviklon mukaan. Kapustarinta kierteli myös lahdella.

Jo aamun lehtilenkillä olin huomannut yhden käpytikan, toinen oli sitten Ilmusmäellä. Kaksi pyytä lähti Villilän tien varresta, saman tien varressa oli vanha pikkulepinkäiskoiras. Palokärki lensi tien yli Ilmusmäelle. Ehdottomasti paras havainto oli kuitenkin kolmiomittaustornin viereen hetkeksi pysähtynyt pähkinähakki. Se irroitti käpyjä kuusesta muttei syönyt niistä mitään vaan jatkoi matkaansa itään. Tuo havainto oli elämäni ensimmäinen siitä lajista.

Viidentenätoista päivänä vietin taas aamupäivän Halikonlahdella, seurana ainakin Lintuvuoren Jari. Taivas oli pilvistynyt ja lämpö pudonnut lähes kymmenen astetta. Tuuli puhalsi nyt idästä, eilen etelästä.

Tulimme vedenpuhdistusaltaiden puolelle laskemaan kahlaajia. Suosirrejä oli nyt kolmekymmentä, joukossa yksi pikkusirri. Viiden valko- ja viiden mustaviklon kavereina oli nyt kolme punajalkavikloa. Päivän paras havainto oli iso petolintu joka löytyi kello 8:20 jo kaukaa liitämässä suoraan meitä kohti. Kerran, pari se läpsäisi siivellä härnäävää lokkia ja laskeutui viivasuoraan liitäen suoraan Viurilanlahden lietteen itänurkkaan. Meille tuli kova kiire Halikonjoen taakse lietteen puolelle. Neljänsadan metrin päähän ehdittyämme lintu nousi taas siivilleen jolloin määritimme sen esiaikuiseksi merikotkaksi. Vähän ajan kuluttua se siirtyi kaartelemaan Viurilan ylle ja jatkoi sieltä liitäen itään. Se oli elämänpinna meille molemmille, miulle jo toinen peräkkäisinä päivinä.

Kävimme paitsi Viurilanlahdella, myös merikotkan johdattamina Viurilan kartanon puistossa. Hemppoja oli tien varressa, samoin sinitiaisia ja pikkukäpylintuja poikueparven verran puistossa. Yksi pensaskerttu ja muutama lehtokerttu näkyi myös siellä.

Ruskosuohaukkoja oli Viurilanlahdella kolme, yksi vanha ja kaksi nuorta. Sääksi kävi taas kalassa ja lietteen edustan sorsaparvesta poimittiin viisi koirashaapanaa. Nuori silkkiuikku ui Halikonjokisuulla.

***