Viisi vuosikymmentä sitten LXX

( vanha kuva sepelkyyhkyistä juomatauolla Viurilanlahden lietteellä )

Lauantaina kymmenes elokuuta (1968) tarkkailin taas lintuja Halikonlahdella seitsemästä neljään. Sää oli muuttunut syksyisemmäksi, lämpö oli pudonnut kuuteentoista, taivas täyspilvinen, tuuli lännessä ja satoikin välillä, iltakahden aikaan ukkostikin.

Nuolihaukkaemo saalisteli kolmosaltaan yllä mutta muut pedot viihtyivät Viurilanlahden puolella. Kaksi sääkseä kävi kalassa ja lähellä Halikonjokisuuta rantaniityltä nousi suopöllö ilmaan kun tulin komppaamaan lietteen lintuja. Kaksi harmaahaikaraa oli tuonakin aamuna lietteen reunassa, ne lähtivät päivemmällä taas muualle. Räyskäkin viihtyi Viurilanlahden puolella, välillä lietteellä leväten.

Kahlaajista suosirrillä oli taas kaveri, vanha sekin. Neljä lapinsirriä viihtyi altaiden puolella. Viklot, pari rantasipiä, mustavikloa ja neljä valkovikloa pysyttelivät enemmän Viurilanlahdella. Tyllejä oli kahdeksan pitkin lietteitä, kaksi pikkutylliä kolmosaltaalla. Karhumäen Jussikin oli käväissyt lahdella mutta ilmeisesti vain altaiden puolella.

( olikohan myyrillä katovuosi kun suopöllö oli tullut aikaisin lahdelle )

Sunnuntai alkoi samaan tapaan pilvisenä ja sateisena, lämpö pysytteli noin kuudessatoista asteessa puoleen päivään asti. Silloin näkyvyys parani, taivas tyhjeni pilvistä ja iltapäivän aurinko alkoi lämmittää kunnolla. Halikonlahdella olin taas aamuyhdeksästä lähtien, Karhumäen Jussikin taisi olla paikalla tällä kertaa pidemmän aikaa.

Suopöllö oli eilisellä paikallaan Viurilanlahden lietteiden etelänurkan niityllä. Ruskosuohaukkanaaras etsi saalista pitkin päivää. Tyllien määrä oli noussut lähelle kahtakymmentä, vielä oli lisänä viisi pikkutylliäkin. Viidestä suosirristä yksi oli nuori, se oli tämän syksyn ensimmäinen. Lapinsirrejä oli kymmenkunta. Neljä musta- ja kolme valkovikloa kierteli lahdella. Pari pikkulepinkäistäkin oli ilmaantunut Halikonlahden laitamille, ehkä yöllä tulleina.

Aamun lehtilenkillä olin erään talon pihalla tavannut ikkunaan törmänneen varpushaukan. Se oli sekaisin, ei pystynyt lentämään eivätkä jalatkaan pitäneet. Otin sen mukaani ja toin kotiin lepäämään. Laitoin sille lepopaikan pyykkikopan alle ja iltasella seitsemän maissa sitten tarkastin sen kunnon, syötin sille vähän lihaa ja kun kunto tuntui palanneen, päästimme sen perheporukalla uudestaan vapauteen Mököistenmäessä. Kauemmas se lähti lentämään ilmeisen toipuneena.

***

( toivottavasti pysyy kaukana ikkunoista )