20.6.2018

Neljä vuosikymmentä sitten CIII





( tykkikallion laelta länteen )


Kahdeskymmenes kuudetta neljä vuosikymmentä sitten (1978) Jurmossa alkoi neljän aikaan kesäisenä. Kaksitoista astetta lämmintä, vähän yläpilveä, tuuli lounaassa muttei kovaa ja näkyvyyttä horisonttiin. Viisi aamutuntia kiertelin kartoittamassa reviirejä saaren keskiosissa. Pari sepelkyyhkyä kierteli kylällä ja männikön yllä, ilmeisesti yöpuulta nousseina. Pikkukuovikin muutti lepikon yli varttia vaille kuusi.

Saaren itäosiin oli puolilta päivin tullut tundrakurmitsa, pari pikkukuovia lepäili sielläkin variksenmarjanummella. Kyhmyjoutsenpari oli paikallisena, samoin heinäsorsapari ja haapananaaras. Kyläreitti oli sen ajan pikkukierros, jolla tapasin nyt vain seitsemän lintua, ne kaikki tuttuja pesijöitä paikallaan. Iltapäivällä kiersin vielä länsipään. Etelälehdon laidasta löysin kuolleen variksenpojan, se oli rengastettu saaressa ja mitä ilmeisimmin tapettu pian pesästä lähdön jälkeen.



( näitä lentää aina Jurmon selällä )

Kaikkiaan huomasin kuusitoista haapanakoirasta länsipään lahdilla ja järvellä. Jouhisorsien määrä oli kasvanut kolmeentoista. Pesivien kahlaajien lisänä oli nyt isokuovi, suokukkokoiras ja neljä pikkukuovia. Illalla lehtojen yllä kurnutteli kaksi lehtokurppaa. Metsissä oli muutenkin tuttua väkeä, Leppälehdossa idänuunilintu, harmaasieppo ja rautiainen, männikössä viherpeippo, suon laidassa lauloi rytikerttunen, kai muuttaja vielä. Kaksi käpylintua nousi männiköstä koilliseen ja leppälehdon pohjoislaidassa oli ainoa uutuus, järripeippo, kai joku kesäkiertelijä.

Pitkin vuotta olin laskenut maastossa viettämiäni tunteja ja nyt meni tuhannen raja kirkkaasti yli. Tosin kartoitus oli tehty eikä muuttoa tuntunut olevan joten suunnitelmissa oli sitten lähtö saaresta ja loman lopun vietto muualla.

Seuraavana aamuna kuuden aikaan lähti yhteysalus Pärnäisiin päin. Mie sen mukana, pari tuntia sitä ennen käytin vielä saaren katseluun. Punavarpunen lauloi kylällä ja pilkkasiivet kiertelivät pesäpaikkojensa yllä. Sää oli kuin eilen mutta tuuli vielä heikompaa. Aluksen kannelta Jurmonselällä huomasin ruokin ja riskilän sekä hautovan kyhmyjoutsenen Jurmon itäkärjen pohjoispuolisella luodolla. Muuten linnusto oli tavanomaista, Saloon tulin iltayhden aikaan.


***


( pilkkasiipien aaamulentoa )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.