Lintuja vihoistani LXIV

( dumis laulaa )

Kolme vuosikymmentä sitten kovat ajat läntisen Vantaan pesimälinnuilla jatkuivat myös kesäkuun alettua. Ensimmäisen päivän työmatkapyöräilyillä huomasin aamulla viitakerttusen, iltapäivällä pikkulepinkäisen. Töiden jälkeen kävin Petikon metsän laidassa rengastamassa tutulta pesältä punakylkirastaan pojat. Viidestä munasta oli kuoriutunut neljä poikasta. Samalla huomasin että vajaa viikko sitten rengastamani mustarastaan pojat olivat lähteneet luontoon, emot varoittelivat niiden ympärillä.

Toisena päivänä vietin kolme iltatuntia Kakolanmäen ja Friimetsän alueella. Kovin musta oli alku, kaksi tuhottua mustarastaan pesää, yksi tyhjennetty laulurastaan pesä. Rautiaiselta löysin sekä tuhotun että ehjän pesän, ehjässä oli kuusi munaa. Heti seuraava oli taas munavaiheessa rosvottu laulurastaan pesä. Sitten yllätyin täysin miulle uudesta punakylkirastaan pesästä, siinä oli viisi lähtövalmista poikasta jotka karkasivatkin varvikkoon saman tien. Kolme niistä löysin ja renkaalla merkkasin. Seuraavaksi kurkistin pari viikkoa sitten löytämälleni peipon pesälle ja ihmeekseni siellä oli kolme poikasta, tosin vielä pari päivää liian nuoria rengastusta ajatellen.

( tässä peipolla on jo isot pojat )

Kuusenkannon päässä oli tyhjä pikkulinnun pesä, muistutti paikka hieman harmaasiepon valintoja. Vähän edempänä törmäsin kaksimunaiseen mustarastaan pesään, ajattelin että tämä on varmaan sen parin kakkospesä jolta rengastin pojat kaksi viikkoa aiemmin, mutta erehdyin. Se pari oli tehnyt kakkospesyeensä ihan samaan paikkaan mistä ykkösetkin lähtivät ja siinä oli nyt taas viisi munaa ja emo hautomassa, koiraskin varoitteli vieressä. Tietä lähestyessä tuli vastaan ensin tyhjä laulurastaan pesä ja sitten kaksi viikkoa aiemmin löytämäni missä neljästä munasta oli kuoriutunut kolme nyt rengastusikäistä laulurastaan poikaa, nehän merkkasin ja lähdin kotiin.

Kolmantena päivänä aamun työmatkalla kuulin kevään ensimmäisen pensassirkkalinnun, luhtakerttunen ja pikkulepinkäinen olivat reviireillään. Töiden jälkeen suuntasin Petikon metsään hiekkakuopan tietä pitkin. Sen varressa piti olla punakyljen varma pesäpiilo, mutta tuhottu se oli kuitenkin. Närhikö lienee asialla ollut, sellainen näkyi lähellä joku muu saalis nokassaan. Punavarpunen hermoili aktiivisesti samoissa pensaissa ja löysinkin siitä läheltä sille sopivan tyhjän pikkulinnun pesän. Metsäpellon laidasta vastaan tuli laulurastaan poikaspesä ohuen näreen latvaosissa, sen kolme poikasta voisivat olla rengastettavissa kolmen päivän kuluttua. Vähän edempänä kuusentaimesta löysin rautiaisen yksimunaisen pesän. Sille en ennustanut pitkää ikää sillä emot olivat koristelleet sen muutamalla valkealla höyhenellä jotka näkyivät kiusallisen hyvin. Vähän korkeammassa kuusessa oli sepelkyyhkyn pesä, mistä emo lähti, korkeutta sillä oli maasta kuusi metriä. En kiivennyt pesälle sillä poikaset olisin nähnyt maastakin. Vaarallisesti närhi rääkäisi lähistöllä ja se varmaan olisi seurannut miun jälkeeni pesälle. Kotiin päin suunnatessani vastaan tuli runsaat kaksi viikkoa sitten löytämäni laulurastaan pesä joka oli ryöstetty, tyhjentäjänä kuitenkin orava. Pikkulepinkäiskoiras piti reviiriä jousiammuntaradan takana risukossa, metsän puolella istui käki vahdissa, kai katsellen lintujen pesiä sekin. Mustarastaalla oli paikalla hyvin lentävä poikue, harmi etten löytänyt ajoissa sen pesää.

Neljännelle päivälle miulla oli selvä ohjelma, kierrettävää viideksi tunniksi. Alku oli huono, Martinlaakson länsipuolella peipon pesä oli rosvottu. Seuraavaksi kävin katsomassa mitä kuuluu pari päivää aiemmin löytämälleni peipon pesälle Friimetsän laidassa. Huonosti sielläkin meni, pojat oli viety varmaan aivan äskettäin koskapa emot olivat vielä paikalla ja hyvin hermostuneita. Pari päivää aiemmin pesästä karanneet punakyljen pojat olivat yhä tienoilla ja yhden renkaattoman sain nyt kiinni ja merkittyä niistäkin. Harmaasiepon pesää oli viimeistelty, tyhjä se edelleen oli mutta emo oli vieressä.

Pikkujärven laidassa lauloi luhtakerttunen ja punavarpunen rantalepikossa. Petikonmäen laidasta löysin taas yksimunaisen rautiaisenpesän ihan tienvarsipuskasta. Paikka oli niin avoin etten uskonut sen kestävän siinä kauaa. Läheinen närhipari oli reviirillään ja toinen lensikin Kakolanmäelle jahtiin. Kallionlaidasta löysin viisimunaisen peipon pesän ovelasta paikasta kuusentaimen ja kallion välistä. Hermaskärinkallion takana oli toista viikkoa sitten löytämäni rautiaisen pesä, tuhottuna. Lähellä oli kuitenkin uusi pesä, kuusi munaa, sen piilo oli mielestäni hyvä, se saattaisi jopa onnistua. Pyymosan lehdon lähellä laulurastaan pesässä oli viisi poikasta, odotetusti, ja tuurilla rengastusiässä. Ne merkitsin. Lähellä oli punakyljen pesä josta rengastin 28.5. pojat, ne olivat nyt lähteneet. Lähellä oli myös aiemmin löytämäni rautiaisen pesä mutta tuhottu sekin oli jo munavaiheessa. Puukiipijä liverteli kuusikossa, mielessään kai jo toinen pesye.

***

( joskus peippokin saa poikasensa lentoon )