Vappuviikkoa viettämässä

( näkymä linnasta hotellin suuntaan )



Vappuviikon vietin poikkeuksellisesti Espanjassa. En ole siellä ennen käynytkään, kuten en juuri muuallakaan ulkomailla, lentomatkakin taisi olla elämäni ensimmäinen. No, Seija oli kokeneempi matkailija ja varasi meille Aurinkomatkojen lomapaketin ja saman tien varasimme itsellemme myös auton viikoksi. Sen piti olla Ford Fiesta mutta perillä Malagassa meille annettiin Nissan Micra. Seija oli semmoisella joutunut ajamaan näitä Vantaan kaupungin työajoja ja oli valmiiksi pettynyt. Miut kirjattiin varakuskiksi, Seija ajoi matkan vuokraamolta hotellillemme Fuengirolaan, mie sitten koko lopun viikon. Pääkuskille kertyi kilometrejä parikymmentä, varakuskille yli 1100. Yhteinen tunteemme on ettemme ikinä osta itsellemme Micraa.


Lauantaiaamuna 28.4. heräsimme siis aamukolmelta ja aamukuudelta nousimme paksujen pilvien sekaan Helsinki-Vantaan kentältä. Juuri ennen kahtatoista kirjauduimme hotelliimme. Emme viettäneet lomaamme hotellin aurinkotuoleissa tai lähirannalla maaten emmekä juuri nähtävyyksiäkään katsellen. Lauantaina Seijalla oli migreenin pelko huonosta nukkumisesta kai johtuen joten hän jäi hotellille parantamaan päätään, mie kävelin Fuengirolan rantakadut päästä päähän nähden vain ihmisiä, puluja ja merellä hieman etelänharmaalokkeja. Matkaopasta emme nähneet kertaakaan, meitä opasti hotellilla netissä herra Google ja rouva Google sitten puhelimessa matkan päällä. Haimme netin kautta tietoja Malagan alueen lintupaikoista, niitä löytyi espanjankielisistä sivustoista jotka herra Google käänsi sujuvalle suomelle. Herra McAfee Seijan läppärillä ei päästänyt meitä Tenovuon Jorman blogiin, väitti että herra professori yrittää varastaa tietojamme. No, Ruralidays.com:in blogista löysimme mielestämme hyvän listan erivärisiä täppäyksiä lintupaikoiksi (
https://www.ruralidays.com/blog/avistamiento-de-aves-malaga/# ) ja aloimme käydä läpi niitä ja lisäksi meille vinkattiin tällainenkin sivu tai lehtijuttu: 
http://www.diariosur.es/interior/201702/18/cinco-lugares-para-avistar-20170217183550.html

Ensimmäisenä se tarjosi Fuente de Piedran laguunia Antequerassa ja vielä flamingoilla kuvitettuna joten sinnehän me lähdimme sunnuntaina. Paikallista väkeä oli paljon, ja jokunen brittituristikin, perheporukalla oli pääosa paikalla. Pienten kiemuroiden jälkeen löysimme paikalle, ajoimme opastuskeskuksen parkkipaikalle vaikka herra Google ehdotti paikkaa pari kilometriä edempänä. Kävelimme sinne ja totesimme siellä olevan lintutornin, tai observatorion kuten sikäläiset hienommin asian ilmaisevat. Matka oli kuitenkin erinomainen suomalaisittain kun heti tuli vastaan silkkihaikaroita, pitkäjalkoja, avosetteja, punapäänarskuja ja kaikkea mitä Suomessa ei yleensä näe. Erityisesti flamingoja oli tuo järvi itsessään täynnä ja niitä riitti ylikin. Opastuskeskukselta toista rantaa kulkien tutustuimme muun muassa kaniineihin ja kilpikonniin. Paluumatkaa Fuengirolaan emme tulleet takaisin samaa tietä vaan kokeilimme ajaa vähän toista kautta ja osuimmekin Ratosan ja Castanuelan laguuneille jotka nekin olivat flamingojen suosiossa, edelleen tienvarresta bongasimme Laguna Dulcen, flamingoja sielläkin, ja opastus 28 kilometrin pyörälenkille luontokohteiden kautta. Lintuja tuli kovasti, tiirat olivat hietatiiroja, kalasääskeksi luulemani peto osoittautuikin vuorikotkaksi, harakkakäki meni ohi ja toinen huuteli rantametsässä. Koko ajan lauloi ja sirkutti ympärillä lintuja joiden lajia piti vain arvailla, etelänsatakieli oli jo tuttu, silkkikerttunen ja heinäkerttu uusia tuttavuuksia ja muutama jäi ilman minkäänlaista nimeä kun en silmiini niitä saanut.

Seuraavana päivänä lähdimme Malagaan, tarkoitus oli iltasella käydä katsomassa Seijan sisarentyttären perhettä keskustassa ja sitä ennen ehti hyvin käydä blogin mainostamassa Guadalhorcen suistossa. Ajoimme sinne ensin pohjoispuolelta, mikä osoittautui myöhemmin täydelliseksi mokaksi. Siellä oli kyllä joutomaata ja meille uusia lintujakin, kuten samettipääkerttuja ja taas niitä laulajia jotka olisi pitänyt saada näkyviin mutta... Huomasimme että parhaille paikoille ei täältä pääse ja ajoimme eteläpuolelle komiasti Calle Wilkinsonille (pitäisiköhän vaihtaa omaa nimeä) ja sitä sitten Calle Guadalhorcelle jolle auton voi hyvin jättää. Heti noustuamme penkalle vastarannan puuhun lensi harjalintu ruokaa nokassa ja vähän ajan päästä alkoi puputtaa, pesä oli kai puuhun laitetussa pöntössä. Täällä oli paikallista ornitologiporukkaakin ihan kelpo varusteissa, ja reitille rakennettu useita kunnon observatorioita joista voi katsella lammikoille lintujen häiriintymättä. Kapustahaikara yllätti meidät juuri ennen tuollaista piilokojua täkäläisittäin sanottuna, sieltä sitten näki mustakaulauikkuja, riuttatiiroja, valkoposkitiiroja ja mustanmerenlokkeja ennen kuin lähdimme kyläreissulle. Kyläpaikkamme oli Monte del Gibraltaron reunassa ja parvekkeelta huomasimme pyrstö- ja kuusitiaisia, sepelkyyhkyjä ja turtureita. Muutenkin mäki vaikutti hyvältä paikalta, Seija oli joskus aiemmin käynyt huipun linnassakin. Liikenne oli kuitenkin just kuin painajaisessa, kadut täynnä ja kapeita, yksisuuntaisia ja vaikka mitä. Rouva Google oli kovilla meitä opastaessaan, pieleen mentiin monta kertaa. Tuohon samaan liikennesumppuun olimme törmänneet jo sunnuntai-illan kauppareissulla kun erehdyimme palaamaan rantakatua pitkin hotellille ja kymmenen kilometrin matka sujui autolla hitaammin kuin kävellen... Pääteillä kannattaa pysyä maksoi mitä maksoi.

( näkymää suistosta lentokentän suuntaan )

Vapunpäiväksi palasimme takaisin jokisuistoon koska mielestämme emme ehtineet nähdä siellä juuri mitään. Se oli viisasta, nyt tuli heti vastaan valkopääsorsia, ihan observatorion edessä, ja lehmähaikaraa, pikku- ja mustakaulauikkua, pikkukuoveja, punakuireja, pulmussirrejä ym tuttuja kahlaajia meille tulossa. Täällä pesi sitten aidan takana suojassa mustajalkatyllejä joita näkyi myös lammikoilla ruokailemassa Oli sateinen sää ja lähdimme sitä karkuun pohjoisemmas Velez-joen suistoon jonka piti myös olla vähän vastaava paikka. Siellä kuitenkin lähestyminen osoittautui hyvin hankalaksi - rannat taisivat olla naturisteille varattuja - ja alkoi taas sataakin, joten palasimme rantatietä kohti hotellia. Pysähdyimme sateen jälkeen Arroyo los Iberos -nimiselle paikalle ja viisaasti koska merellä edessämme lensi juuri kaksi keltanokkaliitäjää, ja tietysti suuri määrä lokkeja. Mumeloita ja etelänharmaalokkeja ne enimmäkseen olivat mutta kuvista kämpällä poimin myös pari välimerenlokkia. Samoja oli vielä enemmän Las Parras -nimisellä paikalla missä pysäytimme joutomaalle erään asuntoauton viereen missä kai juuri naitiin, pukeutuivat kiireesti kun tulimme viereen teleobjektiiveilla ja kiikareilla varustautuneina...

( munkkiaratit rakentelivat jättipesiään palmuihin )

Vapun jälkeisenä päivänä piti sitten yrittää sivustoilla mainittuja vuoristokohteita joilta voisi nähdä Griffonin viheriöitä, suuren nosturin ja kotka-pöllön yms ihmeellisyyksiä joita google-kääntäjä meille loihti. Me lähdimme kohti Rondaa. Jossakin vaiheessa Esteponan takana navigointi sekosi ja heitti meidät takaisin tietulliin jonka läpi olimme parikymmentä kilometriä aiemmin ajaneet. Valitsimme nyt kirjaimellisesti sakkokierroksen jälkeen toisen reitin. Sierra de las Nieves on myös näitä suojeltuja vuoristoalueita ja sen serpentiineillä sitten opettelimme vuoristoajoa. Näköalapaikkoja eli miradores oli tien varressa runsaasti ja niitä käytimme. Näimme noita viheriöitä ja myös yhden munkkikorppikotkan. Tumma pikkukotkakin löytyi, Seija sen huomasi ensin, ja kalliopääsky meni rinteeseen kuin kotiinsa. Rinteillä lauloi suomalaisittain tutusti peukaloista, töyhtötiaista, punarintaa ja peippoa. Rondaan tulimme ja jatkoimme saman tien eteenpäin kohti Sierra de Grazaleman puistoa. Montejaquen kautta ajoimme yhä pieneneviä teitä Cortes de Fronteraan ja läheiselle näköalapaikalle koska siellä sanottiin ruokittavan noita Griffonin viheriöitä, hanhikorppikotkia siis. Kyllä niitä näkyi kymmenittäin taivaalla, vähän kaukana vain. Muita lintuja paikalla oli hienosti. Matkalla olimme jo huomanneet kivikko- ja sinirastaan, täällä lauloi iberiantiltaltteja ja vuoriuunilintuja tutumpien nakkeleiden, punarintojen, mustapääkerttujen yms lisäksi. Puukiipijä oli sitten etelänsellainen ja ohi lensi paitsi vaalea pikkukotka myös kymmeniä mehiläissyöjiä, lähellä oli jonkun mehiläistarhaajan pesiä. Taisi ollakin sitten meropsien ruokintapaikka tämä...

(siinä se, Griffonin viheriö )

Paluumatka alunperin suunniteltua tietä – osoittautui hiekkatieserpentiiniksi - hirvitti vaikka sieltä tulikin peräkanaa avoaudi ja porsche ranskalaisin rekkarein, Micralla siitä ei selviäisi. Me käännyimme taas takaisin ja kylän jälkeen kohti Marbellaa. Siinä heti laakson toisella puolella piti pysähtyä kun aivan edessä kierteli koko joukko hanhikorppikotkia. Ylös mäelle osoitti jyrkän hiekkatien varressa viitta Mirador de Africa. Sinne kävelimme kun epäilimme oikein ettei Micrasta olisi sinne kiipeämään. Ylhäällä oli todella näkymä Afrikan rannikolle Gibraltarin takana, ja paljon kierteleviä korppikotkia, pari korppiakin. Myös vaalea pikkukotka meni ohitsemme. Ilta oli jo pitkällä mutta palatessamme piti taas pysähtyä kunnolla Sierra Crestelinan luona. Sen rinteillä saalisti pari käärmekotkaa ja ympärillä kierteli hanhikorppikotkia. Maakotkaparikin tuli vuoren rinnettä ohitsemme, vähän kaukaa vain joten kuvat jäivät vain tuntokuviksi.

( käärmekotka Sierra Crestelinalla )

(Torcalin huipun kivikkoa, karstimaata tämä tällainen )

Seuraavana päivänä ajattelimme jatkaa vuoriteemaa tällä kertaa blogin suosittelemalla Torcal de Antiqueralla. Se oli vähän ensimmäisen retkikohteemme suunnassa ja ajattelimme käydä uudestaan Fuente de Piedrallakin. Torcalille kiipeäminen olikin Micralle kova haaste mutta onnistui. Ylhäällä oli todella paljon väkeä, luokkaretkiä ja turisteja, lähinnä Hollannista ja briteistä. Maisemia tuonne tultiin katselemaan mutta löytyi sieltä lintujakin vaikka korppikotkat jäivät vähiin. Pikkulintuja oli, erityisesti ilahduttivat taiturikultarinnat ja orfeuskertut, mutta sinirastaitakin oli monia, mustaleppälintuja paljon ja kotoisasti tali- ja sinitinttejä sekä peukaloisia yhtä mittaa. Kiljuvat koululaiset kiersivät huipun pikkukierroksen, me sitten pidemmän vuoripolun missä oli välillä todella rauhallista. Käynti järvellä ei tuonut retkelle uusia lajeja mutta nosti päivän lajimäärän kuuteenkymmeneenneljään joka taisi jäädä päiväennätykseksemme.

( aterrimus-rodun mulelikoiras on komia )

( Guadalhorcen suisto lentokoneen ikkunasta )

Perjantaina oli sitten viimeinen täysi retkipäivä. Sen aloitimme kiertämällä ihan Fuengirolan lähinurkkia, kymmenen minuutin kävelyn päässä hotellilta oli mukavannäköinen linna. Sinne taisi olla viritteillä joku konsertti viikonlopuksi, roudarit tuomassa tarvikkeita. Mie kuvailin maisemia ja noita taajaman peruslintuja, puluja, turkinkyyhkyjä, munkkiaratteja, tervapääskyjä ja räystäspääskyjä. Taajamassa tapaa tosiaan vain noin viittätoista lajia joista vaikkapa tikli ja keltahemppo ovat hyvin runsaita, retkeili missä tahansa. Samoin etelänharmaalokit, mustarastaat ja mustakottaraiset ovat peruslajistoa. Yksi on ylitse muiden, varpusia riittää joka paikkaan. Emme sitten kuitenkaan tuohon tyytyneet vaan lähdimme vielä paikkaamaan Guadalhorcen suistoon. Vähän ukkosta ja pilviä oli ilmassa mutta kun tuuli kävi mereltä, ne jäivät kaupungin ylle ja reunustaville vuorille. Epävakainen sää oli pudottanut paljon muuttavia kahlaajia suiston lammille, muun muassa kuusi sirrilajia näimme, myös tundrakurmitsoja, pikkukuoveja, punakuireja ja tyllejä, muuttopäällä. Retkelle uutena lajina huomasimme pronssi-iibiksen, joka myös lähti pohjoiseen pilvistä välittämättä. Koululuokkia kävi retkellä täälläkin, meluisia olivat kuten vuoristossa olimme huomanneet. Puiston henkilökunta kiersi autolla kontrolloimassa etteivät vierailijat häiritse lintuja. Pesintä olikin jo hyvässä vauhdissa, avosetilla pari munaa yhden observatorion edessä, hautovia pitkäjalkoja joka puolella, heinäsorsalla jo isot pojat. Valkopääsorsatkin näyttäytyivät sekä meille että koululaisille. Harjalintu puputti pesäpaikallaan ja pari muuta näkyi viemässä ruokaa pesilleen. Täälläkin kierteli lopussa pari mehiläissyöjää.

( avosetti ja munat )

( valkopää poseeraa )

Lauantaina oli sitten palattava Suomeen. Pakkasimme hyvissä ajoin ja kunnon aterian jälkeen lähdimme varttia yli seitsemän palauttamaan Micraa vuokraamoon. Silloin konkretisoitui meillekin se, että samasta liittymästä mistä pääsi eiliseen jokisuistoon, pääsi myös lentokentälle ja autovuokraamoon. Herra Googlen ja viittojen suosiollisella opastuksella jätimme Micran lokinpaskojen ja pölyn peittämänä vuokraamoon, tankki täynnä kuten sovittu oli. Lähtevien lentojen etsiminen oli myös omatoimista. Yritimme ensi kertaa retkemme aikana soittaa matkaoppaallemme mutta puhelin tuuttasi varattua. Itse sitten löysimme pakaasien vastaanoton, turvatarkastuksen ja lennon lähtöpaikan. Turvatarkastuksessa meidät luokiteltiin kai huumekuriireiksi tai terroristeiksi koska mie jouduin ruumiintarkastukseen vielä läpivalaisunkin jälkeen ja myös Seijan laukku pengottiin kokonaan. Olisiko siinä syy että toimme tuliaisina pelkkää ruokaa, juustoja ja salameita, leipää yms emmekä esimerkiksi juomia. Onnellisesti koneeseen pääsimme ja paluumatkalla bongasimme vielä ikkunasta niin Utön, Jurmon, Hiittisten saariston, Morgonlandetin (missä Bunker Boys -in pojat olivat kämpässä eivätkä staijaamassa) ja kaiken huipuksi vielä kotitalonkin sekä Seijan työpaikan kun kone kaarsi lähestymislaskunsa koillisesta kentälle yhdeksän minuuttia yli iltaneljän.



***

( vasemmalla Kulomäen täyttömäki ja taustalla oikeammalla Havukosken kerrostalot ja niistä vielä oikeammalle meitin kotitalo ja Seijan työpaikka )