22.5.2018

Neljä vuosikymmentä sitten LXXXVII



( keli oli ihan muuta kuin sateisilla telttaretkilläni, Jari seuraa merta )



Neljä vuosikymmentä sitten toukokuun 1978 lopulla olimme tähän aikaan meriretkellä. Jari oli saanut paattinsa kuntoon ja vesille. Mie olin sateisten telttaretkieni jälkeen käynyt pikaisesti Helsingissä ja perjantaina palattuani koonnut taas kamppeet kasaan, kerännyt kaupasta eväät ja lauantaiaamuna 20.5. aamukuudelta tuonut sitten kaikki veneelle. Kello seitsemän oli lähtö kun Ilkka, Pertti ja Seppo vielä paikalle ehtivät.

Siinä odotellessa huomattiin jo Asemapuiston turkinkyyhky, tervapääskykin ja tietysti pulu, retkilajiksi sekin piti varmistaa. Matkalla Salonjokea Halikonlahdelle kuitattiin vielä samassa hengessä varpuset ja fasaanit, altaiden suuntaan kiikaroiden löytyi punasotkia lennossa. Vuohensaaren ohituksen jälkeen pääsimme hitusen enemmän meren makuun vaikka yhäkin listalle kuitattiin nokikanojen, palokärkien ja kanahaukan tapaista sisämaalajistoa. Vasta Strömman kanavan ohituksen jälkeen alkoi tulla oikea meri haahkoineen ja lapintiiroineen. Storön edustalta löytyi ensimmäinen merikihu, Finharun luota riskilä. Me suuntasimme ensimmäiseksi maihin Köpmanskärille.



Haahkoilla oli muutama pesä saaressa, variksellakin omansa. Ympärillä ui satakunta haahkaa ja saman verran alleja. Kulorastas lepäili saaressa, samoin pajulintuja ja muita hyönteissyöjiä. Perinteisen aloituksen jälkeen Jari ohjasi kohti Morgonlandetia. Hangon selällä lepäili nelisen tuhatta allia, muutama mustalinturyhmä ja joitakin kymmeniä kuikkia. Mehiläishaukka muutti meitä vastaan Salgrundetin luona.

Morgonlandetille saavuimme iltaneljän aikaan. Kiinnitysrutiinien jälkeen laitoimme laatikot lämpenemään veneen uuniin ja läjdimme kiertämään saarta. Muutto oli aika vaatimatonta, vasta joku pikku alliryhmä, pari irtogaviaa ja tukkakoskeloa lennossa itään. Tervapääskyjä ja törmäpääskyjä tuli etelästä ja jatkoi saaren yli pohjoiseen, toukokuun sadekausi oli siltä erää ohi ja luvassa taisi olla lämmintä. Haahkoistakin jo huomattin joku koirasporukka lähdössä sulkimaan lounaaseen. Iltakuutta lähestyttäessä alliparvia ilmaantui lisää muutolle, Ilkka on kirjannut vihkooni noin 800 muuttajaa ennen kuin lähdimme ruokailemaan paatille.



( miun silloinen 7*50 Zeiss ja staijihalko joka oli tehty Jurmossa talvella )

Puolen tunnin päästä palasimme takaisin bunkkerille staijaamaan. Alleja muutti edelleen, viimeisiä tervapääskyjäkin pohjoiseen. Varttia vaille kahdeksan saareen tuli luoteesta ampuhaukka. Allimuuttoa seurasimme puoli yhdeksään mihin mennessä niitä oli mennyt kymmenentuhatta. Mustalintuja määritimme vain 117. Lähes illan lopuksi muutti vielä suopöllö pohjoiseen saaren yli.



Sunnuntaiaamuna 21.5. olimme intoa täynnä ylhäällä jo kolmen jälkeen. Tai kuka sitten olikin, mie nyt ainakin ja Jari. Kuikkien muutto toiveissa kiipesimme taas bunkkerille. Pieniä gaviaporukoita olikin liikkeellä, lisäksi vähän lapintiiroja, pilkkasiipiä ja pääskyjä. Kottarainenkin tuli vielä saareen, tosi myöhästynyt kun lajikumppaneilla maissa oli jo pesät ja pojat... Punavarpunen lauloi, yöllä tullut. Neljän jälkeen on kirjuriksi vihossani vaihtunut Pertti joten käkikellon pojatkin olivat paikalle nousseet. Kuikkamuutto ei ollut kovin suurta ja aikaa jäi kompata paikallisiakin. Luotokirvispari löytyi, pajulintuja, kerttuja, sieppoja ihan odotetusti kuten peltosirkkukin. Sinirinta lepäsi saaressa, viidentoista keltavästäräkin parvi muutti yli pohjoiseen. Muutontarkkailun lopetimme varttia yli viisi ja saarta komppasimme iltapäivään asti. Se oli näitä atlaskesiä jolloin tarkoitus oli kartoittaa Suomen pesimälinnustoa, ja Jarin tavoitteena oli käydä läpi nämä uloimmat saaristoruudut.


( punavarpunen siinä Morgonilta, vähän on vanha mustavalkonega rusketusta saanut)

Iltakolmelta lähdimme ajamaan kohti Kuggskäriä. Siinä välissä oli muutama saari jotka piti käydä katsomassa. Ljusskärillä hautoi kyhmyjoutsen, merikihu, lokkeja ja lapintiiroja siellä myös taisi pesiä. Tärnsörenillä oli nimen mukaan tiiroja, haahkojakin ja lokkeja. Siihen aikaan lokeista puolet taisi olla vielä selkälokkeja. Merihanhia löytyi kolme, riskiläkin ja odotetut ruokit kiertelivät luodon ja veneen ympärillä. Kyhmyjoutsen oli täälläkin, varis odottamassa tilaisuutta ja karikukko omaansa.


( Tärnsörenin ruokkien ohilento )

Klovaskärillä huomasimme myös pari ruokkiparia, haahkoja oli enemmän, merikihuja neljä. Kuggskärille saavuimme puoli kuuden aikaan ja ruokailurutiinien sekä paikalliskierroksen jälkeen menimme iltamuuttoa seuraamaan puoli kahdeksan aikaan. Alleja nyt vähän meni, vähän yli kolmetuhatta. Ennen iltayhdeksää vetäydyimme veneelle huutokauppaan ja sitä myötä nukkumaan.


***


( saarten lintuja laskemassa )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.