23.4.2018

Neljä vuosikymmentä sitten LXXXI



( voisi olla muuttajakin )


Neljä vuosikymmentä sitten 22.4.1978 oli yhteismuutontarkkailupäivä. Miekin olin tullut edellisiltana Helsingistä Saloon bussilla ja aamuneljältä lähdimme sitten Lähteenojan Jarin ja Laihon Ilkan kanssa kohti Särkisaloa Falkbergin rantakalliolle toiveissamme nähdä paljon muuttavia lintuja.

Sää oli meitä vastaan, lähtiessä oli aste lämmintä, tyyntä ja pilvet ulottuivat maahan asti eli tiukassa sumussa näkyvyyttä oli parisataa metriä. No, varttia yli viideltä olimme kiivenneet kallion päälle eikä siitä kunnolla alla olevaa rantaa nähnyt. Ekan vartin ainoa havainto oli vierestä länteen pyrähtänyt sepelkyyhky, seuraavan vartin aikana huomasimme peipon, tiklin,kalalokin, pari räkättiä, kottaraisen ja kuovin muutolla. Paikallisia lintuja huomattiin sumusta huolimatta, korppi kuului, puukiipijä lauloi, teeret pulisivat ja pari rautiaista lauloi mäen eri puolilla.

Tyyntä jatkui lähelle kahdeksaa ja tuulen viritessä alkoi sumukin hellittää. Sääksi muutti vierestä jo ennen kello seitsemää, muuten lajisto oli pitkälti samaa kuin alussakin, telkät ja lokit siihen lisänä. Kahdeksan jälkeen alkoi havaintolista pidetä nopeasti kun pikkulintujakin huomasi jo kauempaa, tosin monen perässä oli vieläkin merkintä äänihavainnosta. Varttia vaille yhdeksän Jari lähti kalliolta, muistaakseni kunnostamaan venettä, olikohan se Förbyn tai Teijon telakalla...

Yhdeksän tietämillä sää oli parantunut jo oleellisesti, näkyvyys venähtänyt kilometriin, tuuli edelleen kuin pierun tuulahdus kuten Ilkka näkyy vihkooni sitä luonnehtineen. Yhdeksän jälkeen muutti ohi ilmeisesti kaksi joutsentakin, ne eivät erottuneet sumusta, sen verran kauempaa ne lensivät. Harmaapäätikka soidinteli takametsässä, edustalta mereltä kuului silkkiuikkujen soidintelua. Lähellä puoli kymmentä näkyi jo sen verran että taivaalta huomasimme kaksi lentokonetta menossa länteen.




Metsäkirvinen yritti laulaa lähistöllä, olisiko muutolta pysähtynyt, peippoja, rastaita ja västäräkkejä muutti pääasiassa yksitellen pohjoiseen. Ennen kymmentä näkyvyys ylsi jo Särkisalon sillalle, taivaalla näkyi taas kaksi lentokonetta, alempana selkälokki, vesilintuja ja töyhtöhyyppä muutolla pohjoiseen. Kymmenen jälkeen lensi kallion editse ensimmäinen kolmen haahkan parvi ja myöhemmin muutama isokoskeloryhmä. Tiltaltti löytyi paikallisena, samoin närhi. Vähän ennen yhtätoista tiltaltti liikkui staijikallion editse länteen puita pitkin. Puolilta päivin ohi meni muutama kuoviryhmä ja yksittäinen, sekä neljän merilokin joukko. Kalasääski näkyi taas, tällä kertaa ilmeisesti saalista etsivä, toinen varttia myöhemmin länteen menossa.

Iltapäivän puolella näkyi seitsemän metsähanhen ryhmä muutolla koilliseen, kyhmyjoutsen lensi samaan suuntaan, samoin lisää isoja lokkeja ja hiirihaukkakin, se pohjoiseen. Kanahaukka heräsi soidintelemaan lähimetsästä, siitä ja sen kaverista tehtiin sitten useampikin havainto iltapäivän aikana. Lentokoneita oli huomattu vähän väliä, menossa länteen, nyt huomattiin ensimmäinen menossa itään. Muutontarkkailua jatkoimme varttia vaille kolmeen asti, lämpö oli noussut yhteentoista asteeseen, taivas oli ohuen yläpilven peitossa ja tuuli heikkoa luoteesta.

Palasimme Teijon kautta Saloon, Teijolla oli kaksi paria kanadanhanhia pesäpuuhissa, Halikonlahdella jouhisorsaparvi, kuoveja sielläkin ja yli muutti tylli koilliseen. Joensuun pelloilla oli sata sepelkyyhkyä, yksinäinen kurki kaarteli tuulen viemänä kaakkoon.

Kaikkiaan tarkkailussa huomasimme muuttavina ainakin 41 eli lajia ja 519 lintua tulos oli siis vaatimaton mutta säälle ei nyt voinut mitään. Lisänä laskimme 14 lentokonetta ja tusinan verran paikallisia lajeja. Eniten muutti peippoja, 94, ja västäräkkejä, 49. Särkisalolaisina erikoisuuksina haahkoja muutti yksitoista noin kolmenkymmenen paikallisen lisänä. Kalliolla oli ollut lähiaikoina myös huuhkaja, sen ulostusläikkä löytyi jyrkänteen päältä männyn juurelta.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.