Lintuja vihoistani LV

Huhtikuun puolivälissä vuonna 1988 oli tiedossa vähän pidempi vapaa viikonloppu ja lähdimme ”perheporukalla” - mie, exä ja koiranpentumme Miska – autolla kohti Hankoa lauantaiaamuna, kuudestoista päivä, puoli yhdeksän aikaan. Hangon lintuasemalle oli matka ja perillä olimme pari tuntia myöhemmin. Alkuvuoden linturetkeily oli ollut aika rajoittunutta joten uusia lajeja keväälle löytyi jo menomatkalta, tuulihaukka Kirkkonummelta ja piekana Inkoosta.

Haliakselle saavuttuamme lintuja löytyi enemmänkin, tiltaltti heti autokentän laidasta minne omammekin jätimme, luotokirvinen aseman luota, meriharakat, kuikkalinnut, pilkkasiivet ja kurjet kun staijaamaan ehdin. Gåsörsuddenin kävelyllä löytyivät ylimuuttava kapustarinta, paikallinen tylli soidintelemasta ja parikin punajalkavikloa. Käveltyä tuli paljon kun koiranpentu oli ensi kertaa retkellä mukana. Sorsien joukosta poimittiin ensimmäiset jouhi- ja lapasorsat, ohi muutti mustalintuja ja pari räyskää. Silkkiuikkukin löytyi mereltä, peukaloinen rannan pusikoista. Piekana muutti yli täälläkin.

( riskilöitäkin löytyi aamuvakiolla staijatessa )

Asemalla päivä oli kaikkiaan hyvä, miehitystäkin oli paljon. Tullessamme paikalla oli Pekka Nikander ja naisystävänsä, Anssi Laurila, Marja Rikkonen ja Lauri Kaila. Päivän mittaan he olivat nähneet 75 lajia, haahkoja tietysti eniten 1000 paikallista ja yli 900 muuttanutta. Meriharakoitakin oli ollut paitsi 45 paikallista, myös 129 muuttajaa.

Sunnuntai 17.4. oli toista maata, aamulla pari astetta lämmintä, taivas pilvessä, tuuli kovaa lounaasta, 12-13 metriä sekunnissa, sataakin alkoi jo puoli seitsemän aikaan. Koko eilinen miehitys jatkoi joten tarkkailua sentään riitti. Se tuotti päivän mittaan 65 lajia. Haahkoja muutti nytkin lähes 900 mutta alleja sentään toista tuhatta. Muuten vakiolla ei näkynyt erityisempää muuttoa.

Mie näin sentään sen kevään ensimmäiset metsäviklon, etelänsuosirrin ja kolme ristisorsaa. Koirakävelyitä teimme pitkin ja poikin aseman aluetta mutta tuuli vei äänet mennessään. Asemalahden yli muutti iltapäivällä nuori pikkukajava.

Päivän paras havainto tuli päivän jo mentyä mailleen. Nikanderin Pekka kävi viimeisellä verkkokierroksella ja toi mukanaan asemalle pienen pussin, toisessa kädessään punarinnan. Sen rengastettuaan kävi sitten aukomaan pussiaan ja kaivoi sieltä pussi... -tiaisen. Ihan komia koiras sieltä esiin tuli, ja sitä joukolla ihmeteltiin.

Kun lintu tuli jo pimeän aikaan ei sitä päästetty noin vain takaisin vaan säilytettiin eteisessä pussin sisällä yöpymässä odottamassa aamun ja ensimmäisen verkkokierroksen alkua. Miska – mäykkärimme – oli ainoa joka otti asiat rauhallisesti ja hetken katsottuaan vetäytyi peitolleen nukkumaan, me muut juhlimme tapahtumaa yli puoliyön.

Maanantaina olimme asemalla iltakahteen asti. Aamulla oli tiheä sumu seitsemään asti, siitä eteenpäin kolea luoteisvirtaus toi mukanaan lumi- ja räntäkuuroja. Jotakin uutta onnistuin sentään sinäkin aamuna vielä näkemään, kuten kevään ensimmäisen määritetyn kaakkurin, kuoveja sumusta ja ennen puoltapäivää vielä tuon aamulla vapautetun pussitiaisenkin Kalskärsbergetin läheltä rantalepikosta. Sen ääni paljasti linnun, kuten monesti tuon jälkeenkin on käynyt. Silloin tuota havaintoa päiviteltiin ja taisi olla niihin aikoihin Suomessa havaituista aikaisin ellen väärin muista.

Iltakahdelta lähdimme palaamaan kotia kohti, tosin hyvin kierrellen. Mukanamme autossa tulivat Nikanderin Pekka ja hänen naisystävänsä Hankoon asti, me siitä sitten perheporukalla jatkoimme Tenholan Prästkullaan, sieltä Perniön Saarenjärvelle ja Kosken aseman sekä Kiskon kautta vielä Omenajärvelle ja vasta sieltä ykköstietä kotiin.Anssi jäi ainoana asemalle jatkamaan.

Joutsenia oli pitkin matkaa pikkuparvin, kanadanhanhia kaksi paria Omenajärvellä, kurkiakin Tenholassa ja Perniössä. Seuraava viikko kuluikin töissä ja flunssassa, työviikko oli lyhyt ja sen perään oli heti lomaa. Flunssakin pysyi siedettävänä joten viikon päästä olin taas valmis pitkään retkeen...

***