19.3.2018

Vantaan talvilinnusto vakioreiteilläni 1980-luvun lopulla


( Vantaankosken kierros eli vakioykkönen alkoi joskus halusta käydä katsomassa mitä karoille kuuluu )

Kun satuin nuo vanhat vakioreittini mapeista ja vihoista esiin kaivamaan, pitikin sitten laskea mikä olisi keskimääräinen talven kulku ollut tuolloin, kolme vuosikymmentä sitten. Talvikaudessa laskin noita reittejä 27-34 kertaa joten kun näitä tarkastelee yhdessä, vuosittaiset poikkeamat laskenta-aikatauluissa ja myös linnuston satunnaisvaihtelut tasaantuvat kummasti.

Laskin omiin taulukkoihinsa sekä vuotuiset keskiarvot että kuukausittaiset keskiarvot. Koska kaudessa molempia reittejä ei laskettu tasan yhtä monta kertaa, valitsin tavan ottaa reittien kausikohtaisten keskiarvojen keskiarvon seurattavaksi muuttujaksi. Jos olisin ottanut suoraan kausikohtaisen keskiarvon jakamalla lintujen kokonaismäärän laskentakertojen määrällä olisin saanut hieman toisenlaiset tulokset, luvut olisivat kasvaneet. Saattoi kasvu johtua siitä että usein laskin vakioykköstä kerran, pari kaudessa enemmän kuin kakkosta eivätkä nämä olleet pituudeltaan eivätkä lajistoltaan alkuunkaan identtisiä, tarkoitushan oli kuten miulla yleensäkin saada kokonaiskuvaa eikä vain suuria lukuja.



( naakkojen määrä oli selvästi suurin ensimmäisenä talvena )

VANTAAN VAKIOLASKENNAT TALVINA 1985/6 – 1988/9







REITTIKESKIARVOJEN K-A






VUODET



KUUKAUDET



LAJI 85/86 86/87 87/88 88/89 K-A/V
XI XII I II III TALVI
ACCGEN 0,07 0,21 0,03 0,03 0,08
0,21 0,17 0,06 0,03 0,06 0,08
ACCNIS 0,07 0,17 0,12 0,06 0,10
0,03 0,20 0,16 0,06 0,04 0,10
ALAARV


0,20 0,05
0,00 0,00 0,00 0,00 0,29 0,05
ANACRE


0,03 0,01
0,03 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01
ANAPLA 0,15 0,21 4,24 1,82 1,60
7,08 0,15 0,06 0,03 0,52 1,60
BOMGAR 2,85 9,76 17,90 0,47 7,74
33,84 19,26 7,13 0,03 0,00 7,74
BUTLAG


0,06 0,01
0,00 0,00 0,00 0,06 0,00 0,01
CARCAN
0,07

0,02
0,00 0,04 0,06 0,00 0,00 0,02
CARCAR
0,07 1,03 0,06 0,29
0,13 0,42 0,09 0,09 1,00 0,29
CARCHL 20,22 20,07 23,50 30,14 23,48
19,15 22,17 18,01 22,79 37,69 23,48
CARMEA 6,31 3,87 0,53 2,03 3,18
5,09 6,33 3,36 0,25 1,01 3,18
CARSPI 2,82
12,29
3,78
10,25 6,02 1,37 0,82 0,67 3,78
CERFAM 0,38 0,25 0,68 0,34 0,41
0,39 0,46 0,37 0,24 0,63 0,41
CINCIN 0,04 0,04 0,21 0,22 0,13
0,03 0,21 0,15 0,06 0,23 0,13
COLLIV 12,65 11,79 11,76 14,82 12,76
15,57 14,89 13,17 12,96 7,66 12,76
COLPAL

0,03
0,01
0,00 0,00 0,03 0,00 0,00 0,01
CORFRU 0,11
0,19 0,06 0,09
0,00 0,00 0,04 0,08 0,38 0,09
CORMON 24,34 0,42 0,55 0,70 6,50
7,28 9,71 5,24 3,32 1,75 6,50
CORNIX 41,82 50,49 48,99 30,06 42,84
42,09 45,14 40,17 42,07 48,41 42,84
CORRAX


0,13 0,03
0,00 0,00 0,00 0,17 0,00 0,03
DENMAJ 0,33 0,24 0,41 0,15 0,28
0,30 0,27 0,23 0,29 0,42 0,28
DENMIN
0,04

0,01
0,06 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01
DRYMAR 0,04 0,07 0,04
0,04
0,00 0,06 0,08 0,00 0,03 0,04
EMBCIT 6,86 7,95 18,39 6,37 9,89
18,90 13,43 8,15 5,72 4,69 9,89
FRICOE 0,07
0,11
0,04
0,03 0,11 0,05 0,00 0,00 0,04
GARGLA 0,30 0,17 0,13 0,13 0,18
0,19 0,19 0,12 0,17 0,28 0,18
LANEXC

0,03
0,01
0,00 0,00 0,00 0,03 0,00 0,01
LARARG 0,36 0,04 0,20 0,22 0,20
0,64 0,04 0,06 0,00 0,29 0,20
LARCAN

0,21
0,05
0,00 0,33 0,00 0,00 0,00 0,05
LOXCUR

0,30
0,07
0,21 0,13 0,00 0,00 0,06 0,07
LOXLEU 0,15
0,22
0,09
0,13 0,25 0,08 0,00 0,00 0,09
LOXC/P 0,95 0,17 1,14 0,03 0,57
0,70 0,26 0,63 0,71 0,34 0,57
NUCCAR


0,06 0,01
0,06 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01
PARATE 0,34 0,43 0,61 0,32 0,42
0,15 0,17 0,33 0,45 0,98 0,42
PARCAE 17,10 8,00 12,27 13,93 12,82
9,33 8,07 12,08 17,64 19,94 12,82
PARMAJ 58,93 56,35 70,76 84,07 67,53
65,04 49,04 62,66 80,68 93,41 67,53
PARMON 0,37 0,22 0,55 0,71 0,46
0,29 0,26 0,62 0,57 0,51 0,46
PASDOM 37,54 41,48 30,90 47,42 39,33
30,70 29,46 37,97 50,99 46,40 39,33
PASMON


0,03 0,01
0,00 0,04 0,00 0,00 0,00 0,01
PHACOL 0,59 0,56 0,56 1,31 0,75
0,82 0,91 0,91 0,61 0,60 0,75
PICPIC 12,37 12,40 12,25 12,59 12,40
10,29 13,87 10,60 13,76 13,88 12,40
PLENIV


0,47 0,12
0,53 0,00 0,00 0,00 0,00 0,12
PYRPYR 8,68 6,12 5,93 4,83 6,39
5,16 11,43 4,53 6,64 5,90 6,39
REGREG 1,18 0,50 2,34 1,19 1,30
1,57 1,78 1,41 1,08 0,79 1,30
STUVUL

0,03
0,01
0,03 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01
TURMER 1,22 1,27 1,78 0,78 1,26
1,29 2,13 1,11 0,82 1,29 1,26
TURPIL 26,70 0,15 8,22 0,03 8,77
27,23 10,44 1,08 0,00 0,00 8,77













YHT 285,91 233,44 289,33 255,82 266,12
314,82 266,02 232,11 263,24 290,13 266,12
LAJIT 32 30 38 36 47
37 36 35 31 31 47


Tuloksissa ainakin kuukausittaiset lajimäärät laskevat lupaavan tasaisesti syksystä kevääseen, yksilömäärissä on nousua kevättä kohti. Vuosissa erottuu kova talvi 86/87, ensimmäisen talven lajimäärä saattaa olla alakanttiin kun silloin laskentojen määrä oli pienin, 27. Viimeiseen vuoteen ehti tulla jo joku muuttolintukin maaliskuun listaan, kiuru nyt ainakin ja vastaavasti syysmuuttaja marraskuun listaan, kuten pulmunen ja ehkä tavi. Tässä neljän vuoden otoksessa on 27 lajia jotka tavattiin Vantaalla joka talvi ja vastaavasti 25 lajia jotka tavattiin joka kuukausi. Vantaan Martinlaakson ympäristön talvilinnuston rautainen ydin on ollut tuolloin ja varmaan nytkin jotakin tuota luokkaa.


( tavallisin tirppa talvella täällä päin )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.