1.10.2017

Lintumuisteluita XCIV

( kiitäjien vauhti hiipui )



Lokakuu alkoi mutta muistellaan nyt vielä hetki syyskuun viimeistä päivää, tällä kertaa vuodelta 1986. Se syksy oli ollut vähän samanlainen kuin tämä nytkin kuluva, kolea ja sateinen ja siitä johtuen tervapääskyt olivat vaikeuksissa. Hyönteisravintoa ei ilmassa ollut eikä muuttoon tarvittavaa tankkausta pystynyt tekemään. Pitkin syyskuuta näkyi päivittäin muuttavia tervapääskyjä ja myös saalistavia paikallisia.


Tuona aamuna kahdeksalta oli vain kaksi astetta lämmintä. Tuuli oli lounaassa, kolme - neljä metriä sekunnissa, taivas lähes pilvetön, kaunis muuttosää siis. Lähdinkin siitä fillaroimaan puoli yhdeksän aikaan Hermaskärinkalliota kohti, seuraamaan mahdollista muuttoa. Jo ennen lähtöä Martinlaakson Laajavuoressa kierteli kahdeksan tervapääskyä aamupalan toivossa.


Kallion laelle tullessa huomasin heti tervapääskyjä liikkumassa edustan peltoaukon yllä länteen ja lounaaseen. Muitakin pikkulintuja muutti, kiuru, peippoja, urpiainen, vihervarpunen ja joku oudon oloinen västäräkki, niin yllättäen etten saanut lajista mitään selvää. Pikkulintumuutto jatkui verkalleen, ja yhdeksän jälkeen tuulikin oli muuttanut suuntaa, nyt puhalsi koillisesta, toki miedosti edelleen. Tervapääskyjä valui länteen tasaista tahtia.


Muu muutto oli aika vaisua, paikalliset linnut tuntuivat olevan äänessä yhtä vilkkaasti kuin vähät muuttajatkin. Oli punarintoja, tiltaltteja, närhi, käpytikka ja pyy. Muuttajien joukkoon ilmaantui yhdeksän jälkeen petolintujakin, varpus- ja hiirihaukka. Kovinta liikettä pitivät kuitenkin tervapääskyt joiden virta länteen oli lähes katkeamaton. Peippoja ja muita tämän ajan muuttajia näkyi vain hajaparvin, sepelkyyhkyä vain lajin verran. Korpit ilmaantuivat kiertelemään, ilmeisesti paikallisia olivat. Vain tervapääskyillä riitti puhtia kulkea koko ajan.


Vaelluslintuja näkyi jonkin verran, niiden suunta oli itään eli vastaan muuttolintujen virtaa. Joku närhi, tikka ja tiainen näkyi toisinaan ohi lentävän, parvia ei näistäkään näkynyt. Idän puolelta alkoi taivas vetäytyä pilveen ja lopetin staijin vähän vaille yhdentoista aikaan. Tervapääskyjä oli muuttanut enemmän kuin muita lintuja yhteensä, 220 lintua lännen ja lounaan välisiin suuntiin. Peippoja oli mennyt vain muutama kymmen, varpushaukkoja viisi, hiirihaukkoja kaksi.


Kotona Martinlaaksossa muutto jatkui edelleen, puolessa tunnissa huomasin ikkunan ohi lennossa länteen 84 tervistä, koko päivän summa nousi 304 muuttajaan ja 8 paikalliseen. Varmasti miun pysyvä syyskuun viimeisen päivän tervapääskyennätykseni.


*** 



( niittykirvisten muuttoaikaa, mutta hävisivät terviksille )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.