1.9.2017

Lintumuisteluita LXXXV






Vuonna 1970 elokuun viimeisenä päivänä kävin aamupäivällä Salon Ilmusmäellä katselemassa kolmen tunnin ajan mahdollista lintujen syysmuuttoa. Taivas oli lähes pilvetön, heikko tuuli puhalsi kaakosta, lämpöä oli pari astetta yli kahdenkymmenen, hieno päivä siis.


Petolintuja muuttelikin harvakseen, kuten Salon seudulla siihen aikaan tapana oli. Yksi hiirihaukka määrittyi, toinen lensi sen verran kauempaa että laji jäi varmistamatta, kolmas niin kaukaa että kirjasin vihkoon vain 'ison pedon'. Varpushaukkoja muutti kaksi, nuolihaukkoja samoin. Tuulihaukka ja ampuhaukka muuttivat myös ja niiden lisäksi näkyi vielä yksi lajilleen tunnistamatta jäänyt pieni jalohaukka. Sääksikin muutteli mäen yli kaakkoon.


Pienemmistä linnuista liikettä oli jonkin verran metsäkirvisillä, rautiainen ja peippo aloittelivat myös liikettä. Kuusitiainenkin lensi kolmiomittaustornin ohi, lieneekö sattumaa vai oikeaa vaellusta ollut. Paikallisiakin lintuja mäellä oli, palokärki ja käpytikka äänekkäämmästä päästä, hömö- ja töyhtötiaiset vakioasukkaina ja punarintoja ehkä myös jo yömuuttoaan valmistelemassa.


Iltatunnit vietin Halikonlahdella. Edellisiltana oli vedenpuhdistusaltaille kerääntynyt komeat 2500 suokukkoa ja nytkin niitä tuli illan mittaan lähes 2200 nuorta lintua nukkumaan. Pääskyjä kerääntyi ruoikkoon yöpuulle lähes kolme tuhatta. Niitä oli ilmeisesti muuttanut Ilmusmäelläkin, mutta paikallisten joukosta muuttajien erottaminen oli hankalaa. Keltavästäräkkien muutonhuippu alkoi jo olla ohi, niitä tuli lahdelle enää muutama sata.


Kahlaajat laskin tietysti tavan mukaan. Pikkusirrejä oli viisikymmentä, joukossa kymmenen suosirriä ja kolme kuovisirriä. Taivaanvuohia ja töyhtöhyyppiä oli kolmisenkymmentä, liroja kymmenkunta ja mustavikloja pari vähemmän, valkovikloja vain kolme.


Illan pimetessä menin vielä kuuntelemaan joksikin aikaa yömuuttajia Taka-Kärkänmäelle. Taivas oli jo pilvistymään päin, tuuli kääntynyt lounaaseen ja lämpö pudonnut viiteentoista asteeseen. Punakylki- ja laulurastaat lähtivät yön turvin muuttamaan ja peltosirkkujakin ehti muuttaa viisi ennen kuin lähdin kotiin nukkumaan.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.