Elämä - Käyttöohje

( Georges Perec: Elämä Käyttöohje. Romaaneja. Loki-Kirjat 2006, 618 s. liitteineen )

Näin uuden elämän alussa on hyvä perehtyä tällaiseen teokseen, kovin harva kai aloittaa ensimmäistä elämäänsä käyttöohjeen lukemalla.

Palapeli. Tuo sana tulee vastaan heti esipuheen alussa ja kirjan luettuaan huomaa sen olleen juuri sellainen. Kirjassa on 99 lukua ja erilaisia tarinoita kai puolentoista sataa, ne on jaettu sekaisin noihin lukuihin, samoin kuin henkilöt, aika ja paikka. Kai niistä voisi halutessaan koota jotakuinkin ehjän kokonaisuuden, mie en sitä edes yrittänyt vaan luin lukuja hieman kuin novellikokoelmaa. Luulen kuitenkin että tämäkin palapeli on jätetty tarkoituksella hieman keskeneräiseksi, ihan lukujen määrästä arvaan. Kirjan alaotsikko on Romaaneja, ja se siis sallii tavan lukea sitä kuin kirjakokoelmaa.

Onhan noilla luvuilla yhteinen kehys, niitä sitoo yhteen yksi talo. Jokainen luku on nimetty yhden talon tilan mukaan. Tiloista on piirros kirjan tekstiosan lopussa, ennen liitteiksi nimettyjä osia. Nuo liitteet antavat systematiikkaa kaipaavalle mahdollisuuden järjestellä lukemaansa. Ensin on hakemisto, neljäkymmentä sivua nimiä, paikkoja, tapahtumia yms, sitten kronologiset kiinnekohdat, vuodesta 1833 vuoteen 1975, sitten luettelo joistakin kertomuksista joita kirjassa on.

Jonkinlainen kehyskertomus on seurata sattumalta rikastuneen joutilaan miehen yritystä täyttää elämänsä yhdellä projektilla jolla ei olisi muuta päämäärää kuin se itse. Se ei olisi saavutus tai ennätys, ei sankarillista eikä sensaatiomaista. Se täyttäisi koko elämän, karsien sattumanvaraisuudet ja höntyilyt. Se olisi turha, täysin tarpeeton kaikille muille paitsi tekijälleen. Se tuhoaisi itsensä sitä mukaa kuin se toteutuisi. Tekijä aloittaisi nollasta ja projekti päätyisi viisikymmentä vuotta myöhemmin nollaan, täysin sisäisten sääntöjensä ohjaamana, ainoana tuloksenaan ajankulu tekijälleen.

Käytännössä mies opettelisi ensin kymmenen vuotta akvarellien tekoa. Sitten kaksikymmentä vuotta hän matkustaisi ympäri maailmaa maalaten yhden akvarellin kahden viikon välein, viisisataa maisemaa merisatamista. Ne osaava käsityöläinen tekisi 750 palan palapeleiksi. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana kotiinsa palannut mies sitten kokoaisi nuo pelit, samassa järjestyksessä kuin ne maalasi, yhden kahdessa viikossa. Koottujen palapelien kuvat eheytettäisiin, kuljetettaisiin tekopaikoilleen ja siellä paperi puhdistettaisiin liuoksessa niin että esiin nousisi taas alkuperäinen tyhjä paperi. Siinä kuluisi viisi vuosikymmentä saamatta aikaan yhtään mitään.

No, miulla on nyt takana tuollainen viiden vuosikymmenen työura ja tunne on sellainen että samanlaista projektia tässä on tehty. En taida kuitenkaan olla yksin, suurin osa työstä tuntuu olevan samanlaista. Korvaamattomasta raatajasta ei jää mitään muistoa, sellaiset pyyhitään pois heti seuraavassa touhupetterien palaverissa.

Edelleen sama pätee näihin harrastuksiinkin. Keksimme ties mitä projekteja joilla on lopulta merkitystä vain itsellemme, ei kenellekään muulle. Nyt kannattaa palata kirjan pariin ja huomata ettei tuo mies lopulta saanut päätökseen projektiaan, sääntöjä piti lieventää ja lopulta kuolema tuli vastaan ennen valmistumista. Sekin on niin tuttua. Elämä on ainoa projekti jonka eläessään saa varmasti valmiiksi. Kaikki muu on näitä palapelejä joista hukkuu paloja ja ne jäävät kokoamatta...

Kirjassa on paljon väriä, liioittelua, uskomattomia käänteitä, kuten elämässäkin. Välillä lukeminen oli kuitenkin todella raskasta ylenpalttisten esine- ja muiden detaljiluetteloiden takia, täytyy myöntää että niitä en viitsinyt juuri lukea. Omaa elämääni en halua rakentaa krääsästä ja tuon miehen tapaan toivoisin pystyväni pysymään jossakin turhaakin turhemmassa projektissa kiinni kuolemaani asti turhia höntyilemättä.

***