17.8.2017

Viisi vuosikymmentä sitten XXIV



( siinä tämänvuotinen mehiläishaukka, koiras )



Viisi vuosikymmentä sitten kävin lähes päivittäin Halikonlahdella. Elämänpinnoja tuli vaikken niitä silloin laskenutkaan, yhdeksäntenä päivänä ensimmäinen tundrakurmitsani. Kymmenentenä kävin Sirkkulan suunnalla metsäretkellä ja sielläkin tapasin ensimmäisen varmasti oikein määrittämäni mehiläishaukan. Tosin näin jälkeen päin haviksia lukemalla huomaa että olen nähnyt lajin jo vuotta aiemmin mutta määrittänyt väärin havainnon, kolmen linnun parven, piekanoiksi.



( takavuosien kuva tundrakurmitsasta )

Noita havaintovihkoja kaipaisin kovasti nytkin, miulla on tallessa vain puhtaaksikirjoitettu havaintokirja johon olen sen ajan tavan mukaan kirjannut vain *kohokohdat', ja maininnut että täydelliset havikset löytyvät vihosta. Niistä on jäljellä vain muutama irtosivu.


Halikonlahdella näkyi kalasääski ja räyskä lähes päivittäin. Ruskosuohaukkoja näkyi välillä koko perhekin, olivat kai pesineet jossakin lähellä, ilmeisesti Vartsalan Jokiniemessä mitä paikkaa en siihen aikaan vielä tietänytkään, ja tulleet viettämään loppukesää lahden maisemiin. Tuulihaukka näkyi kerran, nuolihaukkoja yksi, kaksi pari kertaa. Kaksi pikkulokkiakin näkyi 11.8. ja päivittäin kaksi selkälokkia.


Kahlaajia muutti edelleen hyvin, runsaimpina suokukot ja töyhtöhyypät, myös taivaanvuohia ja liroja oli paljon. Suo- ja lapinsirrejä näkyi pikkuparvin päivittäin, pikkutyllejä oli paikalla vielä joku yksittäinen, samoin punajalkaviklo. Kaikkiaan lajimäärä päivittäin nousi kuudenkymmenen tuntumaan ja 16.8. peräti 66 lajiin. Sinä päivänä kävin myös Sirkkulan Ilmusmäellä joten metsälajeja tuli sieltä mukaan.


***


( nuori ruskosuohaukka siinä )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.