1.6.2017

Neljä vuosikymmentä sitten XXIII




( ul pukkaa pukkaa )




Neljä vuosikymmentä sitten 1.6.1977 laskimme jälleen Omenajärven pesiviä vesilintuja. Miun ja Karhumäen Jussin mukana oli sillä kertaa nuorisoketjusta Virtasen Kimmo ja Piiparisen Seppo. Näyttävät kaikki vuorollaan kirjoittaneet laskentatuloksia muistiin vihkooni, käsialoja on kolme omani lisäksi... Kierrosta tehtiin aamuviidestä iltakahteen minkä jälkeen pistäydyttiin vielä viereisellä Palmutjärvellä.



Veneellähän kierrettiin kasvuston seassa tavoitteena löytää pesiä, ja niitä löytyikin. Eniten löytyi naurulokin pesiä, 333 joissa osassa oli jo kuoriutunut poikasia. Nokikanan pesiä löytyi kolme, muut olivat sitten yksittäislöytöjä. Erityisesti huomattiin tänäkin vuonna että silkkiuikut piilottelevat tähän aikaan hyvin, ainoa merkki lajista oli yksi löytynyt pesä.



Varhaispesijöistä heinäsorsien ja tavien koiraat alkoivat jo parveutua poismuuttoa varten. Varsinaisina kohdelajeina olivat sotkat, tukkasotkia löytyi 12 naarasta, 38 koirasta ja 64 paria sekä yksi pesä. Sata pesivää paria siis ainakin paikalla oli. Punasotkia löydettiin 18 naarasta, 60 koirasta ja 25 paria ja jo yksi pesä, ainakin 60 pesivää paria siis. Naaraat löytyivät venelaskennassa eli taisivat olla löytymättömien pesiensä lähellä, veneellä kun ei kelluvalle turpeelle asti mennä.



( ridarien pesissä riitti laskemista, siinä vaihteeksi nelimunainen )



Heinätavejakin oli edelleen, 13 koirasta ja neljä paria, siis hyvä vuosi kuten edellinenkin. Haapanoita huomattiin seitsemän paria ja yhdeksän koirasta, lapasorsia kaksi paria ja kaksi koirasta. Yleisesti ottaen vesilinnut pysyivät hyvin piilossa vaikka niitä yritti lähestyä kahdelta suunnalta yhtaikaa, sen verran leveä ja läpipääsemätön tuo järven luhtavyöhyke on.



Kahlaajia oli kylmän kevään tapaan edelleen hyvin. Pesijöitä tietysti seurattiin erityisesti, taivaanvuohia havaittiin 22, töyhtöhyyppiä 11, liroja koiraan ja pariskunnan lisäksi seitsemän irtoyksilöä. Rantasipejä oli kolme. Muuttavista kahlaajista järvellä huomattiin kaksi meriharakkaa, kaksi vesipääskyä ja kuusi jänkäsirriäistä tavallisempien suokukkojen ja pikkutyllin lisäksi, havaittu punajalkaviklo voi taas hyvin olla paikallinenkin.



Sääksiä kävi kalassa nyt kolme, lehtopöllö huomattiin aamusella. Kurkia varoitteli järven ympärillä kolme. Kaksi joutsenparia, allinaaras ja isokoskelopari saattoivat olla kaikki vielä liikekannalla. Rantalintujakin laskettiin mutta ajatuksenani oli tehdä niistä tarkempi selvitys kesäkuussa ihan erikseen.



***







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.