Lintumuisteluita LXXII

( liminkalainen mustapyrstökuiri )

Maanantai ja kuudestoista päivä, kuudetta 1997, paluu arkeen tapahtui Lumijoen Sannanlahdella. Valitettavasti sää oli edelleen yhtä huono kuin edellisiltanakin, siis pilvistä, sateen uhkaa ja kovaa tuulta. Ankara haravointi ristiin rastiin lahtea tuotti vesiperän, ei ruostesorsia. Lähdin vielä Virkkulaan missä katetun tornin suojista tarkkailu lahdelle oli mukavampaa. Vesi oli matalalla ja vesilintujen massat aika kaukana. Edustan lietteellä oli kuitenkin hyvin kurkia ja kahlaajia, ja niiden joukosta löytyi peräti rantakurvi. Eilen havaitsemani kuirit ja kultasirkku olivat edelleen paikoillaan.

Ennen puoltapäivää oli syytä lähteä eteenpäin. Ajoittaiset sadekuurot tulivat vastaan Pohjanmaata ajaessani, mutta miullapa olikin tavoitteena tällä kertaa ajaa maan poikki takaisin itään ja Parikkalaan. Itään päin mennessä pilvipeite hajosikin lupaavasti, vain tuuli pysyi edelleen kovana.

Iltaviideksi ehdin kurvata Värtsilään ja Sääperissähän piti pysähtyä. Kultasirkku oli asustellut sielläkin jo jonkin aikaa. Kovan tuulen lomasta kuuluikin tuttu laulunsäe mitenkuten itäpuolen pajukoista. Tulipa siihen paikalle joku toinenkin kesäretkeläinen ja kertoi Rautjärvellä olevan punakaulahanhen. Haastattelin kaveria tarkempien nuottien toivossa, kertoi kurveista sinne ja mutkista tänne ja hiukan epävarma olo siitä jäi. Piti soittaa vielä Sepelle ja Karillekin mutta nuotit eivät siitä juuri selkiytyneet. Yritettävä tuota oli, sehän ei ollut kaukana Siikalahdelta minne tässä kuitenkin oli tarkoitus ehtiä. Puoli yhdeksän aikaan ajelinkin jännälle pikkulammelle joka oli padolla erossa isommasta järvestä. Laitumella seisoskeli putkineen pari lintumiestä, ja pysähdyttyäni huomasin että lammella ui tosiaan sievä punakaulahanhi. Saipahan tätäkin lajia ihailla tosi hyvin aivan luonnossa. Kun lintu nousi rantaan laiduntamaan, näkyi että se oli renkaaton. Järvellä oli vielä muutama uivelo ja mustakurkku-uikku, rantakoivikossa huhuili ja rääkyi kuhankeittäjä. Loistavan visiitin jälkeen matka kävi kohti Siikalahtea.

Parkkipaikalle ehdin ennen iltakymmentä ja pidin tunnin lepopaussin ennen lintutornille lähtöä. Tuuli oli tornissa aika kova ja lintujen kuuluminen heikkoa. Vähän ennen puoltayötä alkoi kuulua lupaavaa ääntelyä ja vähän herkisteltyäni se täsmentyi koiraspuolisen pikkuhuitin haukunnaksi. Lintu oli itse asiassa aika lähellä, mutta tuulen kohina häiritsi pahasti sen kuulumista. Kolmas retki kuluvana vuonna Siikalahdelle tuotti sentään tulosta, kaksi edellistä olivat jääneet täysiksi fiaskoiksi.

Tiistaina 17.6.1997 olikin sitten hyvä lähteä kotia kohti, kun kuhankeittäjääkään ei enää tarvinnut jäädä odottamaan. Aika reipasta vauhtia suoriuduin Haminan Kirkkojärvelle mutta nyt keväinen kääpiöhuitti oli jo vaiennut. Vain viitasirkkalintu raksutti vieressä ja kauempaa rouskutti oma lauluaan rastaskerttunen. Olin valmis lähtemään suoraan kotiin, minne ehdin ennen aamuviittä. Kaikkiaan retkeen meni 3000 kilometriä, joista omalla autolla noin 2500 ja vuodenpinnani olivat nousseet jo 246:een. Vanha ennätykseni oli kaatunut jo Kuusamossa.

***

( sievä se on, vaikkei Rautjärven lintu )