8.4.2017

Lintumuisteluita XLIV



( keväinen punasotkaparvi 70-luvun alusta Halikonlahdelta, yhdellä naaraalla taas paljon poikaystäviä )



Vuotta aiemmin 5.4.1975 olin retkellä aamupäivällä Salon Halikonlahdella ja Vuohensaaressa. Samaan aikaan paikalla retkeili Lähteenojan Jari. Talvi oli ollut leuto ja kevätkin senaikaisiin verrattuna varhainen. Aamun kaksi plusastetta nousi iltapäivän kuuteen asteeseen, tuuli oli heikkoa luoteesta, pilvisyys vähäistä ja näkyvyys mainio, korkeapainesäätä siis.


Kahdeksankymmenen heinäsorsan joukossa olivat ensimmäiset kolme haapanaa ja seitsemän punasotkaa. Naurulokit olivat tulleet pesimäpaikalleen vedenpuhdistusaltaille, kaupungissa niitä ei ollut vielä yhtään. Töyhtöhyyppiä muutti lahden yli kuusikymmentä, kiuruilla oli myös pientä muuttoa, kaksisataa niitä summasin.


Jari löysi Halikonjokisuulta suopöllön, altaiden yllä lenteli niittykirvinen. Pajusirkkuja oli kymmenkunta ja vuorihemppo taisi olla hemppojen seurana altaiden rikkaruohostossa.


Seuraavana päivänä 6.4.1975 sää oli muuttunut pilviseksi ja tihkusateiseksi ja linnusto oli muuttunut. Kiertelin edellispäivän tapaan kolmisen tuntia samoissa maisemissa. Heinäsorsien määrä oli kasvanut 260 yksilöön. Taveja tuli paikalle päivän mittaan kymmenen lintua, haapanoita olivat vain eiliset kolme. Punasotkia kierteli altaiden yllä 12 linnun parvi, niistä vain yksi naaras, muut koiraita. Nokikanat olivat runsastuneet nollasta kuuteenkymmeneenneljään. Naurulokkien määrä oli eilisellä tasolla mutta harmaalokit olivat lähes tuplanneet määränsä ja joukkoon oli ilmaantunut muutama kalalokki.


Kiurut olivat kadonneet, vain reviireille jääneet jatkoivat lauluaan taivaalla. Eilinen niittykirvinen oli paikalla mutta västäräkkejä oli ilmaantunut yön aikana 14 lintua, osa niistä muutti hetken levättyään pohjoiseen. Västäräkkien kintereillä liikehti lapinharakka saalista etsien mutta hävisi nälkänsä kanssa jonnekin Halikonjoen taakse. Pajusirkkujen määrä oli noussut kahteentoista. Päivän lajimäärä oli 36, viisi enemmän kuin edellisenä päivänä. Lajimäärää nostivat muuttajien lisäksi paikalliset linnut, esimerkiksi äänekkäiksi äityneet palokärki ja pikkutikka.


***


( palokärkeä ei ole vaikea havaita keväällä )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.