6.4.2017

Blondi kanadalainen




Kanadanhanhesta on tullut istutuksensa jälkeen eräs tämän alkukevään näkyvimmistä muuttolinnuista näillä etelän rannoilla ja pelloilla.





Se muuttaa pois hanhista viimeisenä ja saapuu vastaavasti ensimmäisenä, on iso ja komea sekä vielä äänekäs joten sen parvet herättävät huomiota missä niitä sitten näkeekin.





Ihan ilman hankaluuksia se ei ole Suomen luontoon sujahtanut. Ennen sitä täällä etelässä ja saaristossa asui merihanhia. Epäiltiin että kanadalaiset isompina uhkaisivat merihanhen kantaa syrjäyttämällä sen pesimäpaikoiltaan mutta toisin tuntuu käyneen. Suomen saaristoon mahtuu yllättävän paljon uustulokkaita, kanadanhanhen lisäksi kyhmyjoutsen, merimetso ja vielä valkoposkihanhikin. Kaikkien kannat tuntuvat yhä kasvavan kuten myös merihanhien siinä mukana.





Kannan tihentyminen näyttää johtaneen toisinaan myös lajien väliseen risteytymiseen. Tavallisimpia tuntuvat olevan kanadan- ja merihanhen väliset risteymät joita näkee vuosittain.





Tänäkin keväänä on Viikin pelloilla liikuskellut yksi erikoisemman värinen kanadalainen, jonka värit viittaavat risteytymiseen merihanhen kanssa. Se tuntuu pariutuneen vuorostaan peruskanadalaisen kanssa, mahtaakohan pesintä noiden välillä tuottaa mitään...



***




(nämä risteymäkuvat otin ihan vain kännykällä kaukoputken läpi kun ei muuta kameraa mukana ollut)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.