Vihkoon vietyä XCVII

2.1.1971: Jurmossa sitä taas herättiin, ja vaihteeksi ihan ihmisten aikaan kun retkeilemään lähdettiin jo yhdeksältä. Ulkona kompattiinkin sitten lähes iltaviiteen. Valoa riitti kun ensi kerran pitkään aikaan koko päivän taivas oli lähes pilvetön. Tuuli oli kääntynyt koilliseen ja lopahti pikkuhiljaa lähes täysin. Pakkasta oli pitkin päivää kuusi astetta, mutta iltaviideltä se oli kiristynyt jo kymmeneen asteeseen. Se on kova luku kun meri sentään oli auki ympärillä. Näkyvyys oli koko päivän horisonttiin asti.

Vesilinnuista nähtiin tietysti tutut heinäsorsat, allit ja haahkat. Hyvä näkyvyys paljasti kaukaa joitakin määrittämättä jääneitä vesiäisiä ja yhden tukka- tai lapasotkan. Riskilöitäkin laskettiin taas kuusi. Lokit olivat tuttuja paikallisia meri- ja harmaalokkeja.

Saaressa nähtiin lintuja selvästi aiempaa enemmän. Teeriä oli nyt 22. Männikössä oli edelleen kaksi käpytikkaa, pari varistakin näkyi pitkästä aikaa. Tutut talitiaiset seilasivat männikön ja kylän väliä.

Leppälehdosta löytyi paitsi tuttu vihervarpusparvi myös pari urpiaista, punatulkku, peippo ja kaksi tilheä jotka taisivat kääntyä mereltä saareen lepäämään.

Riutat ja Kallioniemi kompattiin sirrien toivossa mutta turhaan. Itäriutalla oli sentään kiuru, ehkä sama lintu löytyi myöhemmin Tykkikallion ja kylän välimaastosta. Länsiriutan kärjessä oli puolestaan kolme pulmusta. Kaikkiaan lajeja oli päivän mittaan ainakin kahdeksantoista, se taisi olla retkiennätys.

***