24.12.2016

Vihkoon vietyä LXXXVIII


( joulun kunniaksi saarikin oli punainen kun aurinko joskus esiin pilkahti )



24.12.1970: Ensimmäinen jouluaattoni Jurmossa. Hillitysti ajattelimme joulua saaressa Opan kanssa viettää. Kynttilät olivat tietysti hyviä joulukoristeita, tyhjään pulloon hankimme katajanoksan joulukuuseksi. Joulun perinneruoaksi kävi riisipuuro, miun vähäisissä eväissä ei oikeastaan muita vaihtoehtoja ollutkaan.


Ensin tietysti retkeilimme valoisan ajan eli puoli kymmenestä iltakolmeen. Pakkasta oli edelleen kolme astetta, tuuli pohjoiskoillisesta eli kylmin mahdollinen, pilvipeitteessä pieniä rakoja ja näkyvyys kuten eilenkin, kohtalainen.



( silhuettijoutsenia )

Heinäsorsat, allit ja haahkat olivat ainoita havaitsemiamme paikallisia vesilintuja. Lisäksi päivällä muutti viiden joutsenen parvi länsiriutan yli lounaaseen. Talvipukuinen riskilä ui eteläriutan edustalla, lokeista huomasimme pari merilokkia ja muutaman harmaalokin. Järven rannassa piipersi kaksi pulmusta ja kaksi ilmeistä lajikumppania näkyi olevan Heinäsaaressa.


Suolla oli ruokailemassa taas tuttu seitsemäntoista teeren porukka, mahtoiko olla tasan sama ryhmä (12 koirasta ja 5 naarasta) myöhemmin Molkkuniemessä. Leppälehtoon oli jäänyt neljä urpiaista, männikössä viihtyi edelleen tuttu käpytikka ja kylän sekä männikön väliä lenteli pikkuporukka talitiaisia.


Iltasella pakkanen oli hieman kiristymässä, neljä astetta, tuuli yhä pohjoiskoillisessa, näkyvyys parantunut horisonttiin. Jouluperinteisiin kuului myös yhdistyksen tervehdyksen vieminen saarelaisille, sekin toimitettiin perille.


***



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.