22.12.2016

Vihkoon vietyä LXXXVI




( vain merta... )


22.12.1970: Olin Jurmossa, ensimmäisellä retkelläni saareen. Olin tullut 18.XII Turusta yhteysaluksella, seuranani ainakin Lindströmin Jussi ja Jauhiaisen Raimo. Tältä ensimmäiseltä retkeltä muistiinpanoni ovat hieman vajaat, vain sen verran mitä siihen aikaan pitämääni puhtaaksikirjoitettuun havaintokirjaan on jäänyt. Muistiinpanojen mukaan asemalla olivat ennestään Oksalan Ilkka ja Dahlqvistin Martti, he lähtivät pois seuraavana aamuna.


Koko yö siinä valvottiin porukalla ja kun toiset lähtivät Turkuun, me saareen jäävät junnut lähdimme maastoon. Ohjeiden mukaan kuljin ensin länteen ja Lounaisriutan tyvelle saapuessani sain elämänpinnan merisirristä, niitä oli rannan levävalleilla neljän linnun parvi. Tosin muutamaa sataa metriä ennen olin huomannut kanervikossa pedon äskettäin syömän linnun raadon, pieni kahlaaja se oli ja jäljellä oli päältä tummanharmaa ja alta valkea siipi sekä keltainen jalka, joten aivan ensimmäinen löytämäni merisirri olikin jo tuo pedon syömä raato. Päivän ainoa peto saaressa oli ampuhaukka, olisikohan se ollut tuonkin teon takana. Tuona päivänä se näkyi Itäriutalla ja sai saaliin sieltä, saaliin laji jäi kyllä tunnistamatta. Teeriä oli Suolla seitsemäntoista, paljon nykyaikaan verrattuna. Punarinta tiksutti kylän katajissa, pari kuikkalintua muutti etelään ja Etelälahdella ui kolme paikallista mustalintua. Siis hieno ensimmäinen retkipäivä vaikka lajit taisivat jäädä seitsemääntoista, sen verran olen niitä havaintokirjaani merkinnyt.


Seuraava päivä 20.XII oli rankka sadepäivä ja länsituuli yli kuusi boforia, olen ollut retkellä vain runsaan tunnin ja ainoa havaintokirjani muistiinpano on harmaalokista, tosin kylää ja männikköä olen enemmän tuon tunnin aikana kiertänyt. Tällaisia päiviä on miulla Jurmosta vain tältä ensimmäiseltä retkeltä, silloiset varusteeni olivat aika vaatimattomat, eväitä myöten. Seuraavana päivänä 21.XII oltiinkin sitten maastossa kymmenestä viiteen. Sade oli lakannut, tuuli edelleen erittäin kovaa pohjoisesta, pilvipeite paksu mutta näkyvyys mainio. Kylmä rintama puski päälle täydellä teholla.



( illanviettoa aseman pöydän ympärillä, Jauhiaisen Raimon voi tunnistaa. Tällä ensi retkellä miulla ei ollut kameraa vielä mukana, kuva on otettu vuotta myöhemmin )


Mustalinnut ja merisirrit olivat edelleen paikalla, samoin ampuhaukkakoiras. Se etsi nyt saalista saaren metsistä. Teeriä oli Suolla yhä kuusi, samoilla tienoilla 13 vihervarpusen parvi. Männikössä oli käpytikka, sama naaras oli ollut siellä retken alusta asti.


Joulukuun 22. päivän olin myös kokonaan maastossa, mutta havaintokirjaani olen kirjannut vain merisirrit joita oli viisi lintua. Niitä yritettiin myös saada menemään katiskoihin mutta tuloksetta. Siis kaikkia saarella olijoita en muista, ne näkyisivät vain kaavakkeelta tai silloisesta Jurmon aseman huulikirjasta jota innokkaasti illan mittaan täytimme. Mahtoikohan tämä joukko olla Kuusiston harrastajaporukka eli Jauhiaisen Raimon lisäksi myös ainakin Gustafssonin Esko, Peltolan Veijo ja Karjalaisen Aapo, sen muistan tällä retkellä mukana olleen mutten tarkkoja päivämääriä. Kaikki me olimme suunnilleen samanikäistä porukkaa ja ennen pitkää monet meistä opiskelemassa myös Turun Yliopistolla. Pihajoen Ossi tuli myös saareen näinä päivinä ja hänen kanssaan vietin sitten saarella ensimmäisen jouluni kun nuoriso lähti koteihinsa joulunviettoon.



***


( ... katsoi minne tahansa, alleenkin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.