Menneitä muistellen LXXVII

2.7.1994: Kiirunalla herkuteltiin vuorokauden vaihde ja kun aihetta oli, piti tietysti soittaa retkeltä puuttuvalle vakiojäsen Ilkalle etelän merille ja kysyä kuuluuko tai näkyykö sielläkin auringonpaisteessa kylpeviä kiirunakukkoja. Taisi Ilkka viettää aikaa jo Saaristomerellä, kiirunoita ei ollut, pimeämpääkin, mutta oli sentään nähnyt pari riuttatiiraa, merikotkia, muuttohaukan ja haarahaukankin.

Tunturinummella laidunsi satamäärin poroja. Kurujen pohjilla oli edelleen sulamatonta lunta ja ilma oli kaikkiaan varsin kylmä. Maisemat olivat huikaisevan hienoja. Norjan lumihuippuiset vuoret olivat aivan tuntumassa, aurinko paistoi pohjoisesta eikä tuulta ollut. Tätä me täältä tulimme hakemaan, hiljaisuutta ja avaruutta, vain joku kapustarinnan vihellys ilmoitti että meitä seurattiin. Olimme retken huipulla, kirjaimellisesti.

(tunturin perusääni)

Kuvailin kasveja ja maisemia, videolle. Hiljalleen lähdimme kiertämään huipun taitse etsimään paluureittiä, jonkun tientapaisen löysimmekin, varmaan poronhoitoon liittyvän. Sitä seuraten tuli vastaan ensin vaivaiskoivuisia palsoittuvia suolaikkuja, sitten tunturikoivikon reuna ja tihenevän koivikon sisällä puronvarsi. Tie johti yhä alemmas ja vihdoin Tenon tielle. Sinirinnat helkyttivät kellojaan puronotkossa ja käet sekä pikkukuovit täydensivät äänillään tunnelmaa.

Aamuneljältä palailimme takaisin autolle nukkumaan, matalalla loistava aurinko oli vetänyt paluun aikana varjomme kymmenien metrien mittaisiksi. Kävelyä oli takana kohtalaisen paljon joten jalkoja lepuuttaen nukuimme pitkälle iltapäivään.

Herättyämme ajoimme pohjoiseen Utsjoelle, välillä tosin vietimme hyvän aikaa eräällä jokivarren rinteellä etsien sepelrastasta, turhaan, kuinkas muuten. Emme olleet varautuneet siihen että väentungos Utsjoella olisi kuin Helsingin Kauppatorilla tai Salon iltatorilla. Suomi Juoksee -tapahtuma oli juuri käynnistynyt ja joku lohirieha oli myös pahimmillaan. Suunnittelemamme Nuorgamin keikan päätimme ajanpuutteen vuoksi jättää pois ja suuntasimme kohti etelää etsimään retkilistasta puuttuvia Metsä-Lapin lintuja. Emmehän olleet nähneet vielä edes lapintiaista tai kuukkelia. Se oli kyllä liikenteellisesti virhearvio, koska suomijuoksijat täyttivät koko raitin kilometrien matkalta. Juoksijat tarvitsivat hirveän määrän huoltoporukkaa joka körötteli omissa asunto- ym. autoissaan pitkinä jonoina samaa vauhtia kuin juoksijatkin.

Pitkään siinä tuskailtiin jonon hännillä kunnes Jarin johdolla siirryimme aivan kylmäverisen rauhallisesti tien vasempaan laitaan ja sitä sitten ajoimme kilometrikaupalla aina vastaantulijoita juoksijoiden joukkoon väistäen, jotta saisimme kärjen kiinni ja sitä myöten vapaata kaistaa tien oikeallekin puolelle. Kuolemaa halveksivaa puuhaa se oli, mutta vihdoin kärki oli edessä ja kun sen ohitimme, vierestä kuului reipas yhteishuuto ihan kannustuksen hengessä. Autossamme oli Ikkunapisteen logo joten luulivat varmaan meitä jonkun joukkueen huoltoautoksi. Vielä oli edessä monta kilometriä huoltojoukkoja jotka odottelivat täällä etappivaihtoa. Eivät nekään juuri eteensä katsoneet joten varovainen ajo jatkui vielä pitkään. Lopulta oli edessä vapaa väylä, ja sitä laskettelimme kohteena Saariselkä.

Petsikossa katselimme tovin maisemia ja tuhannen poron tokkaa, lintuja ei juuri näkynyt. Neljän Tuulen Tupa Kaamasessa oli hyvä taukopaikka, koska siellä Seppo tiesi ainoan lapintiaisen koko läänistä. Sitä etsittiin kovasti mutta ei tietenkään löydetty, taviokuurnalle taisi käydä samoin. Itse väijyin sillä aikaa auton ikkunasta vakoillen mihin västäräkki veisi nokassaan olevat hyönteiset ja löysinkin pesän, missä oli neljä rengastusikäistä poikasta. Niillehän laitoin hilut kinttuun ja nyt miulla oli sitten rengastettu västäräkkipoikue sekä Suomen pohjois- että eteläpään Neljän Tuulen Tuvalta, Hangossa olin sellaisen jo aiemmin hoidellut.

Saariselälle tulimme illalla ja kävimme tarkistamassa että kauppa nimeltään Kuukkeli oli jo ovensa sulkenut, ei siis pinnaa edes siitä. Viereisestä kaupasta sai kyllä ruokaa. Saunassakin piti käydä. Retken edellinen saunominen oli ollut Kuusamon Tropiikissa viime kuun puolella. Miehille ja naisille oli sekasaunat, mutta saunaseura oli jo kadonnut raitille juhlimaan. Me emme menneet kyläraitille vaan Rumakurun kävelylenkille, toiveena kuukkeli – sitä ei näkynyt – ja lapintiaiset – niitäkään ei havaittu. Sää oli kuitenkin leppoisa eikä tuulikaan vaivannut. Aurinko paistoi heleästi kun vuorokausi vaihtui.

***

(missä piileskelet?)