Menneitä muistellen LXXIX

(nämä maisemat jäivät taas viideksitoista vuodeksi muistikuviin)

4.7.1994: Aamulla ehdittiin jo Helsinkiin. Varttia vaille viisi olimme Malmilla etsimässä sitä viikon takaista keltahemppoa, mutta lintua ei enää havaittu. Paikka oli hieman haastava löydettävä, mutta oikealla paikalla olimme koska siellä oli toinenkin mähertäjä turhaan sitä etsimässä.

Suuntasimme Kyläsaareen, missä piti olla toinen bongattava laji, mustaotsalepinkäinen. Serinushylsyilijältä saadut tarkat nuotit mukana löysimmekin pian paikalle ja lintukin näyttäytyi melkein heti autokentällä ötökkäjahdissa. Siihen oli hyvä lopettaa ja lähteä kotiin.

Itse saavuin kotiin Myyrmäkeen puoli kahdeksan maissa. Muut jatkoivat eteenpäin ja Seppokin ehti luovuttaa auton sovittuun aikaan Turussa. Väsynyt olin valvotun paluuyön jälkeen, mutta ei ehtinyt nukkumaan kun tehtävää oli koko päiväksi. Sama oli muillakin, hyppy arkeen välittömästi kotiin tultua. Taisi olla Sepolla niitä viimeisiä kesiä jolloin hän ehti tuonne pohjoiseen juhannuksen jälkeen. Myöhemmin hän on ollut kai joka vuosi tuohon aikaan oppaana Bengtskärin risteilyillä, tähän kesään asti.

(ei näkynyt myyriä eikä tunturikihuja Lapin teiden varsilla)

Tämä kierros tuotti yhteensä 141 lajia. Lapissa oli täydellinen myyräkato joten muutama niistä riippuvainen laji jäi puuttumaan, tunturikihu etunenässä. Eliksiä tuli muille kuin Sepelle neljästä kahdeksaan, me muut emme juurikaan olleet tuolla pohjoisessa ennen käyneet. Miulle Lapin linnuista uusi oli vain tuo kiiruna ja vasta nyt Kuusamon vakioerikoisuudet sinipyrstö sekä virtavästäräkki, lisäksi tuurin tuomana tuo ruusukottarainen.

Opintomatka tämä oli, ja kokemuksen puute näkyi hosumisena ja hakuammuntana. Yksi joka pudotti tulosta oli piintynyt tapamme retkeillä kovin iltapainotteisesti, linnut touhuavat aamuisin kun me nukuimme. Kuusamossa oli aamuretkeilyä ja se tuotti vähän tulostakin. Ylhäällä oli sopulien katovuosi ja mainittakoon ettei miulla ollut vielä tämänkään retken jälkeen edes elishavaintoa sopulista saati vaikkapa tunturikihusta, Norjan puolella niitä oli ollut vuonna 1973 kun edellisen kerran näin pohjoisessa olin käynyt. Rengastukset jäivät puuttumaan, ainoa oli tuo mainitsemani västäräkkipoikue ja sekin ihan kuriositeettiarvonsa takia.

Valokuvaus oli teemana joillakin, miulla ei ollut tuohon aikaan kovin paljon kiinnostusta siihen, välttelin vaihtamasta kinofilmikamerarunkojani digitaaliseen viimeiseen asti, ja tämäkin retki dokumentoitui videolle kuten pääosa 1990-luvun ja vuosituhannen alkuvuosien retkeilystä. Bongaus oli olevinaan pääteema mutta onnistumisprosentti jäi hyvin pieneksi, vain vaille yksi kolmesta yrityksestä onnistui, mikä osoittaa joko huonoa osaamista tai todennäköisemmin huonoa yrityshalua. Huonoa säätäkin voi syytellä mutta kyllä me enempi mähertäjiä olemme minkä osoittaa vaikka se ettemme sitten nähneet edes sitä kuukkelia... Ai niin, sanotaan että kuukkelin näkeminen retkellä tuo onnea, ja meidän porukan onni oli tuota käänteistä lajia, eihän siihen sovi kuukkelihavainto ollenkaan.

***

(Neljän Tuulen Tuvan taviokuurnakin taisi jäädä näkemättä tältä lintulaudalta)