Menneitä muistellen LXIV

(ennen kesäurpiaisia näki Kuusamossa, nyt niitä on etelässäkin)

12.6.1997: Edellinen päivä oli sujunut töissä. Nyt oli tarkoitus lähteä kohti Kuusamoa. Sää oli hieno ja etelässä helteinen. Töiden lomassa olin rengastanut pöntöistäni tiaisia, kaikkia en ollut ehtinyt merkata ja siinä mielessä tämä Kuusamon kierros merkitsisi sitä etten näistä ensipesinnöistä enempää rengastuksia saisikaan.

No, ralliin olin luvannut osallistua kun Rannikot olivat kuun alussa täällä etelässä käyneet ja yhdessä olimme lintukierroksella olleet. Muutaman pesän kävin katsomassa vielä aamulla, mutta rengastusikäistä väkeä en löytänyt. Varusteet kannoin autoon ja lähdin kohti koillista varttia vaille puolelta päivin.

Reippaasti ajelin Lapinlahdelle asti ennen kuin oli pysähdyttävä tankkaamaan. Vähän siinä tankkasin itseänikin ja lähdin taas jatkamaan. Reippaalla vauhdilla ylitin Kuusamon rajan kello 19:47 eli kahdeksan tuntia lähtöni jälkeen. Kun poistaa siitä tuon puolen tunnin paussin Lapinlahdella, matkavauhti oli ollut keskimäärin sata kilometriä tunnissa. Oli aika hidastaa hieman. Olin kuitenkin matkallakin nähnyt jo varpus- ja hiirihaukan sekä närhiä, kottaraisia ja vastaavia, ei kuitenkaan mitään harvinaisempaa.

Irnijärvi on vastassa pian Kuusamoon tullessa ja sen rantamilta löysin soidintelevat kuovin ja pikkukuovin. Käkikin kukkui, leppälintu toisteli säettään, järripeipot ryystelivät ja urpiaisia lenteli yllä, olin tullut taigalinnuston pariin. Oikeastaan tässä piti yrittää vähän pohjustaa tulevaa rallia, mutta mikään havaitsemani lintu ei ollut niin erikoinen ettei sitä vaivatta ralliin saisi muualtakin. Irnijärven selälläkään ei näkynyt tukkakoskeloa kummempaa. Ajattelin sitten kiertää Hyöteikön tien ihan sen maisemien takia. Ilta oli kyllä jo pitkällä, etelässä olisi puhuttu pian yöstä.

Käkiä kukkui joka puolella, kahlaajia huuteli myös, kapustarintoja parilla paikalla, valkoviklo vahti kelon latvassa, lirot soidintelivat. Kaukana suojelualueella huutelivat kurjet, yli lensi laulava ja vähän varoittelevakin mustaviklo. Eräässä puronotkossa lauloi tovin sinirinta. Kurkia ja kahlaajia löytyi lisää mitä pidemmälle suojelualueelle menin. Auton pysäytin alueen korkeimman mäen laelle, siinä oli näköalaa mutta myös muutamia korkeita puita. Ihan tienvarressa olevan korkean kuusen latvassa istui nuorehko maakotka. Ajoin niin lähelle sitä että vielä näin sen tuulilasista tarvitsematta avata ovea tai sivuikkunaa sen enempää. Takanani olivat ajomatkalle varaamani eväät, ja niitä sitten söin tuon kotkan alla sitä tuulilasista katsellen. Kameraa ei valitettavasti ollut saatavilla, se oli pakattu takakonttiin. Jo auringon laskettua se nousi siivilleen ja lähti länteen.

(ainoa kotka josta miulla on kuvia Kuusamosta on merikotka, videota on maakotkasta)

Jatkoin miekin matkaani Keranrannantien kautta Penttilänvaarantielle. Löytyi vielä lisää kahlaajia, riekotkin olivat aktiivisia näin yöaikaan. Kuoliolla lauloi taas uusi sinirinta, riekon räkätys kuului kyläraitillekin. Heinäjärven tiellä niitä oli lisää useita ja kuukkelitkin olivat jo heränneet. Lähdin hiljalleen ajelemaan kohti kuntakeskusta ja unille pääsin vihdoin aamuviiden aikaan.

Tuo vuosi oli niitä harvoja jolloin keräsin jonkin verran myös vuodenpinnoja. Kuukkeli oli niistä tähän mennessä viimeisin ja numero 234. Näytti siltä että ennätykseni ainakin saavuttaisin, koska todennäköisesti taisin jo nyt olla sen tuntumassa, parin lajin päässä. Niinhän siinä sitten kävikin, taisin saada tuona vuonna 266 lajia kasaan enkä sen jälkeen ole yrittänyt tuota tulosta parantaa. Tuohon aikaan en kuulunut mihinkään bongariporukkaan saati tiedonvälitysverkkoon, nykyvälinein tuo olisi helppo lyödä mutta kiinnostus siihen on taitanut jo ajat sitten lopahtaa. Karin kuoltua ei ole enää haastajiakaan, Seppo ei enää pysty enkä ota haasteita keneltä tahansa vastaan. Itse asiassa Sepon ei tarvitsekaan haastaa, hänen ennätyksensä taitaa olla parempi eli 268, takavuosilta sekin...

***

(tällä kaverilla on jo pojat pesässä)