17.10.2015

Karin viimeisellä matkalla







Tänään saatettiin Kari maan lepoon Muurlan kirkossa. Päivä oli tälle syksylle tyypillinen mutta syksyille poikkeuksellinen, lämmin ja aurinkoinen. Saattajia oli runsaasti ja lintujakin näkyi, tilhi- ja urpiaisparvet olivat tulleet pohjoisesta paikalle etelässä jo olleiden tiaisten ja naakkojen seuraksi.


Mie saavuin paikalle Vantaan suunnasta ja jo tulomatkalla ylitseni lensi merikotka kala kynsissään moottoritien yli. Ykköset päällä piti käydä katsomassa pikaisesti Omenajärven lintutilanne. Joutseniahan siellä oli, muuten hiljaista järvellä. Rantametsässä oli käpytikkojen lisäksi myös yksi pikkutikka.





Auringon jo laskiessa lähdin takaisin kotia kohti. Ajaminen parin tunnin unilla työssä vietetyn yön jälkeen oli vähän huteraa joten oli luonnollista tehdä pikapysähdys myös paluumatkalla, Anerion lintutorniin. Valkoposkihanhet olivat vielä paikalla, samoin pari silkkiuikkua ja sorsia. Auringon jo laskettua istui korppi tienvarren puussa odottaen hiljaista hetkeä päästä syömään tielle kuollutta supikoiraa. Karin aloitteesta keräsin muutaman muun mukana hänelle vuosia tietoja näkemistäni maantiekuoleman uhreista 1970-luvun alussa. Aikanaan hän työsti noista pienen tutkielman, jonka kopio miulla varmasti on edelleen mapeissani.




Kari sai saattajikseen myös kirkon täydeltä omaisia ja ystäviä. Hän ei ollut mikään "Pentti" jonka hiljaisista hautajaisista seuraavan sunnuntaiaamun (18.10.) Hesari kertoo.  Karin esikoisen Kirsin muistan jo nollavuotiaasta asti, isänsä kuollessa hän on nyt suunnilleen samanikäinen kuin mie olin omien vanhempieni kuollessa. Olen varma että hän muistaa vielä tässä iässä Karin samoin kuin mie oman isäni. Nykymedia kuvaa isät tyypillisesti perheen pakollisina häirikköinä ja ongelmajätteinä jotka sitten hävitetään unohdettuina kuten nuo Hesarin jutun yksinäiset miehet. Isänpäivä on aina täynnä kostonhimoisia naisia jotka ilmaantuvat muistelemaan kuka miestensä, kuka isänsä väkivaltaa, kuka juopottelua tai muuta rellestämistä. Mie ja Karin lapset taidamme olla harvinaisuuksia, niitä joilla ei ole kaunaa isäänsä kohtaan, vain kuolematon kaipuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.