Tähän aikaan takavuosina IV

***

16.9.2004: Olimme vakioporukan kanssa retkellä Luvian Säpissä 15.-19. syyskuuta. Tuo vuosi oli siviilissä aika raskas, ero takana, asunto myyty ja uusi vielä ostamatta, ja työtäkin oli ollut pakko vaihtaa perinpohjin. Tähän aikaankin muodikkaan yt-kierroksen mukana vanha tehtävä oli lopetettu ja oli aloitettava täysin alusta. Noiden kuukausien aikana päässä risteili lukemattomia suunnitelmia ja päätöksillä oli kiire. No, retket auttavat kestämään siviilielämän koettelemuksia, se kai nytkin oli tämän majakkaretken tarkoitus.

Olimme tulleet saareen myöhään edellisiltana ja aamuun heräilimme kiirehtimättä. Sattumaretkiä, päivän tai yliyön mittaisia, saareen oli ennen sekä minulla että S:llä. Olin joskus neljännesvuosisata aiemmin osallistunut viikonlopun mittaiseen lintuasemakokoukseen saaressa, S taas käynyt bongaamassa muun muassa taiga- ja mongoliankirviset. Nyt oli aikaa tutustua saaren luontoon kunnolla.J, P ja I olivat saarella ensi kertaa.

Merikotka tervehti pihalle astujia ylilennollaan, muuttoa ei juuri ollut. Merellä näkyi paikallisina suuria haahkaporukoita, merimetsoja ja telkkäparvia. Hanhistossa oli taas kahlaajia, niillä oli tänne lyhyt matka Yyterin rannoilta. Pikkulinnut hävisivät metsiin, jotka tällä saarella ovat erittäin tiheät eikä navakka tuuli auttanut niiden löytämistä.

Eniten meitä noviiseja hämmästytti loistava sieni- ja tattisato joka täytti kaikki saaren metsäpaikat. Päivän kävelyillä keräsimme ison saaliin asemalle, ja siitä sitten teimme lisuketta retkieväisiin joka päivä. Lähtöä ennen kokosimme vielä jokainen useita muovikassillisia kotiin vietäväksi.

Saari on myös mufloneistaan kuuluisa. Niitä oli vaikea löytää, ne piileskelivät aina saaren tiheimmissä ryteiköissä ja karkasivat heti kun kuulivat jonkun lähestyvän. Se olikin viisasta sillä saarella oli myös metsästysporukka niitä jahtaamassa, yhden taisivatkin saada ammuttua.

Hieno tuo paikka oli ja hieman on jäänyt harmittamaan etten ole sen jälkeen enää Säpissä käynyt. Kaukana Pori ja Säppi täältä pääkaupunkiseudulta ovat, ja venekyytikin pitää tilata yksityisiltä, mitään vakioyhteyttä sinne ei ole. Yksinretkeilijälle paikka on haastava, koko ajan tietää että ympärillä voi olla ja onkin melkein mitä tahansa, sen löytäminen tai eteensä saaminen vain on onnen kauppaa.