Osoitin miekin mieltäni

Vanhan blogin puolella kirjoittelin toisinaan myös myös ajankohtaisista aiheista yhteiskunnassa. No, perjantaina oli yleislakko jota ei saa lakoksi sanoa. Omallakin työpaikalla liitto oli päättänyt pitää kokonaisen 24 tunnin maanlaajuisen lakon. Sinnehän tuo väki marssi, ulos, puolilta öin ja tuli sitten takaisin seuraavan puoliyön aikaan. Tuskin kukaan oli sentään rautatientorin mielenosoituksessa käynyt, siellähän satoi.

Tämä työni on auringonlaskun alaa. Ei siitä kauaa ole kun tässä samassa rakennuksessa työskenteli kai parituhatta ihmistä, nyt muutama sata. Omassa työkohteessani taisi olla vielä 1990-luvulla nelisenkymmentä käsiparia töissä, nyt kymmenkunta, ja kun tämä väki marssi ulos, jäin mie töihin kaksistaan pomon kanssa, ja vaikka olenkin jo eläkeikäinen ajat sitten parhaat päiväni nähnyt ukkopaha, mehän hoidimme kaksistaan koko porukan työt niin että kun ryhmä tuli vuorokauden jälkeen takaisin, tehtäväksi ei ollut jäänyt mitään eikä uuttakaan maakunnista tehtäväksi tullut.

Mahtoikohan porukka poislähtiessään miettiä minkä kuvan tuo tilanne meidän työmäärästämme antaa, puolet väestä olisi hyvin voinut jäädä osoittamaan mieltään vaikka loppuiäkseen ja työt olisi silti hoidettu.

Ei tämä maa tästä seitsenvuotisesta lamasta nouse mieltä osoittamalla vaan työtä tekemällä, ja etuoikeutettuja ovat ne joilla on vakituinen hyväpalkkainen paikka missä työtään tehdä, kuten kaikilla ryhmässämme. Sunnuntain Hesarissa kyseltiin kulttuurisivulla, mikä tai kuka olisi tämän päivän Nummisuutarin Esko. Minä vastaan että Antti Rinne. Siinä on miesparka joka häviää vaalit kuin Esko morsionsa, ja hävittyään lähtee uhoamaan häihin ja hajoittaa tämän maan talouden kuin Esko sen Karrin talon häähuoneen.

Esko sentään teki jalon päätöksen olla koskaan enää naimatta, Antti-ressukka ei osaa sellaista päätöstä tehdä...