Mitä kuuluu talvilinnuille?

(käpytikka löytyy helpoimmin ruokintapaikan talipötköltä, sitä tämäkin kyttää)

Olen taas lukenut Ukuliverkon viestejä, ja siellä oli muun muassa yhteenveto vuodenvaihteen talvilintulaskennoista Varsinais-Suomessa. Omia reittejä ei minulla enää ole, Vanhassa Salossa aikoinaan laskemiani laskee nyt ainakin Lähteenojan Jari ja hänen seuranaan usein joku muukin, Sällylän Seppo yleensä. Minä olin mukana viimeksi pari talvea sitten kun potentiaalisten laskijoiden ukkoutumisen takia etsittiin niille hieman vähemmän rankkoja linjoja.

Omat retkeni ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja viime aikoina vähän myös Kymenlaaksoon. Turun puolessa taidettiin kokea kaikkien aikojen marjalinturyntäys, mutta täälläpäin on ollut kovempiakin marjalintutalvia. Omissakin havainnoissa poikkeuksellisen usein tuli kuitenkin vastaan punakylki- ja kulorastaita ja mustarastaat ovat varmasti runsaampia kuin koskaan talvisaikaan. Tilhiä, räkättejä ja taviokuurnia olen täällä nähnyt monesti paljon enemmän.

Perinteiset talvilajit, ne, jotka olivat runsaita viisi vuosikymmentä sitten kun harrastustani aloitin, ovat kokeneet suuria muutoksia. Metsän tiaiset ovat hätää kärsimässä, paitsi talviruokinnasta, pöntötyksestä ja ilmastonmuutoksesta hyötyvät tali- sini- ja kuusitiaiset. Kanalinnut ovat kadonneet lähes kokonaan, pääkaupunkiseudulla ei näe edes noita istutettuja peltokanalintujakaan kuten peltopyitä tai fasaaneja. Vesilintuja on niin kauan kuin on sulaa meren rannoilla, mutta vähän. Lokit ovat pääkaupunkiseudulta vähentyneet jyrkästi, kai jätehuollon uudelleenjärjestelyn myötä. Eniten näkyi tyypillisesti merilokkeja, peesailemassa isokoskeloiden kalastuskuntia sattumasaaliin toivossa. Varislinnuista perusvarikset, naakat ja harakat ovat tasaisen vahvoilla hyötyen ihmisasutuksesta. Korppi on runsastunut mutta mustavarista ei enää näy takavuosien malliin. Käpylintuja ja tikkoja näkyy vähän, paitsi käpytikkoja ruokintapaikkojen talipötköillä ja -palloilla. Keltasirkku jatkaa vähenemistään, samoin varpunen. Pikkuvarpusia riittää vuosi vuodelta yhä enemmän ainakin suhteessa varpusiin, täkäläiset parvet ovat yhtä suuria kuin parina viime vuonnakin. Punatulkku tuntuu olevan hiljalleen katoamassa. Hyvästä marjatalvesta huolimatta tulkkuja on ollut yllättävän vähän. Vihervarpusta olen nähnyt vain satunnaisesti, urpiaiset ovat olleet kadoksissa. Tiklejä riittää pääkaupunkiseudulla ruokintojen liepeillä, peippoja tai järrejä tuntuu olevan vain vähän. Sellainen vakiotalvehtija kuin koskikara näyttäisi puuttuvan lähes kokonaan, minne lienevät muuttaneet tai jääneet. 

(puukiipijäkin on oppinut käymään ruokinnoilla)

Poikkeuksellisia talvilajeja nähdään nykyisin talvilintulaskennoissa paljon takavuosia enemmän. Pääsyynä on parantunut havaintovälineistö, ennen vanhaan laskettiin reittejä vain paljain silmin ja määritykset varmistettiin kiikarein. Nyt kaivellaan lintuja ja lajeja horisontista kaukoputkin. Toinen sattumalajeja mukaan tuonut muutos on reittien vaihtuminen perusmetsistä ja -pelloilta saaristoon ja tunnetuille lintukeskittymille kuten ruokintapaikkojen kautta kiertämään ja ruokintapaikkojen monipuolistuminen. Samat lajit olivat ulkosaaristossa vuodenvaihteessa jo yli neljä vuosikymmentä sitten, koska varsinainen talvi tuli sinne silloinkin vasta tammi-helmikuussa jos silloinkaan, mutta vasta viime vuosina nuo merisirrit, kirviset, punarinnat, peukaloiset jne on kerätty talvilaskentoihin perustamalla sinne reittejä. Aitoja runsastujia tuolla ulkona ovat kyhmyjoutsenet, merimetsot ja merikotkat. Vastaavasti kiurut ja tunturikiurut näyttävät kadonneen lähes kokonaan.

Näyttävät nuo talvilintujen runsaudenmuutokset paljastuvan tällaisella epätieteelliselläkin päivittäisretkeilyllä. Takavuosina laskin paljon vakioreittejä ihan omaksi ilokseni seuratakseni lajiston muutoksia. Täällä pääkaupunkiseudulla biotooppimuutokset ovat kuitenkin niin suuria ja jatkuvia että pitkät sarjat kuvaavat enemmän ihmistoiminnan muutoksia kuin lintumaailman trendejä. Muutoksia on tapahtunut varmasti vanhoilla erämaareiteillänikin Salon seudun itäosissa, mutta nykyiset pullamössöornit tuskin niitä reittejä enää laskemaan lähtisivät ja kun itsekin asun sadan kilometrin päässä, niiden henkiin herättäminen pelkästään omin voimin ei jaksa kiinnostaa.

(keltasirkku hupenee maaseudun autioituessa)

Perinteinen vuoden alku

Otsikko on hiukan liioitteleva. Autoretken Porkkalaan olen uudenvuodenpäivänä tehnyt vain kerran aiemmin, vuonna 1988 jolloin olin edeltävänä syksynä juuri hankkinut ajokortin, aika vanhalla iällä, lähemmäs neljääkymmentä, ja joulun välipäivinä vielä ensimmäisen autonikin. Tuo retki 27 vuotta sitten oli ikiensimmäinen kerta kun omin nokin autolla liikkeellä olin. Jos perinteisintä lintuvuoteni aloitusta etsisin, se olisi varmaan talvilintulaskentakierroksella käynti, niitä on varmaan tullut tehtyä yli parikymmentä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole yhtään reittiä vastuullani.

Sää tasan 27 vuotta sitten oli lumituiskuinen, pakkasta oli juuri hitusen nollan alle joten keli oli liukas eikä näkyvyyttä juuri lainkaan. Porkkalaan kuitenkin teki jääräpään mieli vaikka kävelykierros olisi ollut viisaampi valinta. Todella hiuksianostattava tuo retki oli, kaikki taidot piti käyttää että tiellä pysyi ja muiden autoilijoiden tehtäväksi jäi väistellä sen verran ettei kolaria tapahtunut. Mutkallista Porkkalan tietä pääsin sentään kyläkaupalle ja pienvenesatamaan asti, kärkeen johtavalle tielle en enää uskaltautunut. Lintuja en nähnyt missään. Kaupalta ylös yrittäen mäki oli peilijäätä ja vihdoin pääsin montusta ylös peruuttaen, sen verran muistin ajovinkkejä etuvetoisen kanssa kuulleeni. Paluumatkalla jäin tuulisille pysäkeille pari kertaa lintuja etsimään mutta enimmät päivän kymmenestä lajista tulivat silti kotikulmilta. Suurin päivän ”harvinaisuus” oli lapinharakka jossakin kehäkolmosen tienvarsipuskassa, sen sentään uskalsin ajon lomassa vilkaista määrityksen arvoisesti.

Tänään keli oli sumuinen ja kostea, lämpöä pari astetta. Päätiet olivat sulaneet paljaiksi, mutta pikkutiet olivat liukkaan jään peittämät, hiekkaa ei näkynyt kuin jään alla ja tien reunoissa paikoitellen. Tällä kertaa pääsin sentään ihan kärjen parkkipaikalle, tosin jarrua tai kaasua ei sopinut painaa juuri lainkaan, auto kääntyi aina herkästi sivuttain nastoista huolimatta. Luotsiaseman tienhaaran viereisellä hirviniityllä oli ruokailemassa metsäkauris kuten muuten varsin usein muulloinkin.

Polkukin kärkeen oli liukas, mutta onneksi auton takakontista löytyivät kenkien pohjiin vedettävät irtonastat. Jo kotikulmien ruokintapaikoilta oli retken pohjaksi löytynyt viitisentoista lajia, matkalta pari lisää. Huono näkyvyys rajoitti merinäkymät muutamaan sataan metriin, mutta perusvesiäisiä löytyi sentään, ja lokkeja. Rantaa partioivien kalalokkien peesissä meni sitten vähän odotettuani myös paikallinen nuori pikkukajava. Olin jo lähdössä takaisin kun huomasin aivan edestä kiitävän pienen linnun, sain sen heti putkeeni ja yllätys oli melkoinen kun se paljastui talvipukuiseksi pikkuruokiksi, minun ikäiseni muistavat sen paremmin jääkyyhkynä. Siitä se lenteli ihan veden pinnassa rantaa sadan metrin päästä seuraillen suoraan lounaaseen, minne hävisi.

Noin hyvän onnen jälkeen ei kehtaa juuri enempää pyydellä ja lähdinkin sitten takaisin autolle. Tälläkin kertaa parkkipaikalta nouseva jyrkkä mäki oli autolle ensiyrittämällä liian haastava mutta toisella kertaa se jo meni huipulle asti, peruuttelemalla ei tarvinnut sentään koettaa. Niityllä seisoksi edelleen sama kauris, ja onnekkaasti selvisin vielä vastaantulevasta autostakin, vaikka sille tuntui liukkaus asettavan ihan samoja ellei pahempiakin ongelmia tiellä pysymiseksi. Paluumatkan kiersin Vårnäsin kautta, siellä oli vielä lisää samaa luistelukeliä. Lintuja ei kuitenkaan vastaan enempää tullut.

Kehäkolmosella pysähdyin viimeiseksi vielä Träskändan puistossa kävelläkseni. Lintulautojen kyttäys palkitsi vielä paikallisella nakkelilla. Kun viiden tunnin kierroksen jälkeen tulin kotiin, pääsin laskemaan että tämä vuosi alkoi tavallista paremmin, 27 lajilla. Ei tuo kuitenkaan innosta tänäkään vuonna pinnoja keräämään, kunhan näitä päiväretkiä jatkan kuten tähänkin asti.