Tuli taas käytyä Jurmossa, entisen Korppoon, nykyisin Paraisten.
Muistini mukaan meren piti olla jotakuinkin tällainen,
siis kirkas, kylmänpuoleinen ja puhdas.
No, appelsiineja nyt voi pudota joltakin vahingossakin
ja aina rantakivissä on vähän leviä ollut,
mutta tämä masensi, jo menomatkalla laiva kynti läpi vihreiden lauttojen
jotka tuuli sitten oli ajanut juuri saaren parhaille hiekkarannoille.
Paksua mönjää riitti
ja uinti tuolla jäi haaveeksi vain.
Sinilevää riitti muutaman metrin levyiseksi vyöhykkeeksi minkä läpi ei tehnyt mieli puhtaaseen veteen yrittää.
Mönjä verhosi rantaan kuolleen joutsenen raadon
ja reunusti keväällä kuolleen kuutin jäännöksiä.
Kun tuulen suunta muuttui, kelluva möhnä lähti muualle
mutta rantahiekkaan ja kiville kuivunut leväpuuro loisti yhä valkeana
piirrellen hiekkaan omia kuvioitaan.
Luonnon törkytaide jää rannoille odottamaan vesien kylmenemistä ja syksyn myrskyjä, jotka sentään vielä pystyvät jäljet puhdistamaan.
Voi kesä, miksi taas petit...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.