Katoavaisuuden aineisto

Johannes Ojansuu: Katoavaisuuden aineisto (Into 2014)

Taas sattui kesälukemisekseni oppineen filosofi-kirjailijan tuore aforismikokoelma. Tämän genreä ei tarvinnut pähkäillä hetkeäkään. Sen lauseet täyttävät hyvin aforismin määrittelyssä koskenniemeläistä valtaa nykyisin pitävän envallilais-feiringiläisen koulukunnan asettamat ehdot, mikä näkyy siinäkin että se on jatkoa Suomen aforismiyhdistyksen Pilke-sarjalle.

Katoavaisuus on sanana samaa sarjaa kuin pyhyys tai lankeemus, joista Ojansuu myös on kirjoja kirjoittanut. Tuo Pyhyys löytyy myös minun kirjahyllystäni ja osaltaan houkutteli tähän teokseen tarttumaan. Katoavaisuus maiskuttelee uskonnollis-kristillistä perinnettä muistuttavaa kieltä, puhuen tosin enemmän ajasta ja muista arjen aiheista, mutta pointti onkin, miten.

Ojansuu esimerkiksi kirjoittaa:

Kunnes menneisyyden paino kasvaa niin suureksi, että tulevaisuudelta putoaa pohja.

Näkökulma on arkisen arkaainen. Horisontti ikuisuuteen määritellään oman navan ja olemisen perspektiivistä. Vaihtoehtohan voisi olla vaikka kosmologinen, eli ei ole pintaa tai pohjaa. Kasaantuminen aiheuttaa laadullisia muutoksia, siirtymistä tilasta toiseen kuten esimerkiksi jäätiköityminen, sedimentoituminen tai tähtien elinkaaret osoittavat. Mikä estää ettei sama voisi olla ajatustemme kanssa?

Tuo minään hirttäytynyt näköalattomuus on osa uskonnollisuuden kasvun tarvitsemaa maaperää. Sama perspektiivin mataluus vaivaa kun Ojansuu kirjoittaa luonnosta, luonnollisuudesta ja tietysti kaikkivaltiaasta ihmisestä sellaisten uhkana. Avarampi näkökulma ei näe tuossa mitään kummeksuttavaa saati korjattavaa. Ihmisen vapaa tahto on kuolla sukupuuttoon ja se siitä.

Tietysti aitoa ja alkuperäistä etsitään vain ihmisen signeeraamana, käsitellään nimet, totuudet, peilit ja polut aivan perinteisin sanoin ja tuloksin. Lopulta aletaan päivitellä kuolemaa ja odotusten mukaisesti luisutaan minän varjelemisessa yhä lähemmäs uskontojen hetteikköä. Yksinäisyys ja tyhjyys pelottaa, viihde kaduttaa. Viimeistä edellisellä sivulla anotaan jo armoa.

Niin tässä kävi kuin pitikin. Ihmeellistä, eikö vain? Noo, minä olen vain minä, joku muu varmasti lukee kirjan toisin. Laitan tähän nuo takakanteen laitetut lauseet esimerkiksi:

Kysymyksien tarkoitus on valo. Vastaukset loistavat poissaolollaan.

Miljoonia reittejä yksinkertaisuuteen, joista yksikään ei riitä.

Pidän sinua sylissäni. Putoavat lehdet kiinnittyvät uudestaan.