Varmaa tietoa

Hämärä alkoi vaaleta. Parikymmentä minuuttia ja auringon laki nousisi koillisesta. Ensimmäisten muuttolintujen äänet kuuluivat taivaalta. Mies poimi kiikariinsa niitä, jotka sattuivat lentämään riittävän lähellä erottuakseen.


Miestä eivät linnut yllättäneet. Hän oli seisonut tässä samalla saaren rantakalliolla neljäkymmentäkuusi vuotta käytännöllisesti katsoen kaiken valveillaolonsa ajan. Alusta asti hänen tavoitteensa oli ollut selvittää, mitä lintuja tämän saaren kautta muuttaa ja nyt hän oli varma että tehtävä oli ratkaistu.


Jaa, ette usko? Ettei kukaan muka voi elää tuolla tavalla? Hänpä voi. Rikkaiden vanhempien ainoana poikana hänet oli koulutettu ylioppilaaksi ja kun opiskelupaikka oli löytynyt provinssiyliopiston luonnontieteellisestä tiedekunnasta, vanhemmat ostivat lakkiaislahjaksi pojalle asunnon kaupungin keskustasta.


Nuorukainen aloitti opiskelun ja ryhtyi miettimään pikapuoliin mistä tekisi lopputyönsä. Biologian opintojen alkuvaiheessa oli kenttäkurssi linnuista ja siitä syntyi ajatus tehdä gradu rakentamalla malli joka laskisi näkyvän muuton perusteella paikan yli tapahtuvan todellisen muuton lajeittain ja yksilöittäin.


Malli kuin malli, hän ajatteli alussa, mutta huomasi kohta että variaabeleita hänen yhtälöissään oli niin paljon etteivät ne toimineet kunnolla ilman vahvaa perusaineistoa. Kun vielä eri havaitsijoiden tulokset poikkesivat kovastikin toisistaan, hän päätti kerätä kaiken aineiston itse eliminoidakseen mahdollisimman paljon satunnaisuutta. Näin hän päätteli selviävänsä tehtävästä helpommalla.


Opiskelija kun oli, kukaan ei maksanut hänelle palkkaa. Niin hän päätti myydä asuntonsa - eihän hän sitä tarvitsisi koska hän teki nyt tutkimusta tällä hyväksi arvioimallaan saarella. Asunnokseen hän pystytti talviteltan, vuoteekseen sijasi untuvamakuupussin. Asunnosta saamansa rahat hän talletti pankkiin ja hoiteli kulut maksupalvelun kautta. Ruoakseen hän sopi kauppatorin grillikioskin kanssa kahdesta isosta lihapiirakasta ja maitotölkistä päivittäin hänelle saareen toimitettuna. Tutkimuksen venyessä oli kioskinpitäjä ehtinyt kuolla ja viimeiset kaksi vuosikymmentä perikunta oli lähettänyt paikalle tulleesta pizzeriasta perhekoon kinkkupizzan ja ison cokiksen. Valituksia he eivät olleet asiakkaalta saaneet.


Sisukkaasti seurasi mies taivasta, kirjasi havaintoja ja samalla muotoili mallinsa yhtälöitä. Niitä testatakseen hän laski aina seuraavaa päivää varten ennusteen. Siinä vaiheessa kun ennusteet pitäisivät yhtä havaintojen kanssa, malli olisi valmis. Ensimmäiset kymmenen vuotta hän mietti miten malli ennustaisi ne lajit joita paikalla vielä ei ollut havaittu, lopulta hän päätti lisätä yhtälöihin todennäköisyydet ensin kaikille kotimaassa havaituille lajeille, sitten Euroopassa havaituille ja lopulta kaikille maailman lintulajeille.


Ensialkuun havainnot poikkesivat valtavasti hänen ennusteistaan, lajeja tuli liikaa tai liian vähän, yksilömäärät olivat kymmenkertaisia tai vain kymmenesosa ennusteen antamasta. Hiljalleen tulokset tarkentuivat, ja kahdenkymmenenkahden vuoden, kolmen kuukauden ja kuuden päivän jälkeen tuli ensimmäinen päivä joka oli täysin ennusteen mukainen. Riemu vaimeni kuitenkin seuraavana päivänä kun ennusteen lupaama uusi Suomen pinna jäi löytymättä, ja seuraava päiväkin meni pilalle kun se suomenpinna tulikin päivää myöhässä.


Mies korjasi ehtimiseen yhtälöitään ja nyt, neljänkymmenenkuuden vuoden työn jälkeen, ennuste antoi jo kolmatta viikkoa täysin todenmukaisia arvioita. Näytti siltä että tutkielman voisi tältä pohjalta kirjoittaa. Kirjoittaminen oli kuitenkin kova ongelma koska hänen piti jatkaa taivaan tarkkailua voidakseen olla varma että malli vihdoinkin toimi. Päivittäin saaressa käyvältä pizzakuskilta hän kyseli, voisiko tämä kirjoittaa tutkielman hänen sanelunsa mukaan, mutta irakilaismies kieltäytyi koska ei ollut oppinut mielestään riittävän hyvin kirjoittamaan suomen kieltä. Mies kokeili kirjoittaa tutkielmaansa sokeiden pistekirjoituskoneella, mutta laskukaavat ja yhtälöt eivät häneltä onnistuneet.


Jatkuvaan pyytelyyn kyllästynyt pizzalähetti neuvoi miestä palkkaamaan itselleen sihteerin. Sitä mies jäi miettimään, lintuja ennusteensa päivätulosteesta rastiessaan. Mies mietti. Pankistakin kyseli, mutta totesi sen palvelut aivan liian kalliiksi jo vähiin käyneille varoilleen. Yliopistoltakin mies tiedusteli, mutta ei saanut minkäänlaista vastausta. Pizzalähettinsä päähänpistosta hän päätti sanella ilmoituksen nettiin, sen lähetti lupasi naputella, olihan hän laittanut sentään muutaman esittelyn treffipalstoille itsestään ja treffipalstalle joutui tämäkin tutkijamiehen palvelukseen halutaan -ilmoitus.


Ilmoitukseen tuli vastauksia. Pääosa niistä oli miehen mielestä käsittämättömiä härskejä tarjouksia vaihtelevan ikäisiltä homoilta. Muutama vastaus oli ikääntyneiltä leskinaisilta, jotka eivät tekstistä päätellen olleet kaksisia kirjoittajia. yksi oli kuitenkin nuorelta naiselta, biologian opiskelija hänkin oli ja selvästi aiheesta innostunut. Siihen mies tarttui.


Hän lähetti tarjouksen tulla haastatteluun, nainen suostui ja tuli saareen parin päivän päästä pizzalähetin mukana. Neuvottelut johtivat työsopimukseen, tosin mies katseli niitä käydessään koko ajan taivaalle ja rasti lintuja listastaan, virheitä ennusteesta ei tuntunut vieläkään löytyvän.


Varsinainen työ voitiin alkaa. Mies saneli tutkimustaan ja nainen kirjoitti sitä muistiin koneelleen. Koko teoreettisen mallin seitsemänkymmensivuinen esittely valmistui parissa päivässä. Siihen liitteeksi oli laittaa jo täysi mapillinen virheettömiä päiväennusteita. Parin hiljaisimman yötunnin aikana pahan sadekuuron yllätettyä mies lukaisi tarkkailunsa ohessa työnsä tuloksen ja se näytti hyvältä. Nainen sai tehtäväkseen toimittaa tutkielma yliopiston hyväksyttäväksi, ja lähti pizzalähetin kanssa sitä suorittamaan. Mies jäi jatkamaan ennusteensa testaamista.


Puolen vuoden kuluttua mies muisti asian ja kysyi yliopistolta, mitä hänen gradulleen kuului. Vastausta ei tullut. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän tiedusteli asiaa uudestaan, vastausta ei tullut vieläkään. Viikkoa myöhemmin hän pyysi pizzalähettiä selvittämään asiaa yliopiston nettisivuilta. Luonnontieteellisen tiedekunnan sivuilta hän huomasi ensimmäiseksi uusien tohtorien joukossa sihteerinsä. Hän oli juuri väitellyt lintujen muuton ennustamismalleista.


Mies palasi takaisin kalliolle. Linnut noudattivat edelleen virheettömästi ennustetta.




Mies oli vanhentunut saarellaan. Hänen elämäntyönsä oli viety ja viime vuodet hän oli yrittänyt turhaan etsiä kehittämästään muuttolintuennusteesta heikkouksia voidakseen korvata sen paremmalla saadakseen edes jotakin siitä omiinkin nimiinsä.


Miehen vanhemmat olivat kuolleet, hän ainoana perijänä oli ensi kertaa varakas. Terveys alkoi kuitenkin rakoilla, olihan ikää jo yli seitsemänkymmentä ja ankea elämä teltassa luonnon armoilla alkoi näkyä.


Mies oli lukenut tähtiharrastajien automatisoiduista havaintoasemista, ja innostuneena alkoi suunnitella samanlaista saarelleen lintuja puolestaan seuraamaan, vihdoinkin oli luvassa vähän vapautta tähän orjuuteen. Tarvittiin lyhyt- ja pitkäpolttovälistä optiikkaa, moottoroidut seurantajalustat, virtalähteet, suojarakennelmat sekä yhteydet tietokoneelle mistä kiikareita ja putkia voisi ohjailla haluttuun suuntaan ja tallentaa kiinnostavia kohteita tutkimusta ja muita havainnoista kiinnostuneita varten.


Kaikesta selvisi rahalla, myös mökistä minkä kuistilla mies nyt seuraili saarensa muuttolintuja mukavasti läppärinsä näytöltä. Ennuste toimi edelleen kirotun moitteettomasti. Terveyttä rahalla ei kuitenkaan saanut. Sydän alkoi eräänä aamuna oireilla, ja kun pizzakuski tuli jokapäiväiselle käynnilleen, miehen oli pakko lähteä hänen mukaansa lääkäriin. Läppärin mies otti mukaansa ja seurasi siitä mustasukkaisen intensiivisesti saaren lintumuuttoa niin matkalla, vastaanotolla kuin sairaalassakin, minne hänet kiireesti passitettiin.


Riitaahan tuosta tuli. Sairaalassa on sääntönsä eikä mies halunnut tinkiä missiostaan piiruakaan. Sängyssä hän makasi läppäri sylissä myös toukokuisena perjantaina, kolmantenatoista, illan taittuessa yöksi.


Kiikarin kuvasta hän huomasi jotakin outoa, vedenpinnassa, parin kilometrin päässä. Käännettyään kaukoputken osoittamaan siihen hän huomasi heti ettei se ollut hylkeen pää. Pyöriäinenkään se ei ollut vaikka eteni reipasta haipakkaa uiden itään. Ei se ollut pingviinikään, ne hänellä oli ennusteessaan mutta sellaista ei ollut tälle päivälle, vuodelle tai edes vuosikymmenelle luvassa eikä tuo sellaiselta näyttänytkään. Maksimisuurennuksella kuvaa seuratessaan hänelle sitten vihdoin välähti, mikä se oli: siivetön ruokki!


Senhän piti olla sukupuuttoon kuollut jo aikoja sitten. Ei sellaista löytynyt ennusteesta, koska mahdotonhan sen piti olla. Missä lie niitä sitten onkin pystynyt piileskelemään tähän asti, nyt sellainen pitäisi lisätä ennusteeseen, ja mahdollisesti muitakin sukupuuttoon kuolleita lajeja sen lisäksi. Kiihtyneenä mies ryhtyi pöyhimään yhtälöitään kunnes muisti ettei hänellä ollut vielä mitään dokumenttia havainnostaan.

Yöhoitaja astui sisään. Miehen kovaäänisistä estelyistä huolimatta hän otti sylimikron, vei mukanaan yhtälöitä sisältävän kansion ja totesi ykskantaan että nyt nukutaan, naapurit valittavat jatkuvasta häiriöstä. Jatketaan sitten aamulla.


Kun yökkö tuli parin tunnin päästä takaisin seuraavalla kierroksellaan, hän löysi miehen kuolleena samoilta jalansijoilta mihin hän hänen muisti viimeksi jääneen. Miehen naapurit nukkuivat rauhallisina sängyissään omaa kuolemaansa odotellen.