Kolme vuosikymmentä sitten olin juuri
palannut Hangon lintuasemalta ja retkeily jatkui kotikulmilla siitä
mihin se ennen tuota retkeä jäi. Seitsemäntenätoista lokakuuta
kävin päivällä kiertämässä Petikon kuntolenkin ja tietysti
laskin siltä linnut. Sää oli kaunis kunhan aamusumu ensin hälveni.
Kymmenen lajia ei ollut paljon, mutta
osui siihen joukkoon sentään pyy, lapinharakka ja ylilentänyt
pulmunen. Talitiainen oli runsain kahdellatoista yksilöllä. Siitä
voi päätellä että todella hiljaista metsässä jo oli.
Seuraavana päivänä (18.10.1988)
kävin tekemässä toisen päivälenkkini Iso-Huopalahdella
syyskuusta tuttuun tapaan. Lämpöä oli viisi astetta ja aamun
jäljiltä sumupilvi peitti maiseman, näkyvyys oli alle puolen
kilometrin. Tuuli oli vasta viriämässä, pohjoisesta.
Lajeja ei tuoltakaan tullut
yhdeksäätoista enempää. Lajisto oli kovin tavanomaista,
erikoisuuksia ei näkynyt. Talitiainen oli täälläkin ykkönen 30
yksilöllä, sinitiaiset kakkonen kuudellatoista. Kaikki muut
taisivat jäädä alle kymmeneen, peippo ja järripeippo kumpikin
yhteen yksilöön kuten niittykirvinenkin. Paikallislajiston lajit
kuten fasaani kahdeksalla ja isokoskelo seitsemällä yksilöllä
olivat vahvasti näkyvillä.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.