27.6.2017

Neljä vuosikymmentä sitten XXXI






Neljä vuosikymmentä sitten 26.6.1977 olin kymmenen tuntia soutelemassa eri puolilla Halikonlahtea, kävelin välillä Vaisakon etumetsässä sekä niityllä kuvailemassa kukkia. Vedenpuhdistusaltailla oli jo syysmuuttoaan aloittavia kahlaajia. Liroja oli parikymmentä, mustavikloja kaksi, suokukkoja noin sata. Metsäviklokin oli levähtämässä altailla. Punajalkaviklot ja yksi taivaanvuohi taisivat olla paikallisia pesijöitä.



Päivän mittaan lahdella kävi kalastamassa kolme sääkseä. Muutamassa silkkiuikun ja nokikanan pesässä oli vielä munia, mutta enimmillä oli jo poikueet. Kaksi heinätavia löytyi Vaisakon luota läntisestä lahdenpohjukasta.



Rytikerttuset lauloivat edelleen innokkaasti, koko lahden kannaksi laskin veneestä viitisentoista laulavaa koirasta.







Seuraavana päivänä pyöräilin valokuvausretkelle Halikon Kakossuolle. Tien varresta löytyi liikennekuoleman uhreja, yksi fasaani, yksi rusakko, yksi varpunen ja yksi pikkulinnun raato joka oli jo turmeltunut tunnistamattomaksi. Eläviäkin otuksia oli, hirvilehmä vasoineen, ja linnuista kangaskiuru lauloi Märyn sairaalan lähellä. Vähän ennen Kakossuota kierteli yllä kanahaukka joka sitten lähtikin suon suuntaan. Sinne minäkin.



Kurkien jälkiä löytyi pitkin suota. Yksi kurki löytyi eteläreunasta, siirtyi vaivihkaa suon toiselle laidalle. Varoittelikin myöhemmin kun taas lähestyin uudestaan etelälaidassa samaa paikkaa. Viittaa siis yhden parin onnistuneeseen pesintään. Niittykirvisiä oli kymmenen paria, keltavästäräkkejä parikymmentä. Kaksi pensastaskuparia ja kolme metsäkirvisparia oli pitkin sopivia biotooppeja, edelliset avoimella, jälkimmäiset metsäsaarekkeissa. Kapustarinta oli kuuluvin lintu suolla, kahdeksan paria hätäili koko ajan, liikuin missä päin suota tahansa. Yksi liropari varoitteli koilliskulman nevalla, pari yksittäistä töyhtöhyyppää olivat hiljaisempia mutta kuitenkin varuillaan.



***



( kurjen jälkiä Kakossuolla )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.