Tornien taistossa 2012

(Staijia Morgonlandetin bunkkerilla)

***

Viime lauantai oli jo perinteeksi muodostuneen lintutornikisan päivä. Vanhan Käkikello-tiimin kunto alkaa rapautua huolestuttavasti, joten sen kynnelle kykenevät osat ovat viime vuosina fuusioituneet pääosin nuorempien salolaislähtöisten ornipoikien joukkueeseen Bunker Boys, jonka perinteinen kilpailupaikka on ollut Hangon edustan Morgonlandetilla, vanhan merivalvontabunkkerin päällä.

Tänä keväänä tiedustelujoukkue kävi huhtikuun lopussa saaressa katsomassa lintuja ja huomasi yllätyksekseen että bunkkerin itäpuolen metsikköön on tehnyt pesänsä vanha merikotkapariskunta, sama kai joka jo monena vuonna on asustellut saaren vaiheilla. Koska lintujen pesintä näihin aikoihin on erittäin herkässä vaiheessa, oli kilpailupaikka siirrettävä muualle. Vapaana oli noihin aikoihin vielä Salon Halikonlahden uusi torni, missä Käkikello viimeksi joitakin vuosia sitten kisasi ja takoi jatkuvasti Bunker Boysia paremmat lukemat. Sehän varattiin ja vertailutiimiksi saatiin Halikonlahden vanhempaan Timalitorniin pesiytyneet niinikään kodittomiksi jääneet kiikalalaiset, heidän perinteinen torninsa Omenajärvellä oli rapistunut siihen pisteeseen että se oli vaarallisena kaadettu.

Kun tulen Vantaalta asti, oli herätys leppoisasti aamukahdelta. Eväiden ja varusteiden kasaamisen lomassa seurailin kovaa kaatosadetta sekä ikkunasta että netistä. Sade näytti olevan pahempaa pääkaupunkiseudulla kuin Salossa joten varttia vaille neljä lähdin toiveikkaasti matkaan. Lainehtivaa tietä riitti Salon uusille rajoille asti, siellä sade kohtuullistui selvästi, ajoittain jopa tihkuksi, mutta tuuli ja sumu vastaavasti yltyi. Joukkueen paikalliset jäsenet olivat ehtineet tornille jo ennen kello viittä, virallista aloitusaikaa, minä myöhästyin alusta ensimmäisen vartin koska kuuliaisesti jätin ajoneuvonikin viralliselle parkkipaikalle puomien taa enkä korskeasti ajanut perille avoimen oloisesta puomista välittämättä.

Sateesta ja tuulesta huolimatta lintuja löytyi alussa kohtalaisesti, kolmekymmentä lajia kerättiin puolessa tunnissa, viisikymmentä neljässä. Tuuli vei kauempaa kuuluvat äänet mennessään ja sade kiusasi kastelemalla optiikkaa vaikka hieman nössömäisesti pysyttelimmekin tornin välitasanteella. Aamun tuulet kätkivät myös meistä kertovat viestit niin että metsäkauriita näkyi peräti useampaankin kertaan ruokailemassa tornin molemmilla puolilla. Eräs kauriskaksikko lähti kävelemään puhdistusaltaiden välistä penkkaa kohti Kärkän mäkiä, huomasivat sitten että välissä on aukko, ja palasivat takaisin lähtöpisteeseen uimalla altaan poikki.

Kello kymmenen jälkeen saapui paikalle lehdistö. Turun Sanomien toimittaja ja kuvaaja kiipesivät torniimme ja tekivät meistä jutun lehteensä. Sunnuntain nettiversiossa näkyi kuva tornistamme liitettynä BirdLife Suomen lehdistötiedotteen pohjalta tehtyyn uutiseen. Lehti luvattiin lähettää meille, mutta ennakkoon sen lukeneiden antamat tiedot kertovat puolen sivun jutusta. Noihin aikoihin näytti hyvän kisatuloksen saaminen vielä aika haastavalta, mutta ennen puolta päivää sade vihdoin lopullisesti hellitti ja sitä komppaamaan tullut sumukin hälveni. Sen kunniaksi alkoi löytyä jälleen uusia lajeja, liikkeelle lähtivät erityisesti isommat linnut kuten valkoposkihanhiparvi sekä harmaahaikara osoittavat. Jonkin aikaa uusia lajeja tuli parin minuutin välein kunnes pajatso taas väistämättä tyhjeni. Ankaran aivan loppuun asti kestetyn tapituksen ansiosta lajimäärämme nousi kohtalaiseen 69 pinnaan. Heti kisan loputtua ohi lensi vielä ruskosuohaukka, joka olisi pari minuuttia aiempana katkaissut 70 lajin rajan. BirdLifen havaintosivustolta Tiirasta huomasimme sitten että illemmalla paikalle oli osunut myös muuttohaukka, joka näkyi vielä seuraavanakin päivänä. Noihin aikoihin minä olin jo matkalla kotia kohti.

Kotiin tullessani olin tietysti väsynyt. Tein ruokaa ja sitä syödessäni vilkaisin lintuhavaintoja netistä Bongariliiton Lintutiedotuksesta. Huomasin, että Loviisassa viihtyvää pikkukiurua olivat käyneet katsomassa vanhat opiskeluaikaiset tuttunikin Turusta, joten hetken pähkäilyn jälkeen minäkin sitten ryhdistäydyin, lähdin ajamaan sinne ja Loviisan Haravankylän lintutornista sitten loistavassa myötävalossa, ilta-auringon hohteessa ihailin itselleni uutta elämänpinnaa ja sen lisäksi vielä aivan tornin tuntumassa ruokailevaa jänkäkurppaa.

Ajo kotiin oli jo aika raskasta. Sinne kuitenkin saavuin ja netistä tarkistin miten kisassamme oli käynyt. Lajimäärämme riitti 89. sijaan koko maassa, Varsinais-Suomen alueella olimme peräti viidensiä. Naapuritornin väki pääsi nipin napin 52 lajiin, jos toki heillä oli silti lapasotka, jota meillä ei ollut. Taisi jäädä löytämättä Viurilanlahdelta koska lymyilimme matalammalla välitasanteella. Toinen kilpakumppanimme Utön saarella hävisi vielä enemmän, sumu söi sikäläisen lajimäärän vain 51 pinnaan. Se vihjasi siihen, että Morgonlandet olisi ollut luultavasti suunnilleen yhtä kehno paikka havainnointiin. Perinteisen retkeilyn pariin palasin taas sunnuntaina, kymmenkunnan tunnin unien jälkeen.



***

Pieni jälkikommenttikin on tuohon laitettava. Kävi nimittäin niin että sunnuntaina huomasin autoni vasemman eturenkaan vuotavan. Nyt se oli taas yön jälkeen tyhjentynyt ja piti sitten käydä lähihuoltamolla tarkastuttamassa mikä sitä vaivasi. Olinpa jossakin yhteydessä ajanut reippaasti naulaan joka noita ilmoja pihalle päästeli. No, korjattua tuli sekin, mutta se, mistä naula renkaaseen tiensä löysi on edelleen mysteeri.

***

  (S variksen pesällä paikalla missä nykyisin taitaa asua merikotka)