Sokkotreffit

Kello lähestyi yhdeksää. Naista ei näkynyt missään. Tero oli tapansa mukaan tullut laiturille jo varttia ennen bussin merkittyä lähtöaikaa, ja piti tiukasti viereistä penkkiä varattuna. Auto alkoi jo olla täynnä.

Pari minuuttia ennen lähtöä Tero päätti vielä kurkistaa ulos. Laiturilla seisoi yksinäinen nainen hyvästelijöiden ja matkalaukkujen lastaajien joukossa.
- Sirkka?
- Tero?
- Hei. Luulin ettet aio tullakaan. Käy äkkiä sisään ennen kuin paikkasi viedään ja auto lähtee.

- Tunsit sentään? Sirkka kysyi jotakin kysyäkseen asettuessaan ikkunapaikalle.
- Olihan kuva, ja retkikamppeissa täällä ei koskaan ketään näe. Oliko hankala löytää?
- Helppo kuin mikä. Ajattelin vain, että odottaisit ulkona.
- Ei täällä voi. Paikat menevät heti. Mutta hyvä että ehdit.

Bussi oli lähtenyt heti kun he olivat sisään astuneet ja suuntasi koilliselle ulosmenoväylälle. Rahastaja suoritti lähtökuulutuksen ja lähti keräämään matkalippuja. Tero maksoi molempien puolesta.

Keskustelu vapautui hiljalleen. Sirkka kertoi olevansa alkuaan pohjalaisia. Oli ollut täällä jo kymmenisen vuotta, heti valmistuttuaan oli tullut. Tero kertoi tulleensa vasta vähän aikaa sitten, hänkin opintojen päätyttyä. Maisemat, minne nyt oltiin menossa, olivat tätä kaupunkia tutumpia hänelle, mutta kotipaikoille oli sieltäkin vielä toistasataa kilometriä. Hän oli tottunut liikkumaan kaiken vapaan aikansa ulkona. Sirkkakin oli tyttönä ollut partiossa. Opiskeluaikoina tilalle olivat kuitenkin tulleet urbaanimmat riennot.

Sirkka silmäili Teroa, ja oli tyytyväinen näkemäänsä.
- En kyllä yhtään arvannut, millainen hirviö täällä odottaisi.
- Et sentään säikähtänyt nähdessäsi?
- En yhtään, hyvin menettelee. Vähän laiha olet. Etkö syö kunnolla?
- Totta kai kun itse teen ruoan. Työssä ja vapaalla saa runsaasti liikuntaa.

Naisen olemusta hallitsi pitkä, paksu, aaltoileva hiekanvärinen tukka. Muuten hän oli pieni ja laiha, vähän menninkäisen näköinen mataline jalkoineen, joku kai olisi sanonut rumaksikin. Jutellessa Tero kuitenkin huomasi, että heillä oli oikeastaan yllättävän paljon yhteistä. Paljon huonommin hän ehti tässä jo ennakoida käyneen.

Puolitoista tuntia meni nopeasti keskustellen. Pariskunta jäi autosta Järventaustan pysäkillä. Tero availi karttaa ja laskeskeli. Jos he lähtisivät takaisin viiden autolla, he ehtisivät hyvin kiertää järven ja käydä läheisellä kalliolla maisemia katsomassa. He lähtivät kulkemaan pientä hiekkatietä, jolta parin kilometrin päässä erkani polku.

- Täällä on aamulla vielä satanut. Heinikko ja puun lehdet ovat vielä märkiä.
- Ei se haittaa.
- Villapuserosi kastuu. Ota tuo siihen päälle. Tero kaivoi repustaan keveän sadeviitan ja ojensi sen Sirkalle.
- Kiitos, ei olisi tarvinnut.

Viitta oli pian tarpeen. Polku hävisi kokonaan, ja oli suunnistettava kuusikon läpi kallion laelle vievälle reitille. Taivas oli vielä pilvessä ja pelkän kartan kanssa suunnistaminen tiheässä metsässä oli hankalaa. Edestä kuului rytinää. Kolmen hirven ryhmä siirtyi retkeläisten tieltä syvemmälle kuusikkoon.

Hakkuulle tultaessa suunta oli jo helpompi ottaa.
- Yksinkö täällä aina retkeilet?
- Täällä toisinaan, muualla enemmänkin. Noita kaupunkipaikkoja en ole oppinut suosimaan. Mutta yksinään – kyllä.
- Kai sinulla nyt on naisystäviä ollut?
- Enemmän tuli luettua koulussa ja opiskellessa. Nyt aika kuluu työssä. Missäs noita ehtii?
- Kai sentään kursseilla ja töissä naisia tapaa?
- Eipä oikeastaan, kiinnostavia. Entä itselläsi?
- No, töissä näkee miehistä kaiken kun sairaalassa on. Ja onhan siellä tuttuja tietysti. Ja tulee välillä iltaa istuttua…
Teron kulmakarvat nousivat aavistuksen.
- …mutta ei mitään sen kummempaa. Kunhan nyt vähän kiusoitellaan liian innokkaita yrittäjiä. Sirkka jatkoi ja rypyt Teron otsalta silisivät.

Kirkkaana hehkuva kantarellirykelmä sammalella sai Teron kaivamaan repustaan järjestelmäkameransa. Hän ryömi pitkään eri puolilla ryhmää, kunnes löysi mieleisensä kuvakulman, ja sai napattua otoksensa. Sirkkaa kiinnosti kuvaaminen.
- Paljonko sinulla on luontokuvia?
- On niitä kohta kaappi täynnä. Linnuista olen aloittanut, perhosilla jatkanut. Nyt olen ottanut kasveja ja sieniäkin. Ja tietysti kaiken aikaa maisemia. Täytyy katsoa, saako kalliolta otettua mitään järvelle päin.

Reitti vahvistui poluksi, kun se kääntyi kohti kallion lakea. Teron johtamina he tulivat perille.
- No voi harmi! Siinäkin pitää olla sauna rannassa kiinni. Ei tuosta kehtaa kuvaa ottaa.
- Istutaan syömään eväät. Tässä on hyvä paikka. Sirkka asetti saamansa sadeviitan sammalikolle parikymmentä metriä metsän sisään.

Tero oli jäänyt istumaan kallion reunalle. Järven toisessa päässä sukelteli kaakkuri.
- Anna kaakkurin olla. Tule jo!

Sirkan äänessä oli jotain joka sai Teron kääntymään. Hän säikähti lähes istualleen. Sirkka istui sadeviitalla vaatteidensa päällä pelkät hiukset vartalonsa peittona.
- Nautimmeko aamiaista ruohikolla, vai sammalella? Tero yritti olla nokkela.
- Tasa-arvoisemmin. Saanko katsoa kun sinä riisut vai joudunko auttamaan?
- Joku näkee vielä.
- Eikä näe. Ota pois vain vai otanko minä?
Tero pudotteli kainona vaatteitaan. Sirkka istui lootusasennossa ja hyväili sormillaan häpynsä huulia. Tero lehahti tulipunaiseksi huomatessaan, että Sirkka oli ajanut ne karvattomiksi!

Vapisevin käsin Tero sai vaatteet yltään kunnes jäljellä olivat vain vanhanmalliset pitkät alushousut, hitto, näitä nyt ei ollut tarkoitus kenellekään näyttää, tuskaili itsekseen ja kääntyi syrjittäin tehdäkseen mitä oli tehtävä.
- Rintamasuunta tämä. Tule lähemmäs. Kai minä saan ottaa ne pois? Sirkka suoristi ryhtiään ja heilautti päällään hiukset selkäpuolelleen. hänen laiha ja pieni, lähes rinnaton vartalonsa oli kuin pikkutytön. Vain jalkovälin vaativan punaiset huulet ja niiden välistä tummana pistävä kieli olivat kuin aikuisen naisen, ja tietysti päämäärästään tietoiset kasvot.

Teron kurkkua kuristi, korvissa suhisi, sydän takoi hurjasti. Hän oli lähes tunnoton kun Sirkka veti hänen housunsa nilkkoihin. Nyt mennään jo liian kovaa, takoi päässä. Tahdottomasti hän nosti jalkojaan kun vaatteiden suoja lopullisesti lähti. Sirkka hyväili hänen reisiään, pakaroitaan ja jäykkänä seisovaa kaluaan.
- Käy tähän viereen. Ei sinulla ole kumia mukana? Ei se mitään, minä otin mukaan, kaiken varalta. Sirkka kaivoi repustaan käyttämättömän kondomipaketin, otti sisältä yhden ja alkoi rullata sitä Teron ylle. Kun hän sai varren kokonaan peittoon, hän huomasi Teron mieskunnon pahasti laskeneen.
- No, mikä nyt tuli? Sirkka hiveli Teron vatsaa.
- Ei mikään, muru, jatketaan.

Kuin hereille havahtuneena hän alkoi kiireesti suudella ja hyväillä naisen kasvoja, rintaa, pieniä pakaroita ja kosteutta tihkuvia häpyhuulia. Sirkka hiveli sormillaan Teron reisiä, näykki hellin hampain kivespusseja, yritti imeä elämää kalun varteen, mutta mikään ei tuntunut auttavan.
- Mikä nyt on? Olenko minä noin ruma?
- Ei, olet ihana, uskomattoman hellä ja hyvä.
- Onko täällä kylmä? Sitäkö se on?
- Ei, jatketaan. Kyllä se siitä.

Tilanne ei kuitenkaan muuksi muuttunut.
- Syödään nyt kuitenkin eväät pois. Jatketaan sitten illalla kaupungissa.
Tero nyppäisi pois turhanaikaisen kondomin ja hautasi sen sammaleiden alle. Hän häpesi kaluaan, joka muutenkin nuhraantuneena näytti kuin Hurstin pöydästä oikeisiin linnan juhliin eksyneeltä. Syytönhän se, vain vailla puolustajaa. Kaakkurilta pääsi valitus. Puiden välissä koillisessa nousi sinimusta sadepilvi.

- Saanko ottaa sinusta kuvan?
- Jos minä saan vastavuoroisesti ottaa sinusta.
- Onko sinulla kameraa mukana?
- Kotona on.
- No, sopii se, sitten myöhemmin. Ottaisin vain sellaisen, jossa istut kuten istuit äsken kun kutsuit minut tänne syömään.
- Tässäkö?
- Käy tuohon sammalelle. Ota vaikka tuo allesi, se ei näy kuvassa.
Sirkka istui. Tero kierteli pitkään kuvakulmaa valiten, ja kuvasi sitten menninkäisensä tummaa pilveä ja punaisia männynrunkoja vasten, tarkasti varoen ettei kuvassa näy mitään säädytöntä. Samassa tipahtivat ensimmäiset pisarat.

Tuli kiire pukeutua ja pakata tavarat reppuihin. Männikkö ei antanut suojaa sadekuurolta. He laskeutuivat nopeasti polkua alaspäin ja hakkuuaukean poikki kuusikon laitaan, missä oli parempi pitää sadetta. Alkoi jo olla aika lähteä tienvarteen odottamaan bussin tuloa. Tero halusi aina olla paikalla mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Sadepilven perässä muutteli parvi kurkia etelään.
- Tuolla, kolmisenkymmentä. Kaartelevat nyt pilveä vasten.
- En minä näe noin kauas. Silmät ovat hiukan likinäköiset. Pitäisi oikeastaan käyttää laseja.
- Mikset ottanut mukaan?
- Ei niitä aina viitsi. Kastuvat ja likaantuvat, ja niissä on niin kamalat sarvisangatkin.
- Väliäkö niiden ulkonäöstä jos ne auttavat näkemään paremmin?
- No, en nyt vain pidä niistä.
Koivut alkoivat olla latvoistaan keltaisia, poistuvaa pilveä vasten ne loistivat kuin liput.

Bussi tuli, aivan täynnä. Piti jäädä käytävälle seisomaan. Vasta vähän ennen kaupunkia tuli penkeille sen verran tilaa, että Sirkka pääsi istumaan. Hän vinkkasi Terolle että hehän voisivat istua sylikkäin. Tero sen kuin seisoi eikä ollut huomaavinaan.

Asemalla Sirkka kääntyi Teron puoleen.
- Lähdetään ratikalla meille. Minun piti saada se kuvani. Eväitäkin jäi vielä yli.
- Voi, täytyy lähteä vielä yöksi töihin.
- Lauantai-iltana?
- Joskus on tällaisiakin vuoroja.
- Pääsethän sinä töihin sieltäkin.
- Mutta pitää käydä vaihtamassa vaatteet.
- No, toiste sitten.
Sirkka nousi ratikkaan. Tero lähti kävelemään asunnolleen. Kumpikin tiesi, että toista kertaa ei enää tulisi.