Tilapäinen paluu bongaukseen

 

 Tämän nykyisen asuinpaikan valitsin sen perusteella että täällä on katsottavaa vaikkei lähtisi merta edemmäs sitä etsimään. Jatkuvasti Suomesta kuitenkin löytyy sen verran erikoisia lintuja että houkutus lähteä niitä katsomaan käy ylivoimaiseksi. Viime vuonna en käynyt katsomassa mitään Poria kauempana, tänä vuonna on tullut tehtyä muutama pidempi kierros. 

 

Ensimmäisen kerran hermo petti Kajaaniin ilmaantuneen vihermehiläissyöjän takia. Sellainen asettui päiväkausiksi erääseen pihapiiriin ja kun muistelin miten laji oli jäänyt hoitamatta viime vuosituhannella jolloin se oli edellisen kerran ollut bongattavissa, tosin silloinkin kaukana Kalajoella, tulin kysyneeksi Seijalta, lähdetäänkö katsomaan. Vastaus oli välittömästi myönteinen, ehkä vaihtelun kaipuuta oli vähän hänelläkin. Tosin ei hän minun kanssani kovin usein retkeile, hoitelee hevostaan ja keikkailee kotihoidossa tallimaksut ja heinät kustantaakseen. Meidän Nipsukin oli sopivasti viety kesälomalle laitumelle, joten siitä ei ollut estettä lähdölle. 

 

Matkaa oli kohtalaisesti mutta kun retkeilyauto on edelleen pihassa, ei tarvinnut murehtia retkimajoituksesta ja ruoankin voi valmistaa siinä samalla. Supermeropsin  onnistuimme löytämään heti autosta noustuamme ja vähän odotellen sitä sai ihailla kunnolla. 

 

 

Vihermehiläissyöjä poseeraa minullekin.

 

Olisihan siellä Kajaanin liepeillä ollut siihen aikaan paljon muutakin bongattavaa mutta käännyimme kuitenkin jo samana iltana  kotiin päin. Yötä vietimme jossakin Lestijärven tietämillä. Minä nukuin sikeästi mutta Seija oli tovin yöllä hereillä ja kuuli helmipöllön puputtavan. Minulla ei ole sellaista vielä tämän vuoden pinnoissa. Supermeropsin kannalta olimme liikkeellä viime hetkellä, seuraavana päivänä se taisi lähteä jatkamaan matkaansa.

 

Seuraava houkutus ilmaantui Halikonlahdelle, harrastukseni alkuaikojen päänäyttämölle. Elokuinen avosetti keräsi sinne kovasti väkeä. Sellaisenkin olin joskus joutunut jättämään väliin kun toukokuussa 1972 piti osallistua johonkin tenttiin Turussa just silloin kun lahdella oli kaksi avosettia. En kerää Halikonlahden pinnoja, mutta kyllä niitä pitää käydä katsomassa jos laji on tarpeeksi houkutteleva. Seija lähti taas mukaan, hän kun on nähnyt avosetteja retkillämme Espanjassa ja pitihän hänen sellainen Suomessakin nähdä. Salo on niin lähellä että siellä käynti sujuu päiväretkenä, varsinkin kun lintu oli tälläkin kertaa suosiollinen eikä turhia piilotellut. 

 

 

Siinä avosetti parin vuosikymmenen takaa Suomesta.

 

Elokuun lopussa samaiselle Halikonlahdelle ilmaantui nyt keisarikotka. Seppo Turusta oli vienyt autonsa huoltoon ja haikaili kovasti paikalle käymään. No, minä lähdin sitten Porista Turkuun ja hain hänet Mikaelin kirkon kulmilta. Ruuhkassa junnasimme moottoritielle ja sitä pitkin Halikonlahdelle. Juuri Halikon kirkon kohdalla tuli tieto että lintu ottaa korkeutta ja on lähdössä etelään päin. Sanoin että lähdetäänkö Perniöön ottamaan se vastaan. Seppo päätti että mennään lahdelle. No, mäherryshän siitä tuli. Oli siellä joku kotka mutta mielestäni kyllä merikotkia kaikki, eikä Seppokaan niistä lajia ottanut. Perniön aseman lähellä se oli nähty suuntanaan Kemiönsaarta kohti. Odottelimme pitkään tietoa mihin heliaca olisi hävinnyt, etelärannikolta ei kuulunut mitään ja jatkuvat sadepäivät pitivät kotkat paikoillaan. 

Syyskuun kymmenentenä Seppo ilmoitti että Hämeen pohjoisrajalla Mänttä-Vilppulassa olisi paikallinen isoliitäjä. Kerrassaan Suomen ensimmäinen ja valtamerilintuna poikkeuksellinen harhautuminen sisämaajärvelle. Seuraava maanantaiaamu oli Porissa sumuinen ja täysin tyyni. Ajattelin ettei lintu sieltä tyynellä mihinkään lähde joten kun Seija lähti keikkavuorolleen, minä lähdin ajelemaan Parkanon ja Virtain kautta kohti Kolhoa. Kylään johtavan tien varressa oli koko joukko autoja joten oli helppo arvata missä lintu olisi. Näkemisessä oli haasteensa kun matkaa oli pari kilometriä ja sumu sentään hälvennyt huomattavasti. Tyynessä lintu löytyi uimassa, mutta teki mieli katsoa sitä lähempää. Palasin kylälle ja viitta opasti paikalliselle uimarannalle. Sen laiturilta lintu näkyi jo paremmin mutta kuvausmatka oli edelleen liian pitkä. Kävelin kalustoineni läheiselle venerannalle. Siellä olikin taas paljon väkeä. Lintu ui kilometrin päässä mutta kuvattavaksi se oli liian vaisu. Kuvan olisi kyllä saanut hankkiutumalla venekyytiin, mutta siihen en lähtenyt. 

 

Palasin takaisin kotiin illaksi ja samana päivänä oli keisarikotka palannut takaisin Halikonlahdelle. Nyt päätin lähteä ihan itsekseni paikalle, Sepolla oli jo oma autonsa käytössä joten hänellä oli vapaus tehdä kuten haluaa. Tiistaiaamu sujui Saloon ajaen Huittisten ja Auran kautta, ja kun paikalle tulin, lintua ei ollut nähty vielä missään. Parkkipaikat olivat täynnä bongarien autoja, matonpesupaikan liepeiltä löytyi sentään vähän tilaa minullekin. Komppasin vanhojen lietealtaiden välisiä polkuja kohti torneja ja parempaa näkyvyyttä. Tuolloin lintu kai löytyi ensin paikallisena ja sitten lennossa Joensuun kartanoiden peltojen yltä. Kun tulin avarammille näkymille, se oli kadoksissa, epäiltiin että laskeutunut jonnekin pellolle. 

 

Päätin jäädä päivystämään paikalle, kyllä se vielä lentäisi uudestaankin. Seppokin ilmaantui paikalle, lajihan oli hänelle peräti elishaaste. Vanhan Timalitornin vieressä meitä seisoskeli vajaa kymmenkunta yrittäjää, tornin parkkipaikalla kai moninkertainen määrä väkeä. Näkyi merikotkia, ruskosuohaukkoja, mehiläishaukkakin muttei just sitä. Jostakin tuli kuitenkin häly että lintu olisi lähtenyt pellosta ja jatkanut kohti luodetta. No, me näimme siellä vain merikotkan, vanhan vielä joten ei varmasti ollut se lintu. Joku linnun nähnyt tuli paikallemme ja väitti sen laskeutuneen vastarannan puihin, emme sitä sieltä kuitenkaan onnistuneet tunnistamaan. Aikaa kului, ja yllättäen ilmaan nousi ensin merikotka ja sitten keisarikotkakin. Putkella sitä oli hyvä seurata mutta etäisyys oli tälläkin kertaa liikaa hyvälle kuvalle. Se oli syönyt hyvin pellolla, kai istutusfasaanien raatoja ja kupu kaarella se keräsi korkeutta korpin kiusatessa ja poistui jälleen korkealla etelään. Tällä kertaa olimme sentään paikalla. Ja historia toistaa itseään, lintua ei ole tänään havaittu ainakaan toistaiseksi missään. Viimeinen tieto oli että se jatkaa Perniön yllä kai itään. Päiviä myöhemmin havaittiin Porvoon tienoilla samanikäinen keisarikotka matkalla kohti itärajaa. Sieltä se todennäköisesti oli tullutkin, ehkä keväällä, ehkä kesällä.

 

Siinä Espanjasta paikallinen nuori keisarikotka, samannäköinen mutta nykyisin eri laji.