Lintulaudan rohmu

Tämänkertainen esimerkkitapaukseni tulee Turusta, Ruissalosta, parin vuoden takaa. Tänä talveksi näitä on jälleen jäänyt lukuisia, lähimmät tästä Espoossa, kauemmat Kotkassa.





Arkena se käy pihan lintulaudalla, mutta näin pyhien aikaan sille järjestyy evästä myös rannan kävelytien varteen.



Pähkinä tai maapähkinä, mitä sen on väliä. Joulupöytään singahdetaan sankarin elkein.



Hyvien tapojen mukaisesti ahdetaan sisukset niin täyteen kuin suinkin mahtuu.



Kun posket eivät enää vedä enempää, suunnistetaan sivummalle.



Rannan lepissä kilpailijat eivät häiritse.



Siellä voi tunnustaa itselleen että ahnehdittua tuli, ja liikaa rohmutun voi jemmata visusti kaarnanrakoon härkäviikkoja varten.



Tosin huonoina päivinä ne muutkin nälkäiset partioivat samoissa paikoissa, ja löytäjä ei kysy kätkijän lupaa.



Tarkkana pitää olla, ruokintapaikat ovat tuttuja myös saaren varpushaukalle.



Kun se ilmestyy näkyviin, muut syöjät jähmettyvät niille sijoilleen.



Se, joka liikkuu, joutuu herkästi itse syödyksi.

Posketonta bongausta

The Big Year (2011, 100 min, ohj. David Frankel. Jack Black, Steve Martin, Owen Wilson)

Kyseinen elokuva on ollut maksukanavapaketillani nähtävissä kuluvan syksyn ajan. Aika harvinaista on, että lintuharrastuksesta näkee todenmukaisia elokuvia, ja tietysti silloinkin aiheena on bongaus, johon saa halutessaan paljonkin dramatiikkaa.

Vuodenpinnaennätystä tuossa jahdataan, Pohjois-Amerikassa. Vanhan ennätyksen haltija on mustasukkainen tuloksestaan sekä asemastaan ykkösenä, ja kun ilmenee että tällä kertaa sille on nousemassa varteenotettavia haastajia, kisa kiihtyy kiivaaksi eikä peli aina ole kovin reilua. Elokuva kertailee uskollisesti kaikki pinnankeruun säännöt ja kuviot ja esittelee siinä sivussa myös pohjoisamerikkalaisia lintupaikkoja ja retkikäytäntöjä. Siellä kuten täälläkin laji vaatii runsaasti rahaa ja aikaa, vain yksi kolmesta yrittää lähteä mukaan pelkillä lahjoillaan, työtä siinä sivussa tehden ja keräten sponsoreita sieltä mistä sattuu saamaan. Täsmällisemmän juonikoosteen löytää vaikka tuolta http://en.wikipedia.org/wiki/The_Big_Year .

Elokuvan sanomana ei ole se, miten paras voittaa, vaan se miten suuren intohimon saa mahtumaan muuhun elämään. Pinnakärjen haltija onnistuu kuin onnistuukin pitämään asemansa ja parantamaan ennätystään, se on voittoon välttämätöntä. Voitto kuitenkin tuo tappioita siviilielämän puolelle, laiminlyöty vaimo lähtee omille teilleen, jouluakin voittoisa kärkimies joutuu viettämään muuten tyhjässä maantiekuppilassa hylsyiltyään ties monennenko kerran tunturipöllön ja edelleen epävarmana asemansa säilyttämisestä. Nuori haastaja ylittää hänkin reippaasti vanhan ennätyksen, jää toki toiseksi, mutta voittaa siinä sivussa kuitenkin takaisin isänsä luottamuksen, hankkii arvostusta ja liittolaisia ornitologipiireissä ja onnistuu vielä löytämään itselleen samanmielisen elämänkumppanin. Veteraanihaastaja joutuu taistelemaan ankarasti pystyäkseen vapautumaan työelämän kahleista, mutta onnistuu siinä ja kun sen taistelun seurauksena pinnavuoden voitto alkaa karata, keskittyy perheeseensä ja päättää samalla tukea nuorta haastajaa rahoillaan ja kokemuksellaan.

Samahan tuo meno on täälläkin. Kärkibongarit ovat pitkälti samanlaisia täällä kuin jenkeissäkin, perhe pysyy sivuosassa jollei satu suostumaan matkoille mukaan. Työelämä on bongarille myrkkyä, lähdettävä on heti kun häly tulee ja jostakin sitä rahaa on kuitenkin löydyttävä sillä tätäkään maata ei kierretä ilman kunnon kulkuvälineitä. Kärki tuntuu olevan myös hyvin riitaista, jatkuvasti on keskinäisiä kärhämiä ja moitteita toisten ilmoittamisista, ilmoitusten laadusta ja käytöksestä bongauspaikoilla ja tietysti epäillään kaikkien havaintoja jos nyt ei ole kuvia näyttää. Kuvia ei vaadittu jenkeiltäkään vaikka jotkut niitä näyttivät ottavankin.

Elokuva taisi olla floppi kassalla, lipputulot jäivät kai alle viidennekseen kuluista. Osasyynä varmaan oli, että tästä yritettiin näyttelijävalinnoilla ja markkinoinnilla tehdä väkisin komediaa, vaikka oikeastaan mikään elokuvassa ei naurata. Enemmän tästä olisi ehkä saanut pyrkimällä ihmissuhdedraamaan jollainen siitä ilmeisesti vahingossa sitten tulikin, ainakin sen aihio. Elokuvateatterien yleisö piti aihetta vieraana ja käsittelyä pitkäpiimäisenä, mutta kyllähän tällainen tirppaihminen aina omia touhujaan katselee. Onneksi sitä ei pilattu kovin monella päälleliimatulla tekohauskalla onelinerilla tai ylenmääräisellä kaatuilu- ja kompastelukomiikalla. Bongarit ovat livessäkin poikkeuksellisen huumorintajutonta porukkaa, ja kaikesta hauskasta pyrkii maastossa tulemaan kuolemanvakavaa, sama tarttui nyt tähän elokuvaankin.